Geopark Challenge XTREME 24h

Oxalis [Tapani Launonen]

Saatiin kuin saatiinkin rekrytoitua Pete meille kolmanneksi jäseneksi ja haaveilemamme osallistuminen Geopark Challengen Xtreme sarjaan mahdollistui! Kisatohinat alkoivat köysitesteillä kisakeskuksena toimivan Montta Active Campingin pihamaalla. Jumarointia olin vain kokeillut aikaisemmin Forsmanin multisport leirillä, ja oletusarvoihin nähden eteneminen sujuikin varsin näppärästi ja sitten vaan laskeutuminen alas puun latvasta ja reitin suunnitteluun.

Johanna jumaroi

Juha jumaroi, Pete laskeutuu

Reitinsuunnittelua

Patjat valmiiksi

Kello laitettiin soimaan hyvissä ajoin puoli seiskaksi kisa-aamulle, ettei tule kiire. Vähän ennen kasia säpsähdin hereille, kun Pete koputti ikkunaan- oltiin sitten nukuttu tunti pommiin! Pikasesti pastat naamariin ja kohti lähtöpaikkaa. Tämähän enteilee hyvää.

Kisan lähtö!

 Tavoitteena oli edetä koko matka tasaista vauhtia maaliin saakka. Niimpä ei prologiinkaan lähdetty hötkyilemään. Kisa starttasi 10:00 ja ensimmäinen osuus oli juoksu. Sepä sakkasikin sitten jo muutama sata merin kirmailun jälkeen nokkospuskissa tallustavaan joukkuejonoon. Tästä selvittyämme meno oli etenevämpää ja pian päästiinkin turruttamaan nokkosenpistoja virkistävään veteen. Ojarummun suuaukolla oli rastilippu ja viesti, että seuraava rasti löytyisi seuraavasta tunnelista. Huudeltiin tähän tunneliin jo luikahtanut Pete takasin ja juostiin seuraavalle suuaukolle. Kahlailtiin ja ryömittiin pilkkopimeässä ojarummussa, ja kypärän kolistessa rumpuun ei sen käyttö juoksuosuudella enää tuntunut yhtään niin typerältä.

Juoksusta vaihdettiin uinti+juoksu osuudelle uimapatjat kainalossa. Juostiin pitkin pusikkoja patjat kainalossa ja ylitettiin erinäisiä lyhyehköjä vesistöjä patjoilla eteenpäin kauhoen. Prologin viimeisen osuutena oli rullaluistelu. Koska rulaluistelut ovat tyyliin kerta/kesä on hyvä idea kytkeytyä köydellä edellä painelevaan hiihtäjään. Osuus osoittautuikin melkoiseksi kivikko-pusikko setiksi, jota osin taitettiin tasatyöntönä hiekkatiellä, toisinaan vaihdettiin tossut jalkaan, jotta eteneminen olisi ripeämpää. Kaikinpuolin takkuista menoa, hyvin vähän selkeää luisteltavaa pätkää. Osuuden viimeisenä rastina Juha kapusi ylös vesitorniin tsekkaamaan seuraavan rastin sijainnin, alas ja sitten viereisen rakennuksen tikkaita ylös katolle leimaamaan. Kun Juha teki töitä Johanna ja Pete vaan hengaili kannustusjoukkojen kanssa- hyvä Juha!

Kolmen jälkeen iltapäivällä, kun kisaa oli takana 5 h 13 min rullailtiin pois vaihtoalueelta taittamaan ensimmäistä varsinaista osuutta, maastopyöräilyä. Alussa oli muutamia rasteja lähistöllä ja siten päästiinkin voimalaitokselle laskeutumaan! Hetki jonotettiin alhaalla vuoroamme, valjaat päälle ja ensin muutama kerros portaita alaspäin säkkipimeään kosteaan kellariin. Otsalampun valossa kavuttiin pimeässä pari kerrosta ylöspäin leimaamaan rasti. Taas ensin alas takaisin valoon ja sitten rappuja kerrokseen 11 ja sillalta köysillä takaisin alas ja pyörän selkään.

[Kuva T.Launonen]

[Kuva T.Launonen]

Pimeä portaikko [Kuva T.Launonen]

Vihdoin reitti eteni pois taajama-alueelta kohti maaseutua ja pästiin poluille ajamaan! Johanna ja Pete oli vuorotellen keulilla tiimiä vetämässä ja Juha suunnisti. Parilla rastivälillä oli selkeästi erilaisia reitinvalintamahdollisuuksia- toinen (CP10-11) mentiinkin itäistä kiertoreittiä ja toinen (CP11-12) sotkettiin suoraan pienempää polkua. Ahmaksen Kalevalaiskylään rullailimme 10 h 45 min startista. Paikalla selvisi, että reittiä on lyhennetty ja Johanna ja Juha jäi tutkailemaan muutosta Peten hakiessa evästä kylän kahviosta. Popsittiin siinä makkarat ja imailtiin pillimehut ja matka jatkui.

Evästä

Rastimääre 'Rocking Chair' oli reittisuunnittelussa jäänyt hieman hämärän peittoon. Metsäautotien päästä löytynyt rasti kuitenkin osoitautui nimensä mukaisesti pihakeinuksi. Siellä se nökötti keskellä suoaluetta hylätyn mökin pihassa. Mutta eipä aikaakaan, kun pääsimme tämän kisan osalta ekan kerran tetsaamaan taimikossa, kunnes vastaan tuli oja. Vettä ei tainnut olla nimeksikään, mutta törmät olivat sitäkin jyrkemmät. Siinä sitten kikkailtiin pyörät alas ja ylös ja eikun kohti rastia. Pikku-pätkä polkua, jyrkkä mäki pusikossa ja vastaan tuli joki, taas pystyjyrkkine törmineen. Hissuksen ja niin hallitusti kun nyt pyörä kainalossa jyrkkäää törmää voi alas laskeutua ja molskis virtaavaan veteen. Joen ylitys ja pyörän tunkkaus joesta taas jyrkkää törmää ylös- huh! Ja matka jatkui pestyillä pyörillä polkua pitkin ja pyörä kulki mukavasti.

Järjestäjän tarjoamalle keittoillallisele kurvasimmekin hieman ennen puolta yötä, kun kisamatkaa oli takana 13 h 40 min ja pyöräilyä 8 h 44 min. Keitot teltasta, lisää vaatetta varustekassista, reppu täyteen energiaa ja melontaosuudelle! Jee! Taino- kanoottimme kapean karautimme ensimmäisen kerran kiinni kivikkoon noin 5 m vesille pääsyn jälkeen. Eikun tiimi jokeen, kanootin työntö ja takaisin kyytiin. Tämäpä osoittautuikin olemaan melonnan alkupätkän teema. Ja silloin, kun joessa oli runsaammin vettä tukki reittiä ziljoonat kaatuneet puut. Osa näistä esteistä alitettiin, mutta osa piti ylittää. Kiivettiin kaikki kanootista puunrungon päälle tasapainoilemaan, tunkattiin kanootti puun yli ja eikun takaisin kyytiin. Parissa kohtaa piti kanootti hilaa jyrkkää mutaista jokitörmää pitkin puiden ohitse. Sitten alkoi sataa, ensin hiljalleen ja lopuksi kaatamalla.

 Sade oli lakannut jokin aika sitten, kun noin 4 h melonta kikkailun jälkeen oli edessä 400 m kantopätkä, jonka päälle haettiin rasti ja lämpöä kroppaan juoksemalla keskelle ei mitään bygätyltä ranchilta- hämmentävä paikka. Takaisin kanooteilla olisi ollut notskia tarjolla, mutta meidän matka jatkui ilman leireilyä takaisin rattoisan melonnan pariin. Joka tosiaan alkoi muistuttamaan melontaa puuesteiden ja kivikoiden määrän huomatavan vähentymisen ansiosta. Nyt päästiinkin jo menemään koski eli kivikkopaikat vaan kunnolla vauhtia ottamalla läpi. Tämä nosti mukavasti tunnelmaa!

Kaikki loppuu aikanaan ja niin tuli meidänkin melontakikkailu päätökseensä aamusella puoli seiskan pintaan 20 h 20 min kokonaismatkaa takana. Pikkasen evästä repusta ja hölkkäiltiin kohti Canyoneering osuutta. Alku oli selkeää juoksua maalaisteitä ja polkuja pitkin. Pete jäniksenä vahvalla juoksullansa etenimme selkeillä pätkillä. Alkumatkassa oli yksi ylitys lahonhuteraa limaista riippusiltaa myöten. Kunnon ote sivuvaijereista ja jalan liutus poikkipuille, jotka oletettavasti kestävät seikkailijan painon. Varsinainen Canyoneering seikailu alkoi osuuden puolivälin paikkeilla. Arviolta 20 m korkeita hyvinkin jyrkkiä jokitörmiä laskeuduttiin vuoroin alas vuoroin kivuttiin kynsin ja hampain ylös. Joki ylitettiin hyvinkin erinäisin tavoin: uimalla, kaatuneita puita siltana käyttäen ja suossa kontaten. Monaasti oli hyvä ottaa jokitörmän heinistä kinni vauhtia hidastaakseen, kun laskeutui pystyjyrkästä seinämästä veteen, kun ei ollut tietoa syvyydestä taikka pohjan materiasta.

Vaihtoalue reitillä [Kuva T.Launonen]

Viimeistään tällä osuudella hyttysten jäätävä määrä konkretisoitui varmasti jokaikiselle seikkailijalle. Hyönteisten suhteen tiukin kohta osuudella taisi olla, kun Juha lähti ylittämään jokea puuta pitkin tasapainoillen, itse lähdin hieman perään. Sitten Juha huusikin, että pysy paikoillaan kunnes hän on ylittänyt joen, että puu saattaa pyörähtää. Siinä sitten tasapainoilin paikallani puun päällä noin tuhat ja yksi hyttystä naamassa kinni aterioimassa. Voi sitä juhlaa, kun sain liikkumisluvan!

Melonnan alusta

Canyoneering osuudelta takaisin vaihtopaikalle pyörien luokse ennen puolta päivää 25 h 30 min kokonaismatkaa takana. Edessä olisi vielä maastopyöräilyä ja suorasteja, mutta saimmekin kuulla, että reittiä on taas kaikkien osalta lyhennetty ja suorastit jäisivät väliin. Tässä vaiheessä fiilis oli katossa ja tuntui, että kisahan on nyt ohi- enää lyhyt rullailu maaliin ja se oli sitten siinä. Pyörä kulki hyvin. Johanna ja Pete veti tiimiä taas vuorotellen. Vielä ennen maalia piti uimapatjoilla kauhoen etsiä jokimättäille sijoitetuista postilaatikoista päivän lehti ja lehdestä maalin sijainti.

Maalissa!

Oxaliksen ensimäinen pidempi seikkailu takana, kun maaliin leimattiin iltapäivällä puoli kahden jälkeen 27 h 39 min ja arviolta 245 km seikkailua takana ja sekasarjan tokana! Miehistäkään ei maaliin ollut ehtinyt kuin selkeesti omia menojaan painellut kolmen kärki. Rata oli ehdottomasti mieleemme- etenkin Canyoneering osuus oli parasta seikkailua! Kisa onnistui meiltä hyvin ilman väline- taikka seikkailija rikkoja ja Juha se vaan suunnisti koko matkat tasasen varmasti. Energiat ja fiilis pysyi hyvänä koko matkan ajan eikä kummempia vajareita kummankaan suhteen ilmenyt missään vaiheessa kisaa.

Suuret kiitokset kaikille kilpailun järjestelyihin osallistuneille ja tietysti erityisesti ratamestarille mielenkiintoisesta ja haastavasta radasta! Ja sitten erityskiitos Petelle mukaan lähtemisestä ja siten meidän osallistumisen mahdollistamisesta ja ihan parhaille kannustusjoukoille: Eija, Minna, Jari, Merja, Kari ja tietty pikku-tytöt! Ensivuodeksi taas vaan kolmas tiimilänen kehiin ja olemme ehdottomasti viivalla! :)

 

TULOKSET
KUVIA [Tapani Launonen]
KOOSTE
 

Johanna, Juha ja Pete