Liikettä ja Luontoa

L i i k e t t ä Ja L u o n t o a !

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Multisport Camp!

Päätettiin Juhan Kanssa osallistua Multisport.fi:n Petri Forsmanin ja Mika Pasosen järjestämälle Multisport Camp:ille oppimaan uutta ja kertaamaan vanhaa. Leiri starttasi lauantaiaamuna Kirkkonummen KN keskuksesta huoneiden jaolla, jokaiselle leiriläiselle oma pikku huone. Keskus oli valtava, mutta majoittaa tätänykyä pääsiassa vain virolaisia duunareita.

Ensimmäisenä ohjelmanumerona kuultiin kokemuksia pitkistä seikkailukisoista ja lyhyemmistä multisport kisoista. Pisin kisa taisi olla kahdeksan päivän pituinen! Ihmeteltiin pitkien kisojen reittiKIRJOJA ja karttapinoja. Kaiken lomassa käytiin läpi varusteita lampuista, karttatelineisiin, hinaus kuminauhoihin, reppuihin ja erilaisiin telttoihin. Myös energiahuolto, jalkojen hoito ja veden puhdistus käytiin läpi.

Liikkeelle lähdettin kanooteilla. Käytiin läpi tekniikkaa ja lähdettiin järvelle. Melottiin järven päässä olevalle joelle ja jokea pitkin pusikoiden läpi ja välillä rantaa pitkin kanoottia kantaen. Tai no, me taidettiin lähinnä työntää kanoottia pitkin nurmea. Reilu tunnin melonnasta matkaa kertyi reilu 4 km.

 Melonnasta vaihdettiin pyörään ja sotkettiin maantietä pitkin noin 16 km Veikkolaan paikalliseen pitseriaan lounaalle. Täysin mahoin aloitettiin köysilajien harjoittelu. Ensin alastulo: testatattiin laskeutumista pelkällä alaköysivarmistuksella ja kokeiltiin shunt ja prusik varmistusta. Kun alas osattiin tulla otettiin nousukahvat testiin. Allekirjoittaneen ensimmäinen nousu meni pelkällä käsivoimalla. Toisella nousulla löytyi jalkalenkin optimipituus,  tekniikka alkoi hahmottua ja eteneminen jouhevoitui. Juhallakin taisi olla lenkin pituus hakusessa, jalat koukussa jumarointi muistutti lähinnä kalliota ylöspäin räpiköivää sammakkoa. Paluumatkalla poljettiin vähän maastoa, ensin metsäautotietä sitten polkua ja lopusta kannettiin pyöriä ja päädyttiin ihmettelemään kiipeilijoitä Falkbergetin seinällä. Iltapala, sauna ja unta.

Toinen päivä käynnistyi aikaisella aamiaisella. Kulhossa oli jotain turvotettuja jyväsiä ja päällä kenties smetanaa (?). Sen verta erikoista jokatapauksessa, että kulhon pohja ei esille tullut ja autossa odottaville banskuille oli kysyntää. Liikkeelle lähdettiin pyörillä. Vähän enemmän polkua ja metsäautotietä reilu 11 km. Pyöräilystä vaihettiin kajakkimelontaan. Juhakin hetken kikkailun jälkeen sai mahdutettua itsensä aukosta kyytiin. Melottiin Siuntionjokea Vikträsk järvelle ja edelleen Siuntionjokea pitkin padolle. Osa porukasta meni padon sulkusiltojen kautta merelle. Me päädyttiin rantautumaan ja kantamaan kajakki padon toiselle puolelle. Merellä melottiin vielä lenkki ja käytiin läpi melontatekniikkaa, hinausta ja paikanvaihtoa vesillä. Vesillä oltiin 2.5 h ja matkaa kertyi noin 13 km. Mereltä vaihdettiin takaisin pyörään ja poljettiin vielä lopuksi vähän maastoa. Kilometrejä pyörästä tuli reilu 21 km.

Lounas ja loppusanat. Muistoksi saatiin vielä Multisportin tekniset paidat. 

Ihan mielettömän hyvä setti! Paljon tekniikkavinkejä tuleviin koitoksiin, etenemiseen ja varusteisiin, varmuutta köysijuttuihin. Mikä parasta, puuhastelua mukavassa seurassa! Samoihin sanoihin päätän tämän kuin edellisen, iso kiitos Multisport.fi!

Johanna ja Juha

1 kommentti:

  1. Kyllä oli taas kiva lukea juttua. Oli varmasti taas mielenkiintoinen kokemus!

    VastaaPoista