Rinjani - tulivuoritrekkailua Indonesiassa

Matka kohti Rinjania alkoi perinteisesti pikku hässäkällä, mutta yllättävää kyllä ensimmäistä kertaa ikinä missään kaakkois-Aasiassa, kyyti olikin liian ajoissa hakemassa! Tie vuorelle oli kuin huipulta merelle viivoittimella vedetty suora viiva, ei siis mitään turhia kiemurteluja ja auton moottori huusi leipää. Rinjanin juurellla olevaan Senurin kylään saavuttiin iltapäivällä ja kerettiinkin tsekkailla läheinen vesiputous raikkaassa ukkosen höystämässä kaatosateessa ennen kun laitettiin kamat kasaan matkallemme kohti Indonesian toiseksi korkeinta tulivuorta.

Seuraavana aamuna startattiin majapaikan pihasta noin puoli kahdeksan aikaan. Seurueeseemme kuului opas, kuusi kantajaa ja seitsemän trekkailijaa, joista ensimmäinen, paikallinen nainen, tosin hyytyi jo alkumäkeen ja haettiin pois. Kantajat taas painelivat koko matkan tiukkaa vauhtia varvassandaaleissa! Alkumatka taitettiin juurakkoista jyrkkää polkua ylös pitkin trooppista sademetsää. Keli oli kuuma ja kostea. Parin tunnin kipuamisen jälkeen pidettiin tauko ja kantajat kokkailivat meille maittavan nuudeli lounaan.

Lounaan aikana alkoi sataa ja matka jatkuikin enemmän ja vähemmän hiostavassa kaatosateessa. Seurueeseen liittyi eväspaikallla pummaillut koira, joka kulkikin loppupäivän meidän kanssa, aina hieman edellä, mutta muistaen odottaa. 

Pikkuhiljaa maisemat muuttuivat enemmän heinikkoiseksi ja metri metriltä jyrkemmäksi. Myös sade hiipui pikkuhiljaa. Mitä lähemmäksi kraaterin reunaa kivettiin sitä karummaksi luonto muuttui ja lopulta maisema oli pitkälti pelkkää laavakiveä. Samalla kun maisemat karuuntuivat muuttui meno aina vaan teknisemmäksi ja lopulta kiivettiin ylöspäin käsin ja jaloin. Toisinaan pilviä luikerteli eteemme ja taitoimme matkaa maisemana pelkkää pilveä ja vähän kiveä, toisinaan taas vuori paljasti itsensä ja silloin korkeus huimasi hetken ja teki mieli tarratua nelinraajoin kiinni vuoreen. Koira se vaan kipitteli ketterin askelin.

Leiri pystytettiin illalla Rinjanin kraaterin reunalle noin 2600 m korkeuteen.  Pilvet rakosivat ja saimme ensimaistiaisen kraaterijärvestä ja sen keskellä olevasta uudesta aktiivisesta tulivuoresta. Näky oli lumoava. Mutta eipä aikaakaan, kun pilvet luikertelivat kraaterin reunan takaa ja täyttivät putouksen lailla kraaterin ja tulivuori oli taas piilossa. Pilvet ottivat vallan, tuuli yltyi, alkoi sataa ja hetken kuluttua taivas salamoi ja ukkonen pauhasi. Auringon laskettua laski myös lämpotila jonnekkin +5 paikkeille. Vetaydyttiin myrskyn suojaan tettoihin iltapalariisille, puettiin kaikki mukanamme kantamat vaatteet ja sukellettiin makuupusseihin unille. Yön myskysi, mutta aamulla heräsimme tyyneen kirkkaaseen keliin. Näky oli mahtava- toisella puolella kraaterin reunaa avautui turkoosi kraaterijärvi tulivuorineen ja toisella reunalla näkyi merelle ja Gili saarille ja aina Balille asti.

Aamulla matka jatkui melko teknisellä, pystyjyrkällä noin 600 m laskeutumisella kraaterijärvelle. Sen verta jyrkkä oli lasku, että koiralla ei ollut enää saumaa ja se jäikin leiripaikalle  tai kääntyikö takaisin Senaruun, tiedä häntä.  Alhaalla pulahdettiin uimaan raikkaaseen veteen uuden tulivuoren tuprutellessa taustalla ja sitten läheisiin kuumiin lähteisiin lilluskelemaan. Nuudelilounasta ja kohti seuraavaa nousua, joka osoittautui edellistä haastavammaksi. Kallioseinämää pilvipeitteen turvin kivutessamme oli taas kaikki lihakset käytössä. Kun pilviharso oheni ja todellinen korkeutemme konkretisoitui sai taas hetken olla äxänä nelinraajoin kiinni seinämässä.

Vihdoin kavuttuamme takaisin noin 2700 m korkeuteen lähes pystyjyrkkää kiviseinää kraaterin reunalle olimme saavutaneet toisen leiripaikkamme, noin 20 m leveän laavakivikaistaleen kraaterin reunalla. Ja kuten edellisenä iltana, maisemat olivat lumoavat- hetken, kunnes pilvet valuivat kraaterin reunan takaa ja oli ukkosmyrskyn vuoro. Tällä kertaa tosin huomattavasti rankemman, kuin edellisenä iltana. Yhden aikaan herättiin tarkistamaan tilannetta huipulle nousua varten, ja keli näytti hetkellisesti melkein hyvältä. Lähdön hetken lähetessä keli koveni, tuuli paiskoi telttaa, vettä tuli vaakaan, salamat takasivat valaistuksen ja ukkonen jytäsi. Lämpö karkasi ja elohopea valui taas kympin paikkeille. Kovan kelin vuoksi, turvallisuus syistä jouduime hylkäämään ajatuksen kapuamisesta muutaman nelion huipulle noin 3750 m korkeuteen ja yö jatkui tuulen liiskatessa telttaa kasaan ja sateen tunkeutuessa telttakankaan läpi sisään.

 

Aamu ei valjennut tyyneyteen vaan kova keli jatkui. Leiri kasaan ja kraaterin reunaa tuuleen nojaten kohti jyrkkää laskeutumista. Osa teknisestä laskusta oli juostavissa osa hiippailtiin pikkuhiljaa alas. Maisemat vaihtuivat kivikkoisesta ruohikkoon ja edelleen trooppiseen sademetsään ja niin vaihtui kelikin pikkuhiljaa kohti auringon paistetta, kosteutta ja kuumuutta. Puolivälin paikkelilla viimeiset nuudelilounaat apinoiden vaaniessa ja ennen kuin huomasimmekaan, saavuimmekin jo riisipellonreunaa päätepisteeseemme Sembalonin vuoristokylään.

Kokonaisuudessaa huomattavasti rankempi setti kuin mitä oltiin ikinä kuviteltu! Tiukkaa mäkeä koko kolme päivää. Aivan mahtava kokemus! Ja sitten kohti niitä horisontissa näkyneitä pikkusaaria,  nauttimaan lämmöstä ja palauttelemaan koipia.

Johanna&Juha