X-WIIMA

Allekirjoittaneen vankalla kahden kuukauden hiihtotaustalla, kolmella talvisella maastopyöräilylenkillä startattiin lauantai aamuna kl.11 Kolin sataman Alamajan pihasta molempien ensimmäiseen talviseikkailu tapahtumaan, x-wiimaan, kilpasarjassa. Suurehkot lumikengät mustekaloilla reppuihin viritettynä kiivettiin kohti ensimmäisiä rasteja. Reitin olisi läpäissyt ilman lumikenkiä, mutta pienen upottavan pätkän harhauttamina purettiin kiinnitykset ja viriteltiin kengät jalkoihin. Talsittiin ehkä 20 metriä, otettiin kengät pois, viritettiin takaisin reppuihin ja jatkettiin juosten. Tuhrattiin siis mukavasti aikaa heti alkajaisiksi säätämiseen.

Vaihto hiihtoon starttasi sohjoisella järven jäällä. Juhan hiihtotausta käytettiin eduksi heti alusta ja Johanna hiihteli fleksin jatkona. Hiihto sujui hyvin, pidettiin tasaista vauhtia yllä ilman turhia hätiköintejä. Viimeisellä hiihtorastilla kiivettiin sukset kainalossa jyrkän mäen päällä olevalle näköalatornille, sukset parkkiin, ja edelleen torniin hakemaan leima. Jyrkkää, kapeaa, kaartuvaa ja kuoppaista mäkeä alas laskiessa viimeistään kaikkosi viimeinenkin epävarmuus suksilla olemiseen. Hiihdon iloista huolimatta päädyttiin kuitenkin juoksemaan sukset kainalossa viimeinen mäki vaihtorastille. Puntaroitiin siinä ratkaisun järkevyyttä ja pohdinnan hämärtäminä lähdettiin monot jalassa kipuamaan jyrkkää polkua ylös hakemaan rastia, jonka tajuttiin lähes ylös päästyämme olevan alhaalla. Aivan kuten reittikirjassa sanottiin ja aivan kuten kartta näytti. Laskettiin sit persmäkeä takasin alas.

Sukset peräkärryyn, lenkkarit jalkaan ja takas kipuamaan ylös kohti huippua. Melko pitkään juostiin polkuja lumikengät selässä kunnes alkoi upottaa. Jonkin aikaa tarvottuamme lähes lantiota myöten kinoksessa päätimme taas purkaa lumikenkä virityksen selästä ja ottaa kengät alle. Paikoittain otettiin kengät käsiin kantoon, kun hanki oli kantavampaa. Paikoin lampsittiin kengät jalassa vaikka reitti todennäköisesti olisi ollut lenkkareilla juostavissa. Edes takaisin jokatapauksessa kenkien kanssa tuli tuhrattua. Liikaa. Reppuun ei sentään kenkiä enää viritelty. Osuuden lopuksi käytiin kastelemassa lenkkarit järven jäällä ja juostiin tietä pitkin vaihtoon.

Pyörästä vaihtoon

Matka jatkui maastopyöräily osuudella, joka tosin käytännössä oli siirtyminen sulaa tietä pitkin seuraavalle juoksu-säätö-lumikenkäily osuudelle. Aika alkoi käydä vähiin ja jätettiin kaksi rastia hakematta, jotta saadaan vielä lähteä viimeiselle osuudelle. Mustekalat eivät tosiaan halunneet tehdä yhteistyötä kanssamme ja Juhan lumikenkä viritys petti mukavasti yrittäessämme jatkaa pyöräosuutta. Lopulta kengät visusti reppuihin hirtettynä matka kuitenkin jatkui. Takaisin pyöräillessä nastat pääsivät hieman puremaan jäätä ja sohjoakin riitti.

Kohti Kolia suksia hakemaan

Vaihdosta lähdettiin juoksemaan ylös hakemaan suksia. Ystävämme lumikengät saivat jäädä vaihtoalueelle mustekalat seuranaan. Juoksu kulki reippaasti ja hyvällä fiiliksellä kaiken tarpomisen jälkeenkin. Huipulla, peräkärryllä Juha otti sukset kantoon ja Johanna sauvat! :D Juostiin asfaltilla olevaa tietä alas kohti maalia. Jäiselle sivutielle päästyämme vedettiin monot jalkaan, sukset alle ja hiihdettiin Alamajalle vievän pikku polun alkuun. Alkuperäisen suunnitelman ’suksilla alas’ toteutti lopulta Juha ja pari kertaa kinokseen suksineen hautautunut Johanna juoksi edellä. Alusta loppuun hyvällä fiiliksellä, omaan suoritukseen tyytyväisenä juostiin kuudelta suljettuun maaliin 18.20 mittarissa 57.8 km. Lusikoitiin alkupalaksi hernaria sillä välin kun pakkauspalvelu MJKettu keräsi mein kamoja kasaan vaihtoalueelta. Sitten mökille pääruuan tekoon ja saunomaan!

Kaikinpuolin mahtava päivä! ISO kiitos järjestäjille, KarSu:lle! Ensi kerralla isoiso reppu mihin näppärästi sujautetaan ne rotjakkeet, lumikengät. Ei mustekaloja. Vähemmän välinesäätöä, enemmän etenemistä!

Oxalis

Lähdön odotusta

Hieman oli MJKetulla jännitystä ilmassa X-Wiimaa edeltävänä iltana ja varsinaisen tapahtumapäivän aamuna. Mihinkähän sitä oltiinkaan taas lähdössä? 

Viime hetken säätöjä

 

Kuntosarjan ensimmäinen osuus sisälsi kolme rastia Alamajan läheisyydessä. Matka taittui lenkkareilla lumikenkiä kantaen. Ja muiden perässä kulkien. Pihtileimasimeenkin tuli ensi kosketus näin tapahtuman kunniaksi. Palatessamme Alamajalle oli pahin jännitys purkautunut ja sehän näkyi myös Minnan verensokereissa (16,4), eikä lisäinsuliinia tässä vaiheessa uskaltanut ottaa.

Toiselle osuudelle lähdettiin viikon vanhoilla luistelusuksilla. No, onhan sitä ennenkin aloitettu harrastuksia tapahtumissa. Takana oli onneksi Oxaliksen toimesta järjestetty parin illan hiihtokoulu ja alla erinomaisesti luistavat sukset. Lumikengät köytettiin reppuihin mustekaloilla, jotka saimme Oxalikselta lainaksi. Itsellemme ei ollut tullut mieleen, että lumikenkiä kannettaisiin mukana koko päivän ajan! 

Eka pummi hiihto-osuudella tuli heti alkuun jäältä noustessa. Jotenkin sekosimme suunnitelmissa ja kenties jopa suunnassakin, kun lähdimme etenemään moottorikelkkauraa latujen sijaan.

Tunnin ”hiihdon” jälkeen otimme hinausköyden käyttöön ja saimme hieman vauhtia etenemiseen. Oli melko mukavaa päästä ladulle uralla lykkimisen jälkeen. Juuri ennen 5-rastille kääntymistä onnistuimme kompuroimaan alamäessä, jonka seurauksena hinausnaru oli solmussa mm. Minnan sormen ympärillä ja lopulta katkesi (onneksi naru eikä sormi). Seurauksena mojova läsäys hinaajan ahteriin ja tunnoton sormi hinattavalle. Hetki meni ennen kuin saimme narun ja seikkailijat kasaan ja pääsimme jatkamaan matkaa. Tosin pian tämän jälkeen keräilimme Jarin pudonneita lumikenkiä...

5-rastin jälkeen onnistuimme ohittamaan 6-rastille menevän tienristeyksen ja paikallistimme itsemme vasta, kun olimme lasketelleet pitkän matkan kohti Salen rastia (7). Liekö episodi köyden kanssa vienyt keskittymisen suunnistukseen? Voimat alkoivat olla melko minimissä, joten päätimme unohtaa missatun 6-rastin ja suuntasimme kohti Salea.  Rastin pummaaminen harmitti, mutta päästyämme takaisin Alamajalle oli mieli jo hieman korkeampi. Minnan sokerit olivat entisestään nousseet, joten insuliini oli tarpeen lisäenergian lisäksi. 

 

Kolmas osuus meni ensin pyörillä maantietä pitkin. Tuntui hyvältä polkea vajaan kolmen tunnin hiihtelyn jälkeen. Lumikenkärastit etsimme numerojärjestyksessä uria pitkin kävellen ja juosten. Lumikenkiä käytimme jäällä ja rastien läheisyydessä. Kavutessamme 13-rastilta huoltorakennusta kohti tuli mieleen, olisiko kannattanut kiertää rastit toiseen suuntaan...

10-rastia etsimässä

10-rasti

Viimeinen pyöräilyosuus sujuikin yllättävän energisesti. Liekö hieman laskeneet verensokerit tuoneet lisäpuhtia toimintaan. Toisaalta mielessä jylläsi ajatus että nyt ei tarvitse säästellä mitään, kaikki peliin vaan!

Koko seikkailuun meni reilu kuusi tuntia. Hyvin monta oppia saatiin ja innolla nyt treenataan kohti seuraavia seikkailuja! :)

Minna ja Jari