Liikettä ja Luontoa

L i i k e t t ä Ja L u o n t o a !

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Korso MTB 96


Tämän vuotisen Korson kisan tavoitteena oli lähinnä valmistautua kesäkuun koitokseen Tahkolla. Ja tietysti parantaa viime vuoden aikaa. Samalla pääsisi testaamaan uutta fillariakin oikein tositoimissa.
Taktiikkana oli lähteä rennosti mutta reippaasti kahden kierroksen kuskien peesiin, koska kolmen kierroksen ajajia oli sen verran vähän, että alkuruuhkassa heidän bongaaminen saati kimpassa pysyminen ei (kärkikuskeja lukuunottamatta) oikein onnistu.

Lähtöalueelle tullessani siellä olikin jo niin kova ruuhka etten edes mahtunut lähtösuoralle, vaan piti muutamien muiden kanssa jäädä kytikseen lähtösuoralle johtavaan risteykseen. Siitä sitten lähtölaukauksen jälkeen ujuttauduimme porukan sekaan. Alku oli tuttua Korson meinikiä, reipasta rullailua maantiellä sekä alun helpoilla ja nopeilla poluilla. Ja sitten, kauhea ruuhka kuusikossa, kun satoja pyöräilijöitä yrittää ahtautua hitaammalle osuudelle. Kirsikkana kakussa kapea silta ojan yli varmisti, ettei tällä onneksi lyhyellä pätkällä ollut kiire mihinkään.

Tästä kun ajo kunnolla pääsi käyntiin, meno maistui ihan mukavasti. Ensimmäinen kierros meni lähes huomaamatta, tavoitteeseen nähden sopivassa ajassakin. Toiselle kierrokselle lähdettäessä oli joukko jo vähän harventunut, varsinkin kun osa jäi maalialueen huoltoon tankkaamaan. Sopiva pikku ryhmä kuitenkin oli vielä kasassa ja vauhti hyvä.
Jottei kuitenkaan liian hyvin menisi, niin tottahan tänäkin vuonna piti vähän lähituntumaa maastoon ottaa. Tiheän männikön läpi menevässä alamäessä ajelin ehkä hitusen turhan lähellä edellä menevää ja väistäessäni tämän takarengasta nappasi (uuden pyörän yli 10cm leveämmän) ohjaustangon pää puuhun. Seurauksella että suistuin polulta ja jäin porukasta. Nopeasti kuitenkin saavutin sen uudestaan. Suurin tappio oli iso reikä hihassa.
Toinenkin kierros täyttyi hyvissä fiiliksissä, lähes täsmälleen samaan aikaan kuin ensimmäinen. Viimeiselle kierrokselle saikin sitten lähteä ylhäisessä yksinäisyydessä, kun kaikki näkösällä olevat kilpakumppanit tulivat kahden kiekan jälkeen maaliin. Ajoseuran puuttuessa ja kilometrien alkaessa tuntua koivissa, kisatunnelma alkoi vähän laantua. Yritin kuitenkin jonkunlaista tahtia pitää yllä, vaikka ei maisema oikein vaihtunut kuten olisi toivonut.
Hiipuvaa fiilistä laski entisestään juuri edellisenä päivänä huollosta tulleesta keulasta alkanut outoa kolina. Tästä huolestuneena en ihan parasta vauhtia pystynyt pitämään yllä, kun piti vielä yrittää sääliä pyörääkin. Juuri ennen viimeistä nousua jätemäelle söin Snickerin ja sen jälkeen katosi keulan kolinakin, yhtä yllättäen kuin oli ennen 70km kohtaa alkanutkin. Samaan aikaan vielä sopivasti joku kilpakumppani ajoi minut patukkaa järsiessäni kiinni. Tästä lisätsemppiä saaneena lähdin ohittajan peesiin. Jätemäen pysyin vielä hyvin perässä ja ylhäältä näin pari muutakin kuskia saapumassa mäkeen. Loppumatkasta en kuitenkaan aivan pysynyt edellä menevän kyydissä, mutta päätin kuitenkin, että takaa tulevat eivät ohi mene. Viimeiset kilsat menivätkin taas jo ihan kilpailuhenkisesti.
Maaliin tulin ajassa 5:12, joten viime vuoden aika parani lähes 20 minuuttia. Ihan en alle viiden tunnin vieläkään päässyt. Vähän tuntui lopussa siltä, että energiat ei aivan kahden ekan kierroksen vauhdin yllä pitämiseen riitä. Sillä vauhdilla 5 tuntia olisikin ollut aika lähellä, koska viimeinen kiekka oli n. 10 min hitaampi kuin kaksi ekaa.
Kaiken kaikkiaan hyvä kisa. Reitti taattua Korsoa, pienin muutoksin vuosi vuodelta paremmaksi muuttuen. Kalusto toimi (lähes) täydellisesti ja  koko kisa meni myös omin eväin, huolloissa ei tarvinnut pysähtyä. Tässä auttoi osaltaan myös viime kertoja viileämpi keli. Ja kuten aina, fiilistä reitin varrella nostivat myös tutut kannustusjoukot, joita en aina edes ehtinyt nähdä. Mutta huuto sentään kuului, kiitokset Minna ja Johanna!
Jari






lauantai 23. toukokuuta 2015

Tuusulanjärven maraton



Vuoden takaista aikaa (4:20:19) oli tarkoitus parantaa, mutta kuinka paljon siitä ei ollut tarkempaa arvioita.

Startissa jäin pienen ryhmän hännille. Jalat tuntuivat hieman tahmeilta. Vauhti oli himpun verran liian kovaa (10 km huollossa keskivauhti 5:32), kun viime aikojen pk-vauhti ollut kuuden pintaan. En kuitenkaan suostunut kuuntelemaan pientä varoittelevaa ääntä pään sisältä, vaan annoin mennä. Paikka paikoin oli jäädä ryhmästä, mutta pienenten kirien avulla pysyin mukana aina 14 km huoltopisteelle asti. Ryhmä sujahti edelle sen verran nopeasti, että totesin parhaakseni olla yrittämättä kiriä. Sen jälkeen sainkin juosta ihan itsekseni. Muutama veijari tuli takaa ja vaihdeltiin muutama sana.

Peltoaukeilla oli puuskittainen vastatuuli. Ja vauhti sen kuin hidastui. Geelit ei oikein maistuneet. Epäilin jo sokereidien huitelevan korkealla, mutta mittaus noin 20 km kohdalla oli ok (8,9). Pistin pitkää aamulla normaalisti (Levemir 9 yksikköä). Juoksu kulki vielä jotenkuten 25 km asti, mutta sen jälkeen taisi tulla se kuuluisa maraton-seinä vastaan. Tajusin, että viime vauoden aika tulisi tavoitteiden vastaisesti lisääntymään ja jalat sen kuin muuttuivat raskaimmiksi. Rantapuistossa (30 km) oli piristyksenä tuttuja kasvoja :)

Piristystä kesti muutama sata metriä kunnes todellinen epätoivon aalto iski; vitsi mä oon tyhmä, ei tästä tuu mitään, ihan surkeata jne. Kyyneleet silmissä vatvoin pettymystä. Viimeinen niitti oli Jarin näkeminen ja hänen huolenpitonsa. Pikku hiljaa fiilis parani. Pettymys vaihtui tahtoon juosta maaliin. Jalat olivat hieman toista mieltä juoksemisesta, kummallista klenkkaamista meno oli. Välillä kävelin, mutta juoksun aloitus oli kyllä todella kivualista muutamankin kävelyaskeleen jälkeen. Tuuli ei ollut laantunut toisella kierroksella.

34,5 km kohdalla ollut huoltoporukka tsemppasi eteenpäin ja mainitsi seuraavan huoltoon olevan matkaa 4,5 km. Eihän se ole matka eikä mikään! Joopa-joo, 36 km kohdalla seuraavat neljä kilsaa tuntuivat mahdottoman pitkältä. Aloin seuraavaksi laskemaan lampputolppien välejä (36 ja 50 metriä, 36 ja 100 metriä, 36 ja 150 metriä jne). Ja sieltähän se 39 km huolto viimein pilkotti ja ihanat kannustaja-joukot! Vielä viimeiset banaanit ja fiilistellen maaliin. Yritin oikeasti juostakin, mutta ei ne jalat vaan kertakaikkiaan nousseet!!

Maalissa vihdoin ja viimein aikaan 4:52:27. Huhhuh.

Kiitos kaikille kannustajille <3

Geelejä meni noin 8 km välein, 5 yhteensä. Huoltopisteillä (4 km välein) meni noin mukillinen urheilujuomaa ja banaania 3:lla viimeisellä. 


 Minna




lauantai 9. toukokuuta 2015

Spring Adventure




MJKetulle vuoden 2015 kisakauden avaus oli vanha tuttu Spring Adventure, jonka kisakeskus oli tällä kertaa Lohjalla. Samalla tämä oli myös meidän ensimmäinen multisport-kisa kilpasarjassa. Aiempien vuosien kuntosarjassa kisailu päätettiin tällä kertaa vaihtaa kilpasarjaan, jotta pääsisimme rauhassa tekemään omaa suoritusta. Kuntosarjan suuren suosion vuoksi aiemmissa kisoissa oli tähän mennessä aina jäänyt jotain hampaan koloon. Pahimpia ärsytyksen aiheita kajakkikaaokset kaislikossa, kun 40 kajakkia änkee yhtä aikaa samalle rastille. Samoin pyöräilystä odotimme tällä kertaa enemmän maastopyöräilyä poluilla ja vähemmän tarakkapyöräilijöiden perässä ajelua. Tietysti myös suunnistukselle jäisi isompi rooli reitin (ehkä) vaikeutuessa ja peesattavien vähentyessä. Kilpasarjojen ollessa pituudeltaan myös n. pari tuntia kuntosarjaa pidempi, halusimme saada hupia koko rahan edestä. Tavanomaista jännittyneemmin mielin siis startattiin suhteellisen mukavassa, joskin tuulisessa säässä ensimmäiselle osuudelle.

Kilpailu alkoi questillä, jossa piti hakea kartan osoittamat kirjaimet kentälle asetelluista pahvin paloista vähän muistipeli-tyylisesti. Tämä sujui suht mukavasti ja pääsimme matkaan ekalle pyöräosuudelle samoihin aikoihin "puoli-Oxaliksen" kanssa (Juha+Jukka-Pekka). Pyöräily alkoi vauhdikkaasti ulkoilureittejä pitkin ensimmäiselle varsinaiselle questille. Jossa odotti, mitkäpä muutkaan kuin Finnfoamit. Levyllä lammen yli ja rasti saaresta. Nopea juttu.
 
Muu osuus pyöräilystä olikin lähes kokonaan polkuja. Reitti oli hieno ja paikoin jopa varsin tekninen – hienoa! Toinen pyörä-questi oli ns. autosuunnistus, jossa kartalle merkittyä rettiä seuraamalla piti löytää reitillä olevat rastit. Tämäkin sujui hyvin, varman päälle rauhassa ilman virheitä. Pyöräily osuus kokonaisuudessaan meni ihan mukavasti. Yksi vähän isompi pummi tuli, kun toista joukkuetta peesatessa jäi polun varressa ollut rasti huomaamatta. Sehän piti sitten palata hakemaan. Jolloin selvisi myös miksei se toinen joukkue ollut sitä pysähtynyt ottamaan. Polulle asti näkyi rastilta lappu, jossa luki ”edetkää seuraavalle rastille” tms. Vähän kismitti...

Pyörät vaihtui lopulta lenkkareihin ja matka suuntautui kohti Lohjanjärven rantaa ja Liessaarta. Matkalla yksi quest. Finn-foam. Ja taas puljattiin. Ja moikattiin samaan aikaan mulaamassa ollutta Juhaa. Juoksu sujui hyvin, mutta viimeinen juoksurasti Liessaaren toisessa päässä aiheutti vähän päänvaivaa. Ensin sekoilimme edessämme menneen joukkueen perässä aivan väärään paikkaan, kun en malttanut keskittyä omaan suunnistukseen. Kun vihdoin älysin olevamme ihan väärässä paikassa, niin rastikin löytyi lopulta helposti, vaikkei ihan karttaan merkatussa paikassa ollutkaan.

Saaresta takaisin rantaan ja kajakkiosuudelle. Kovan tuulen vuoksi oli melontareittiä vähän lyhennetty ja pyritty pitämään poissa pahimmasta aallokosta. Vaikka tuuli ja aallokko varsin haastavan kelin muodostivatkin, tuntui kuitenkin siltä että suurin vastus tuli kajakista (ja puutteellisesta tekniikasta). Taas kerran sattui alle aivan älyttömästi oikealle puoltava kajakki ja melkein koko melonta meni pelkästään oikealla kädellä meloen. Välillä oli todella suuria vaikeuksia saada kajakkia tuulessa oikeaan suuntaan, eikä reitti ihan luotisuora kyllä ollutkaan. Suoriuduimme kuitenkin melonnasta kohtuullisesti, ainakin yhden joukkueen ohittaen, joten emme varmasti olleet ainoat jolla oli pienoisia vaikeuksia.

Melonnasta kun taas juoksemaan lähdettiin oli meno alkuun todella jähmeää. Navakka tuuli ja vesiroiskeet meloessa jäähdyttivät ihan kivasti. Koska kajakeissa ei ollut aukkopeitteitä, niin vettä tuli sisään aika reippaasti aaltojen ja edessä melovan Minnan melasta tuulen mukana. Tunnelma oli kuin olisi vesivadissa istunut. Joten ensimmäisen vartin sai juosta kirjaimellisesti hampaat kalisten. Onneksi Minna otti tässä kohtaa suunnistajan roolin, niin itse sain keskittyä tärisemään perässä. Loppusuunnistus menikin hienosti ilman suurempia pummeja ja juoksuvauhtikin säilyi mukavasti loppuun asti.

Alkukaavailuissa tavoitteeksi asetettu maksimiajan alitus ei kilpasarjadebyytissämme aivan onnistunut. Olimme maalissa harmillisesti muutaman minuutin yli kuuden tunnin, ollen ensimmäinen joukkue, joka sai aikasakkoja maksimiajan ylityksestä. Suorituksena tämä oli kuitenkin meille hyvä ja mikä tärkeintä, fiilis koko kisan ajan ja sen jälkeenkin oli hyvä. Kertaakaan ei tarvinnut turhautua jonotellessa poluilla tai rasteilla tai questeilla. Tapahtumasta jäi poikkeuksellisen hyvä mieli osaltaan myös onnistuneen reitin ja muiden järjestelyiden vuoksi, joista kiitokset multisport.fi:lle. Kilpakärpänen taisi puraista sen verran, että näinköhän tästä on enää paluuta kuntosarjaan...
Kiitos Johannalle kuvista!
 

 Jari