Liikettä ja Luontoa

L i i k e t t ä Ja L u o n t o a !

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Korso MTB maraton 2012

Perjantaina Etelä-Suomen ylle parkkeerasi myrskyrintama ja parin päivän kaatosade oli mukavasti pehmittänyt Korson polut, saanut savipohjaiset kohdat mutaliejuksi ja juuret ja kivet limanuljaskoiksi. Johannan kokemus märässä metsässä ajamisesta on käytännössä nolla ja juurakoissa on tekemistä kuivallakin kelillä. Juhan ajoon keli ei taida niinkään vaikuttaa. Tarjolla oli 32 km ja 62 km matkat, pidempi toimi myös osana XCM marathon cupia ja kärjen vauhti on sitte sen mukanen. Lyhyempi tuntui niin lyhyeltä, että me oltiin siis kahdeltatoista päämatkan startissa.

Lähtö oli kahdeltatoista. Jonkin matkaa poljettiin master-auton perässä asfaltilla ennenkuin kurvattiin hiekkatielle. 62 km reitti toteutettiin ajamalla lyhempi reitti kaks kertaa. Pahimmat paikat olivat kierroksen loppupäässä: syvimmät ja pisimmät mutaliejut, liukkaat juurakot ja jonkun verran kivikkoa. Myöskään täytemäelle kiipeäminen mutaisella polulla ei ollut ihan triviaalia. Etenkään se alastulo, pohja oli ku luistinrata ja polku kurvaili oikealle ja vasemmalle. Hui!


Maaliin Juha polki kolmen tunnin aikaan ja Johanna vajaa 40 min myöhemmin. Juhan matkalla harmia ja hidustusta tuotti ekakierroksella hajonnut takapakka. Keli teki reitistä haastavan ja itse voin omaan suoritukseeni olla enemmän kuin tyytyväinen. :D Nyt vaan lisää ajoa märillä poluilla!

Johanna ja Juha

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti