Allekirjoittaneen vankalla kahden
kuukauden hiihtotaustalla, kolmella talvisella maastopyöräilylenkillä
startattiin lauantai aamuna kl.11 Kolin sataman Alamajan pihasta molempien
ensimmäiseen talviseikkailu tapahtumaan, x-wiimaan, kilpasarjassa. Suurehkot lumikengät
mustekaloilla reppuihin viritettynä kiivettiin kohti ensimmäisiä rasteja.
Reitin olisi läpäissyt ilman lumikenkiä, mutta pienen upottavan pätkän
harhauttamina purettiin kiinnitykset ja viriteltiin kengät jalkoihin.
Talsittiin ehkä 20 metriä, otettiin kengät pois, viritettiin takaisin reppuihin
ja jatkettiin juosten. Tuhrattiin siis mukavasti aikaa heti alkajaisiksi
säätämiseen.
Vaihto hiihtoon starttasi
sohjoisella järven jäällä. Juhan hiihtotausta käytettiin eduksi heti alusta ja
Johanna hiihteli fleksin jatkona. Hiihto sujui hyvin, pidettiin tasaista
vauhtia yllä ilman turhia hätiköintejä. Viimeisellä hiihtorastilla kiivettiin
sukset kainalossa jyrkän mäen päällä olevalle näköalatornille, sukset parkkiin,
ja edelleen torniin hakemaan leima. Jyrkkää, kapeaa, kaartuvaa ja kuoppaista
mäkeä alas laskiessa viimeistään kaikkosi viimeinenkin epävarmuus suksilla
olemiseen. Hiihdon iloista huolimatta päädyttiin kuitenkin juoksemaan sukset
kainalossa viimeinen mäki vaihtorastille. Puntaroitiin siinä ratkaisun
järkevyyttä ja pohdinnan hämärtäminä lähdettiin monot jalassa kipuamaan jyrkkää
polkua ylös hakemaan rastia, jonka tajuttiin lähes ylös päästyämme olevan
alhaalla. Aivan kuten reittikirjassa sanottiin ja aivan kuten kartta näytti.
Laskettiin sit persmäkeä takasin alas.
Sukset peräkärryyn, lenkkarit
jalkaan ja takas kipuamaan ylös kohti huippua. Melko pitkään juostiin polkuja
lumikengät selässä kunnes alkoi upottaa. Jonkin aikaa tarvottuamme lähes lantiota
myöten kinoksessa päätimme taas purkaa lumikenkä virityksen selästä ja ottaa
kengät alle. Paikoittain otettiin kengät käsiin kantoon, kun hanki oli
kantavampaa. Paikoin lampsittiin kengät jalassa vaikka reitti todennäköisesti
olisi ollut lenkkareilla juostavissa. Edes takaisin jokatapauksessa kenkien
kanssa tuli tuhrattua. Liikaa. Reppuun ei sentään kenkiä enää viritelty. Osuuden
lopuksi käytiin kastelemassa lenkkarit järven jäällä ja juostiin tietä pitkin vaihtoon.
 |
| Pyörästä vaihtoon |
Matka jatkui maastopyöräily
osuudella, joka tosin käytännössä oli siirtyminen sulaa tietä pitkin
seuraavalle juoksu-säätö-lumikenkäily osuudelle. Aika alkoi käydä vähiin ja
jätettiin kaksi rastia hakematta, jotta saadaan vielä lähteä viimeiselle
osuudelle. Mustekalat eivät tosiaan halunneet tehdä yhteistyötä kanssamme ja
Juhan lumikenkä viritys petti mukavasti yrittäessämme jatkaa pyöräosuutta.
Lopulta kengät visusti reppuihin hirtettynä matka kuitenkin jatkui. Takaisin
pyöräillessä nastat pääsivät hieman puremaan jäätä ja sohjoakin riitti.
 |
| Kohti Kolia suksia hakemaan |
Vaihdosta lähdettiin juoksemaan
ylös hakemaan suksia. Ystävämme lumikengät saivat jäädä vaihtoalueelle
mustekalat seuranaan. Juoksu kulki reippaasti ja hyvällä fiiliksellä kaiken
tarpomisen jälkeenkin. Huipulla, peräkärryllä Juha otti sukset kantoon ja Johanna sauvat!
:D Juostiin asfaltilla olevaa tietä alas kohti maalia. Jäiselle sivutielle
päästyämme vedettiin monot jalkaan, sukset alle ja hiihdettiin Alamajalle
vievän pikku polun alkuun. Alkuperäisen suunnitelman ’suksilla alas’ toteutti lopulta
Juha ja pari kertaa kinokseen suksineen hautautunut Johanna juoksi edellä. Alusta
loppuun hyvällä fiiliksellä, omaan suoritukseen tyytyväisenä juostiin kuudelta
suljettuun maaliin 18.20 mittarissa 57.8 km. Lusikoitiin alkupalaksi hernaria sillä välin kun pakkauspalvelu MJKettu keräsi mein kamoja kasaan vaihtoalueelta. Sitten mökille pääruuan tekoon ja saunomaan!
Kaikinpuolin mahtava päivä! ISO kiitos järjestäjille,
KarSu:lle! Ensi kerralla isoiso reppu mihin näppärästi
sujautetaan ne rotjakkeet, lumikengät. Ei mustekaloja. Vähemmän välinesäätöä, enemmän
etenemistä!
Oxalis
 |
| Lähdön odotusta |
|
Hieman oli MJKetulla jännitystä ilmassa X-Wiimaa edeltävänä
iltana ja varsinaisen tapahtumapäivän aamuna. Mihinkähän sitä oltiinkaan taas
lähdössä?
 |
| Viime hetken säätöjä |
Kuntosarjan ensimmäinen osuus sisälsi kolme rastia Alamajan
läheisyydessä. Matka taittui lenkkareilla lumikenkiä kantaen. Ja muiden perässä
kulkien. Pihtileimasimeenkin tuli ensi kosketus näin tapahtuman kunniaksi.
Palatessamme Alamajalle oli pahin jännitys purkautunut ja sehän näkyi myös
Minnan verensokereissa (16,4), eikä lisäinsuliinia tässä vaiheessa uskaltanut
ottaa.
Toiselle osuudelle lähdettiin viikon vanhoilla
luistelusuksilla. No, onhan sitä ennenkin aloitettu harrastuksia tapahtumissa.
Takana oli onneksi Oxaliksen toimesta järjestetty parin illan hiihtokoulu ja
alla erinomaisesti luistavat sukset. Lumikengät köytettiin reppuihin
mustekaloilla, jotka saimme Oxalikselta lainaksi. Itsellemme ei ollut tullut
mieleen, että lumikenkiä kannettaisiin mukana koko päivän ajan!
Eka pummi hiihto-osuudella tuli
heti alkuun jäältä noustessa. Jotenkin sekosimme suunnitelmissa ja kenties jopa
suunnassakin, kun lähdimme etenemään moottorikelkkauraa latujen sijaan.
Tunnin ”hiihdon” jälkeen otimme
hinausköyden käyttöön ja saimme hieman vauhtia etenemiseen. Oli melko mukavaa
päästä ladulle uralla lykkimisen jälkeen. Juuri ennen 5-rastille kääntymistä
onnistuimme kompuroimaan alamäessä, jonka seurauksena hinausnaru oli solmussa mm.
Minnan sormen ympärillä ja lopulta katkesi (onneksi naru eikä sormi).
Seurauksena mojova läsäys hinaajan ahteriin ja tunnoton sormi hinattavalle.
Hetki meni ennen kuin saimme narun ja seikkailijat kasaan ja pääsimme jatkamaan
matkaa. Tosin pian tämän jälkeen keräilimme Jarin pudonneita lumikenkiä...
5-rastin jälkeen onnistuimme
ohittamaan 6-rastille menevän tienristeyksen ja paikallistimme itsemme vasta,
kun olimme lasketelleet pitkän matkan kohti Salen rastia (7). Liekö episodi
köyden kanssa vienyt keskittymisen suunnistukseen? Voimat alkoivat olla melko minimissä,
joten päätimme unohtaa missatun 6-rastin ja suuntasimme kohti Salea. Rastin pummaaminen harmitti, mutta päästyämme
takaisin Alamajalle oli mieli jo hieman korkeampi. Minnan sokerit olivat
entisestään nousseet, joten insuliini oli tarpeen lisäenergian lisäksi.
Kolmas osuus meni ensin pyörillä maantietä pitkin. Tuntui
hyvältä polkea vajaan kolmen tunnin hiihtelyn jälkeen. Lumikenkärastit etsimme
numerojärjestyksessä uria pitkin kävellen ja juosten. Lumikenkiä käytimme jäällä
ja rastien läheisyydessä. Kavutessamme 13-rastilta huoltorakennusta kohti tuli
mieleen, olisiko kannattanut kiertää rastit toiseen suuntaan...
 |
| 10-rastia etsimässä |
 |
| 10-rasti |
Viimeinen pyöräilyosuus sujuikin yllättävän energisesti.
Liekö hieman laskeneet verensokerit tuoneet lisäpuhtia toimintaan. Toisaalta
mielessä jylläsi ajatus että nyt ei tarvitse säästellä mitään, kaikki peliin
vaan!
Koko seikkailuun meni reilu kuusi tuntia. Hyvin monta oppia
saatiin ja innolla nyt treenataan kohti seuraavia seikkailuja! :)
Minna ja Jari
