Spring Adventure

Aurinkoisessa säässä Spring Adventure kirmattiin kilpasarjojen osalta käyntiin muistisuunnistuksella. Käytännössä koluttiin lähimaaston suppien pohjat hakemassa leima ja tsekkamassa seuraavan rastin sijainti. Sitten kiipeiltiin takasin ylös, jotta voitas taas laskeutua alas. Laskua ja nousua sen verta, että luulot pois. Alun juoksuosuuden jälkeen matka jatkui pyörällä. Pohja oli pääasiassa enemmän tai vähemmän pehmeä hiekkatietä ja vähän polkua. Osuus ei ollut niinkään tekninen, mutta pehmeä alusta varmisti ettei turhia tartte rullailla ja päivää paistatella. Jotta varmistettaisi pehmeän maaston riittävä osuus reitillä päädyttiinkin ovelalla reitivalinnalla eräänkin hiekkakuopan reunalle pusikkoon tunkkaamaan pyöriä. Jos siis tähän astinen kisa oli ollut enemmän ja vähemmän seuramatka niin tällä reitivalinnala oli oma rauha taattu.

Mutta eipä aikaakaan, kun jossain puolivälissä tien reunasta saavutettiin taas kanssakilpailijat ja päädyttiin jonossa kantamaan ja tunkkaamaan pyöriä läpi pusikoiden ja soistuvan maan pitkin ilmeisesti ajan myötä kadonnutta polkua. Samassa seurueessa matka sitten taittui aina melonnan alkuun saakka.

Auringon paisteessa oli aivan mahtavaa korkata melontakausi tälle vuodelle. Itse melontakin eteni ihan mukavasti kunnes tuli questin aika: muistisuunnistus. Eka rasti löytyi ongelmitta, mutta se toinen sitten ei millään. Siellä sitten suhattiin risukossa ja pusikossa. Juha kävi välillä maissa, välillä kahlailemassa. Rastia ei vaan löytynyt. Paikalla taidettiin olla ensimmäisenä, mutta varmaa on, että ainakin poistuttiin hyvinkin vahvasti viimeisenä. Oltiin jo luovuttamassa etsintöjä ja jatkamassa matkaa sakkoaika saldoissa, kun poispäin melovat Avantin Niko ja Mari vinkkasivat, että leimasin kyllä on karahkassa, mutta lippu puuttuu. Iso kiitos siitä heille ja sitten vaan vielä kerran risukkoon, leima ja kohti melonnan vikaa rastia. Muita ei tainnut enää näkyä edes horisontissa.  

Lyhyt pätkä pyörää ja juoksuosuuden vaihtoon. Juha suunnisti taas suoraviivaisesti. Tosin se yksi hiekkakuoppa oltaisi voitu jättää pois päivän kokoelmista, mutta eipähän kiemurreltu. Lopussa vielä köysirata questi ja maalileima sekasarjan kakkosena.

Aivan mahtava päivä, hyvä kisa ja jälleen kerran suuret kiitokset järjestäjille! Mikäli Garminiin on luottaminen kertyi matkaa 49.29 km ja nousumetrejä 611. Päivän päätteeksi pyöräiltiin vielä leppoisasti kovalla asvaltilla rullaillen kisapaikalta kotia, kiitokset siis taasen avusta ja auton kotiinkuljetuksesta Minni&Jari!

Tulokset
Kuvia [Liisa Paakkanen]

Johanna&Juha

Jännitys oli kyllä huipussaan kun saavuimme kisapaikalle. Olin lähes pahoinvoiva kun teimme reittisuunnitelmaa. Aika valui käsiin ja ihan huomaamatta oltiinkin lähtöviivalla. Kuntosarja starttasi pyörillä. Meidän retitinvalinta osoitti heti jyrkälle mäelle. Fiilis oli mitä mainioin, kun jaksoin  runttailla mäen ylös. Pyöräiltiin noin 6 km melontapaikan lähtöön.

Melontaa oli Pusulanjärvellä noin 7 km. Rastipaikat oli yhtä myllerrystä kajakkien kolistessa toisiaan vasten. Questinä oli muistisuunnistus, tosin kun porukkaa oli niin paljon, niin aika samassa letkassa rastit haettiin. Melonnassa keskityin rytmissä pysymiseen, ja nyt se onnistui jo paremmin. Mukavaa puuhaa!

Rannassa mittailin sokereita, lähdöstä oli kulunut noin 1,5 tuntia ja sokerit nousseet 14-> 22. Otin pikaa 3 yksikköä.  Aamupalalle olin pistänyt normaalisti ja tunnin aikana ennen lähtöä olin syönyt  kaksi banaania ilman pikaa.

Matkaa jatkettiin pyörillä, kiersimme Pusulanjärven idästä teitä pitkin. Ensimmäinen rasti oli lintutornilla, toinen Honganoksanmäellä, jonne olikin mukava nousu. Pikku pätkän jouduin taluttamaan, mutta muuten jaksoin sotkea mäkeä ylös. Alaspäin tultiin tukka putkella. Teitä pitkin kohti kolmosrastia, joka oli ulkoilureitin varrella ja siitä vaihtoon. Tälle pyöräosuudelle matkaa meillä tuli noin 20 km. Pääosin teitä, muutama pätkä ulkoilureittiä ja metsäautotietä. Suunnistus onnistui erinomaisesti, ei tullut yhtään pummeja, hyvä Jari!

Vaihdossa sokerit näytti 17. Pyöräilyn aikana (noin 1h 15min) olin juonut puoli litraa maximia (35 gHH). Ei toimenpiteitä.

Vaihdoimme maastolenkkarit jalkaan ja suuntasimme Questille, joka oli  köysi-tehtävä, jonka Jari suoritti sujuvasti. Siitä jatkettiin juoksuosuudelle. Suunnistus sujui kohtalaisesti, pari kertaa juoksimme polkuja liian pitkälle ja pari kertaa olimme lyhyitä hetkiä metsässä hukassa. Kokeilimme juoksussa hinausköyttä, jonka saimme aamulla Johannalta ja Juhalta (kiitos siitä!). Näin saimme Jarin voimaa hyödynnettyä. Viimeisen rastin jyrkän nousun lähes roikuin Jarin repussa ;) Kilsoja kertyi päivän aikana 39 ja aikaa kului 4h 16min.

Juoksuosuudella  (n. 6km 1h 20min) söin geeliä (n. 30gHH) ja join pari kulausta maximia. Maalissa sokerit 18. Sokerit siis pilvissä koko päivän,  toisaalta parempi niin kuin matalaa. Ei jäänyt sellaista oloa, että korkeat sokerit olisivat vaikuttaneet päivän kuntoon. Pitkävaikutteista pistän tällä hetkellä vain illalla ja en vähentänyt sen määrää kisaa varten. Kenties jännitys ja imetyksen tuomat hormoonit pitivät sokerit ylhäällä ja olisi voinut pikaa ottaa enemmänkin, mutta halusin välttää sokereiden romahdusta ja hypoa.

Mukava reitti ja mitä parhain keli. Kiitos järjestäjille sujuvasta kisasta. Oli kyllä kaikinpuolin mitä mainioin päivä :) 

Minna (1-tyypin diabeetikko) &Jari 

Kaukopartiohiihto 2013 - Pikamatka

Edessä olisi ensikerta eräsuksilla Kaukopartiohiidon pikamatkan merkeissä. Samalla tulisi kätevästi tuplattua tämän elämän perinteisen hiihtokilsat. Juha on kyseiseen tapahtumaan osallistunut jo silloin kun se ensimmäisen kerran ikinä järjestettiin 1998. 

 

 

Armeijan pitopohjat näin ensikertaa perjantai-iltana Uttihallilla, jossa vietimme lauantain vastaisen yön. Aamulla bussikyydillä Pajulahteen, 20 asteen pakkasessa viriteltiin lainasaappaat suksiin ja eikun menoksi! Meillä edessä olisi siis 75 km, Kaukopartiohiihdon pikamatka, tositekijöille oli jaossa myös 150 km ja 300 km matkat.

Ensimmäinen 10 km oli äärettömän raskas, henkisesti. Suksien hallinta oli todella pahasti hakusessa. Plussakeliä seurannut yön kova pakkanen oli vetänyt lumen jäiseksi ja tuntui, että suksi luisuu hallitsemattomasti sivuille laduttomalla järvellä ja teillä edetessä. Ylämäissä pitkät sukset tuntuivat kömpelöiltä ja raskailta ja alamäissä suksien kontrolloitavuuden puute pelotti. Alussa olisi ollut myös latua tarjolla, mutta leveä suksi siteineen ei uraan mahtunut. Eteneminen oli hidasta, ainakin tuntui siltä.

Parin tunnin sivakoinnin jälkeen alkoi aurinko paistaa ja suksi luistaa. Pikkuhiljaa suksi tuli tutummaksi ja 20 km kohdalla alkoi meno olla jo oikein mukavaa. Keväisestä auringonpaisteesta nauttien edettiin kapeaa uraa, tasamaata pelloilla ja kiemuroisia mäkiä metsän siimeksessä.

Jossain 60 km kohdalla alkoi aurinko laskea ja viimeinen vitonen hiihdettiinkin otsalamppujen valossa. Reilu 12 tuntia lähdöstä lykittiin takaisin Utti-hallin pihaan. Kuitattiin mitalit ja kunniakirjat, palautettiin sukset ja saappaat, kuppi kahvia ja startattiin kohti kotia. Reissu oli vähintäänkin mielenkiintoinen ja ehdottomasti haastava ennalta tuntemattomien välineiden, jäätävän lumen ja kapeiden urien ansiosta! Suuri kiitos Kouvolan varuskunnan urheilijoille tapahtuman järjestämisestä!

 

Snow Flakes Talviseikkailu

Team SnowFlakes onnistui jälleen luomaan mahtavan tapahtuman, mielenkiintoisella radalla ja upealla kelillä höystettynä!

4:30 sunnuntaiaamuna kömmimme ylös punkan pohjalta aamiaisen kautta raahaamaan kisakamoja autoon starttaamaan kohti Oittaata. Materiaalinjako alkoi 6:00, tosin sisältäen tällä kertaa vain säännöt, reittikirjan ja lounasliput. Ai niin ja puolikkaan porkkanan. Ohjelmassa ei siis ollut reitinsuunnittelua. Ensimmäisen lajin pariin startattiin 7:00 ja kyseessä oli muistisuunnistus. Osuus meni hyvin pitkälti jonkun perässä tai joku perässä juosten ja erinäisille kukkuloille umpihangessa tarpoen.

Toisena lajina oli sitten uusi ystäväni hiihto. Hiihtämään kun on tullut opeteltua lähinnä viime vuonna ja tämän vuoden hiihtokuntokin hankittu Indonesian auringon alta. Osuudella oli tarjolla kaikenmoista uraa, pääasiassa kapeaa ja sitten oli sitä kapeampaa. Ja tietenkin mutkittelevia mäkiä, kapeita. Kuitenkin vastoin kaikkia ennakko-odotuksia hiihto luisti ihan mukavasti. Itseä tai muita uhkaavia vaaratilanteita ei siis syntynyt, jos nyt jätetään laskuista se pikku-myyrä joka kipitti latu-uraa kovaa kyytiä lähestyviä suksia pakoon, jääden kuitenkin kakkoseksi. Tuli siis todettua, että luistelusuksi ja myyrä mahtuu kulkemaan rinnan latu-uraa. :)

Hiihdosta pyörään. Alku oli selkeä ja pohja hyvin ajettava. Mutta, mutta... Kun kartasta loppui kartta ja blankolla pohjalla piti suunnistaa kohti seuraavaa rastia meni meikäläisten puuha täysin sunnuntaiajeluksi. Ensin oltiin vaan ihan hukassa ja bussipysäkin karttaa tuijottaen ihmeteltiin miten saadaan itsemme kartalle, jossa ei siis ole karttaa. Paineltiin sitten lähes seuraavalle rastille asti toteamaan, että emme todellakaan tainneet olla kartalla. Uusi tilannekatsaus bussipysäkillä ja kruisailtiin sitten takasin hakemaan se ohiajettu rasti. Ja sitten vaan taas takasin sille seuraavalle. Loppu sujui onneksi taas ihan ok.

Ennen viimeistä osuutta kaivettiin Juhan taskusta päivän mukana muhinut porkkana ja kasailtiin määrämittaista lumikekoa vaihtopaikalla. Kun keko porkkanoineen täytti korkeusvaatimukset, saimme luvan jatkaa lumikenkinemme kohti metsikköä. Juostiin metsän alkuun, mutta kenkäily meni sitten kävelyksi. Ei niillä rotjakkeilla vaan kertakaikkiaan voi juosta. Parikertaa tuli pyörittyä kinoksessa jalat solmussa. Ja eikä ne tosiaankaan ole kutistunut milliäkään sitten viimetalven ja X-WIIMAN, vaikka kuinka toivoisi.

Maaliin juostiin kengät kainalossa ihanassa auringonpaisteessa 72 km ja 7 h 21 min aamuhämäräisen startin jälkeen. Oli kyllä taas aivan mahtava tapahtuma! Ja mikä parasta, Minnakin pääsi paikalle kannustamaan ja nauttimaan tapahtumafiiliksestä auringonpaisteessa. :)

Johanna&Juha

Rinjani - tulivuoritrekkailua Indonesiassa

Matka kohti Rinjania alkoi perinteisesti pikku hässäkällä, mutta yllättävää kyllä ensimmäistä kertaa ikinä missään kaakkois-Aasiassa, kyyti olikin liian ajoissa hakemassa! Tie vuorelle oli kuin huipulta merelle viivoittimella vedetty suora viiva, ei siis mitään turhia kiemurteluja ja auton moottori huusi leipää. Rinjanin juurellla olevaan Senurin kylään saavuttiin iltapäivällä ja kerettiinkin tsekkailla läheinen vesiputous raikkaassa ukkosen höystämässä kaatosateessa ennen kun laitettiin kamat kasaan matkallemme kohti Indonesian toiseksi korkeinta tulivuorta.

Seuraavana aamuna startattiin majapaikan pihasta noin puoli kahdeksan aikaan. Seurueeseemme kuului opas, kuusi kantajaa ja seitsemän trekkailijaa, joista ensimmäinen, paikallinen nainen, tosin hyytyi jo alkumäkeen ja haettiin pois. Kantajat taas painelivat koko matkan tiukkaa vauhtia varvassandaaleissa! Alkumatka taitettiin juurakkoista jyrkkää polkua ylös pitkin trooppista sademetsää. Keli oli kuuma ja kostea. Parin tunnin kipuamisen jälkeen pidettiin tauko ja kantajat kokkailivat meille maittavan nuudeli lounaan.

Lounaan aikana alkoi sataa ja matka jatkuikin enemmän ja vähemmän hiostavassa kaatosateessa. Seurueeseen liittyi eväspaikallla pummaillut koira, joka kulkikin loppupäivän meidän kanssa, aina hieman edellä, mutta muistaen odottaa. 

Pikkuhiljaa maisemat muuttuivat enemmän heinikkoiseksi ja metri metriltä jyrkemmäksi. Myös sade hiipui pikkuhiljaa. Mitä lähemmäksi kraaterin reunaa kivettiin sitä karummaksi luonto muuttui ja lopulta maisema oli pitkälti pelkkää laavakiveä. Samalla kun maisemat karuuntuivat muuttui meno aina vaan teknisemmäksi ja lopulta kiivettiin ylöspäin käsin ja jaloin. Toisinaan pilviä luikerteli eteemme ja taitoimme matkaa maisemana pelkkää pilveä ja vähän kiveä, toisinaan taas vuori paljasti itsensä ja silloin korkeus huimasi hetken ja teki mieli tarratua nelinraajoin kiinni vuoreen. Koira se vaan kipitteli ketterin askelin.

Leiri pystytettiin illalla Rinjanin kraaterin reunalle noin 2600 m korkeuteen.  Pilvet rakosivat ja saimme ensimaistiaisen kraaterijärvestä ja sen keskellä olevasta uudesta aktiivisesta tulivuoresta. Näky oli lumoava. Mutta eipä aikaakaan, kun pilvet luikertelivat kraaterin reunan takaa ja täyttivät putouksen lailla kraaterin ja tulivuori oli taas piilossa. Pilvet ottivat vallan, tuuli yltyi, alkoi sataa ja hetken kuluttua taivas salamoi ja ukkonen pauhasi. Auringon laskettua laski myös lämpotila jonnekkin +5 paikkeille. Vetaydyttiin myrskyn suojaan tettoihin iltapalariisille, puettiin kaikki mukanamme kantamat vaatteet ja sukellettiin makuupusseihin unille. Yön myskysi, mutta aamulla heräsimme tyyneen kirkkaaseen keliin. Näky oli mahtava- toisella puolella kraaterin reunaa avautui turkoosi kraaterijärvi tulivuorineen ja toisella reunalla näkyi merelle ja Gili saarille ja aina Balille asti.

Aamulla matka jatkui melko teknisellä, pystyjyrkällä noin 600 m laskeutumisella kraaterijärvelle. Sen verta jyrkkä oli lasku, että koiralla ei ollut enää saumaa ja se jäikin leiripaikalle  tai kääntyikö takaisin Senaruun, tiedä häntä.  Alhaalla pulahdettiin uimaan raikkaaseen veteen uuden tulivuoren tuprutellessa taustalla ja sitten läheisiin kuumiin lähteisiin lilluskelemaan. Nuudelilounasta ja kohti seuraavaa nousua, joka osoittautui edellistä haastavammaksi. Kallioseinämää pilvipeitteen turvin kivutessamme oli taas kaikki lihakset käytössä. Kun pilviharso oheni ja todellinen korkeutemme konkretisoitui sai taas hetken olla äxänä nelinraajoin kiinni seinämässä.

Vihdoin kavuttuamme takaisin noin 2700 m korkeuteen lähes pystyjyrkkää kiviseinää kraaterin reunalle olimme saavutaneet toisen leiripaikkamme, noin 20 m leveän laavakivikaistaleen kraaterin reunalla. Ja kuten edellisenä iltana, maisemat olivat lumoavat- hetken, kunnes pilvet valuivat kraaterin reunan takaa ja oli ukkosmyrskyn vuoro. Tällä kertaa tosin huomattavasti rankemman, kuin edellisenä iltana. Yhden aikaan herättiin tarkistamaan tilannetta huipulle nousua varten, ja keli näytti hetkellisesti melkein hyvältä. Lähdön hetken lähetessä keli koveni, tuuli paiskoi telttaa, vettä tuli vaakaan, salamat takasivat valaistuksen ja ukkonen jytäsi. Lämpö karkasi ja elohopea valui taas kympin paikkeille. Kovan kelin vuoksi, turvallisuus syistä jouduime hylkäämään ajatuksen kapuamisesta muutaman nelion huipulle noin 3750 m korkeuteen ja yö jatkui tuulen liiskatessa telttaa kasaan ja sateen tunkeutuessa telttakankaan läpi sisään.

 

Aamu ei valjennut tyyneyteen vaan kova keli jatkui. Leiri kasaan ja kraaterin reunaa tuuleen nojaten kohti jyrkkää laskeutumista. Osa teknisestä laskusta oli juostavissa osa hiippailtiin pikkuhiljaa alas. Maisemat vaihtuivat kivikkoisesta ruohikkoon ja edelleen trooppiseen sademetsään ja niin vaihtui kelikin pikkuhiljaa kohti auringon paistetta, kosteutta ja kuumuutta. Puolivälin paikkelilla viimeiset nuudelilounaat apinoiden vaaniessa ja ennen kuin huomasimmekaan, saavuimmekin jo riisipellonreunaa päätepisteeseemme Sembalonin vuoristokylään.

Kokonaisuudessaa huomattavasti rankempi setti kuin mitä oltiin ikinä kuviteltu! Tiukkaa mäkeä koko kolme päivää. Aivan mahtava kokemus! Ja sitten kohti niitä horisontissa näkyneitä pikkusaaria,  nauttimaan lämmöstä ja palauttelemaan koipia.

Johanna&Juha