Mammuttimarssi 2013

Oli kai se viime kerralla niin kivaa, kun täällä taas olen totesin Minnalle hetki ennen lähtöä. Mielessä vieläkin vahvana viimevuoden viimeset 20 km. Jalka nousi maksimissaan sentin, jokainen asvalttiin tärähtävä askel tuntui resissä raastavalta, jalkapöytä oli tulessa. Silti siinnikkäästi hölkäten raahauduttiin tahdon voimalla maaliin. Erona viime vuoteen olisi tosiaan siis se, että nyt tiedettiin mitä odottaa. Ja tietenki se, että naapurin Pia lähtisi seuraksemme Tammisaaren yöhön.

Kyseessä oli siis Peräkylän Ponnistuksen tarjoama taival Tammisaaren syksyisissä pääosin pilkkopimeissä maastoissa, Mammuttimarssi. Kello oli yhdeksän perjantai iltana, edessä 100 km jalan. Asetin mielestäni hyvinkin kunnianhimoisen tavoitteen juosta 15 tuntiin eli parantaa reilulla parilla tunnilla viimevuotista. Ensimmäinen rasti oli jo vajaa kolmen kilsan päässä. Alkuun pikkuhässäkkää ja paljon porukkaa, mutta Juha suunnisti hyvin rastille. (1) Albatrossi - mikä ihmeen koodi tää on ja miksi ihmeessä se koodi pitää olla näin pitkä? Matka jatkuu ja porukka hajaantuu. (2) Runoratsu - a-haa! Nähtävästi me kerätään PePon jäsenten nimiä tämä yö! Uusi puhelin tuottaa ongelmia ja tässä vaiheessa mukana juossut Ilkka jatkaa menojaan. Teknisten ongelmien ratkettua jatkamme seurassamme Tohtori Sykerö ja MJKettu.

[Kuva: Jari Birling]

Matka pimeässä etenee lepposasti. Keli on kylmempi kuin ennustettiin, mutta ainakin 15 astetta lämpimämpi kuin viime vuonna. Päädyimme siihen lopputulemaan, että kyseessä ei tällä kertaa ollut pakkanen vaan halla. Keli aaltoilee- koleaa seuraa lämpimiä kohtia. Ensimmäinen metsäoiko ja ojan ylitys, Asics todella ihmeissään. Rasti pellon laidalta - (3) Puhuri, ja sitten metsätietä eteenpäin, MJKettu ei enään matkassa. Suunnittelemamme metsäoiko näyttää huonolta ja päädymme lähestymään rastia linjalta käsin. Polun päässä tavoitettiin edellä edennyt Ilkka ja Jirka, jotka olivat päätyneet metsäoikoon. (4) Verkonpaino - tämähän enteilee hyvää tulevalle uintirastille...

[Kuva: Jari Birling]

Tähtitaivas ja upea kuu. Takkia päälle, jotta saisi kunnolla lämpöä pintaan ennen pulahdusta. (5) Uinti - maahan levitetyt pressut hoitivat pukukopin virkaa öisille uimareille. Pulahdus, muutama metri köyden päässä olevalle poijulle ja takasin. Jalassa olleet sukat piti hyvin kalliolla ja henki ei salpaantunut toisin kuin viime vuonna. Vaatetta, makkaraa ja matkaan. Ilkka jatkoi omalla reitillään, Tohtori Sykerö jäi vielä rastille ja me suunnattiin uinnin piristäminä kohti kutosta - (6) SirQ. Rastilta matka jatkui pienehkön suosuhailun kautta kohti Tammisaaren satamaa. (7) Ilves - ja matkaa takana noin maratonin verran.

Rastilla olleista vesihanoista ei sitten tullutkaan vettä. Päätettiin palata alkuperäiseen suunnitelmaamme ja piipahtaa Tammisaaren grillillä täyttämässä juomavarastot loppumatkan varalle ja siten matkamme erkanivat Jirkan jatkaessa seuraavalle rastille. Meno grillillä oli leppoisaa. Selviteltiin siinä harrastuksiamme muutamalle baari-illan päättäneelle hämmästelijälle, grillihenkilökunnan täyttäessä juomapussejamme. Suuri KIITOS Tammisaaren Asematien Grillille!!

Hyväntuulinen matkamme kaupungin valoista jatkui kolmisin kohti pimeyttä, joka katuvalojen jälkeen tuntui aina vaan pimeämmältä - (8) Kotka. 50 km ja nyt olis sitte kaikki kotiinpäin! Erehdyin hetken ajattelemaan, että tämähän tulee varsin mukavasti, kunnes 55 km kohdalla aika jotenki vain pysähtyi. Katsoin varmaan 10 kertaa mittaria ja aina vaan se näytti 55. Kokoajan hölkätään eteenpäin ja 55- mitä ihmettä! Epäilen jo, ettei kello olisi enää päällä, mutta kyllä se päällä on. Meillä vaan oli merkittävä erimielisyys matkan etenemisestä.

[Kuva: Jari Birling]

Puuduttavan pitkän rastivälin päätteeksi ajauduttiin siten vielä pääkartturin evästellessä pellon väärälle laidalle ja sen myötä hyppelemään liukkaiden savireunaisten ojien yli - (9) Tasuri. Vaihteluksi lyhyempi rastiväli - (10) Peura, ennen seuraavaa piiitkää pelkästään teitä pitkin edettyä rastiväliä. Kuu katosi, keli lämpeni huomattavasti ja sumu alkoi saeta himmentäen näkyvyyden pariin metriin. Alettiin odottaa aamun sarastusta, mutta valoa ei tullut. Pimeydessä kaivettiin postilaatikosta kartta ja etsittiin rasti raunioiden holviaukosta - (11) Tähti.

Edessä toinen pitkä rastiväli heti perään. Alkaisi jo sarastaa! Ainakin seuraavalla rastilla on jo oltava aamu. Nyt fiilis kuitenkin alkoi nousta huomattavasti edellisestä- pisimmällä ollut rasti haettu ja siten loppusuora alkoi! Päädyimme keräämään ehkä kilon mutaa per kenkä tarpoessamme peltojen poikki. Ja se ojan yli hyppely ei lisäpainoin varustetuila tossuilla ollut kovinkaan ketterää näin aamutuimaan. Ja mudasta eroon hankkiutuminenkin otti oman aikansa. (12) Patman - ja vihdoin alkoi kauan odotettu aamu sarastaa!! Fiilis nousi entisestään. Loppumatka päätettiin edetä vitosissa. Tässä vaiheessa oli aivan mahtavaa huomata kuinka matkaväsymyksestä huolimatta jalka liikkui ja reisi jaksoi kivutta edeliseen vuoteen verrattuna. (13) Kolmonen - hetki ennen tätä saatiin Jirka kiinni ja loppumatka taitettiinkin sitten taas porukassa. Ylämäet käveltiin, alamäet ja tasaset hölkättiin. Alkoi hiljalleen sataa. (14) Rehveli - ei kehveli vaan rehveli! Enää vitonen vikalle rastille. Sade yltyi hieman. IDOn tehtaan pusikoista ratamestarille omistettu viimeinen rasti - (15) Tiukunen.

[Kuva: Minni]

Sitä viimeistä rastiviestiä kirjoitettaessa Jirka totesi, että jos nyt pidetään sama vauhti niin ollaan alle 14 h maalissa. Katsoin häntä, ajattelin ja taisin todetakkin, että oot hullu, ei pysty- ja samalla otin haasteen vastaan! Katotaan mitä tulee. Juha ja Pia ei sanonut mitään, hiljaisuus on myöntymisen merkki! Jirka vastasi nyt aikataulusta ja me juostiin. Väliin käveltiin vähän ja taas juostiin. Maaliin yhdessä juosten hymy korvissa upeasti aikaan 13:45! Kiitos mahtavasta seurasta ja upeasta tsempistä Jirka, Pia ja tietenkin Juha!

Reitti oli monipuolinen ja tarjosi useita reitinvalintamahdollisuuksia. Me valittiin mahdollisimman paljon metsäoikoja ja muuta tetsausta ja nämä hitaat välillä teknisemmätkin setit jaksotti piristävästi pitkiä monotonisia tiepätkiä. Tammisaaressa näkyi olevan paljon enemmän pihavaloja päällä öiseen aikaan kuin viimevuoden Vihdissä, mikä osaltaan rikkoi synkkyyttä. Isot kiitokset jälleen ratamestarille, kaikille järjestäjille ja kanssakilpailijoille!

[kuva: Minna]

Maalileima [kuva: Minni]

Tulokset

Kuvia [Jari Birling]
GPS-jälki 

Johanna

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Flash back vuoden 2012 lokakuun loppuun, paikkana Enä-Sepän leirikeskus Vihdissä “...blaa blaa, blaa blablaa. Ensi vuonna sitten siis Maraton!”

Ja paluu tulevaisuuteen: 25.10.2013 Tammisaaren hiihtokeskuksen pihalla klo 21 tuikkii iloisesti kymmenet otsalamput, kun mammuttilauma on jälleen valmis töräyttämään.

Tapahtumana siis “jo vanha tuttu” mammuttimarssi. Ja kuten viime vuonna tuli hätäpäissään lupailtua, matkana tällä kertaa maraton eli n.50 km ja joukkue jälleen “normaali koostumuksessa”, yhtä beibiä kevyempänä.

[Kuva: Jari Birling]

Lähtöviivalla olo yllättävän levollinen, ei oikeastaan minkäänlaista kisajännitystä ja muutenkin rento ja levännyt fiilis, vaikka aamulla oli herätys jo ennen viittä. Tuntui, että olisin selvästi paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten.

Matkaan lähdimme siis hyvällä fiiliksellä, tavoitteena edetä kutakuinkin juosten koko matka. Ensimmäiselle rastille meno oli meidän osalta täysin letkan perässä juoksemista. Maastossa luikertelevien lukuisten polkujen ja kartan synkronointi ei pimeässä ja siinä vauhdissa meikäläisen taidoilla onnistunut alkuunkaan ja olin suurimman osan osuutta aika lailla pihalla. Onneksi letkaa vetämässä oli taitavampaa porukkaa ja rasti löytyi suht nopeasti pienen ihmettelyn jälkeen.

Jo ensimmäisen rastin jälkeen porukka oli hajonnut selvästi. Kakkosrastia kohti lähdimme juoksemaan Oxaliksen ja muutaman muun joukkueen kanssa. Matka sujui mukavasti ja saavuimme rastille kelpo vauhtia. Vähän jo arvelutti, että kuinkahan pitkään Minna kestää vauhdissa mukana, mutta ajattelin, että ainakin 3-rastille yritämme Oxaliksen vauhdissa pysyä. 2-3 -välillä kun ennakkoon näytti olevan ainoa metsässä suunnistusta vaativa osuus ja Juhan suunnistustaitojen hyödyntäminen houkutti kovasti, vaikka lyhyt pätkä olikin.

Pienen pelto-oikaisun jälkeen saavuimme kolmosellekin suoraan suunniteltua reittiä. Tässä kohtaa jouduimme suorittamaan pientä huoltotoimintaa ja Oxalis ynnä muut katosivat pimeään metsään. Lähdimme nelosrastia kohti hieman vauhtia hölläten, omaa reittisuunnitelmaamme noudattaen. Ei ongelmia tällä välillä ja sitten kohti viitosta eli uintirastia. Vähän alkoi jo mietityttää illan viiletessä, että kuinkahan kylmää se vesi on…

[Kuva: Jari Birling]

Uintirasti antoi kuitenkin odottaa itseään hieman kauemmin kuin olisi sittenkään ollut tarpeen, kun juoksimme harhaan metsäautotieltä ja hortoilimme pitkin ryteikköä yrittäen löytää kartalla näkyvän tien. Aikamme rämmittyämme tulimme lopulta lähes suoraan oikeaan kohtaan etsimällemme tielle (taitoa vai tuuria?). Ja heti kohta tuli vastaan Oxalis, joka oli jo käynyt pulikoimassa. “Ei oo paha” -kannustushuudot eivät kuitenkaan täysin poistaneet epäilyjäni veden kylmyydestä. Laavulle päästyämme yritimme siirtyä ripeästi uimapuuhiin, mutta märkien (ja KYLMIEN) pelastusliivien pukeminen vähän “mietitytti”. Lopulta uimaan. Ja kylmäähän se oli. Mutta eipä onneksi kestänyt kauaa. Sitten pikakuivaus ja vaatteet päälle. Alusvaatteet ja sukat vaihdettiin kuiviin. Tovi nuotion lämmössä ja kohmettuneet sormet punoittivat kuin rastivahtien makkarat grillissä. Päätimme kuitenkin jättää makkarat pitkänmatkalaisille ja lähdimme jatkamaan matkaa.

Lähtö uimarastilta oli melkoisen tuskallista, tuntui että akillesjänteet napsahtaa hetkenä minä hyvänsä. Onneksi kuitenkaan ei mennyt kauan kun paikat taas lämpeni ja juoksu alkoi tuntua ihan hyvältä. Sen verran jäässä pää kuitenkin vielä oli, että juoksimme tyylikkästi ohi risteyksestä, josta piti kääntyä kohti seuraavaa rastia. Onneksi huomasimme erheemme nopeasti ja aikaa ei tuhraantunut kuin ehkä minuutteja.

[Kuva: Jari Birling]

Kuutos rasti näytti kartalla selvältä ja löytyikin helposti metsäautotien kääntöpaikalta. Tästä reitin piti jatkua yhtä helppona eteenpäin. But wait! Joku halvatun metsäkone on vienyt meiltä tien! Ja eikun rämpimään metsään. Tässä kohtaa ehkä hieman hätäilimme, emmekä ihan osanneet arvioida sijaintiamme oikein. Ja hötkyilystähän näissä kekkereissä perinteisesti sakotetaan. Kuten nytkin. Suolla nilkkoja myöten rämeessä lamppuun paristoja vaihdellessa tuli muutamakin asia mieleen. Kuten että saihan niistä kuivista sukista sen puoli tuntia ainakin nauttia. Kun vihdoin älysimme todeta tilanteen ja rauhassa katsoa karttaa ja kompassia, päätimme unohtaa yritykset löytää se kadonnut tie ja lähteä suunnalla kohti hiekkakuopan reunalla olevaa isompaa tietä. Pitkältä tuntuneen metsäosuuden jälkeen päädyimme tielle ja edelleen heti kohta tavoittelemallemme hiekkakuopalle. Enää edessä olisi suunnistuksellisesti helppo Tammisaaren kierto.

Siirtymä seiskalle sujui mukavasti ja jopa ohitimme yhden joukkueen. Seuraavakin väli kasille  meni vielä kohtuullisen mukavasti ja saimme taas kaksi joukkuetta kiinni. Kasilta ysille lähtiessämme toinen saavuttamistamme joukkueista jäi jälkeen ja toinen kiristi tahtia karaten meiltä. Valitsimme ysille hieman edellämme menneitä eri reitin ja saimme heidät rastilla lähes kiinni.

Enää loppurutistus kohti maalia. Minna alkoi tässä vaiheessa sen verran hyytymään, että loppumatka meni käytännössä reippaasti (ja romanttisesti) käsi kädessä kävellen, kaupungin valoja katsellen. Tämä lienee sitä kuuluisaa laatuaikaa.

Vielä maaliin tullessa ajattelin, että eiköhän sentään juosta maaliin. Mutta nurmikentälle saapuessamme totesin, että eihän täällä ketään ole näkemässä kuitenkaan, joten “ihan sama, mitä välii!”. Fiilis oli joka tapauksessa hyvä; takana pisin juoksumatka ikinä ja silti yllättävän hyvävoimaisena maalissa. Viime vuoteen verrattuna matka tuntui jopa kevyemmältä, vaikka oli pituudeltaan tuplat. Suunta on siis oikea ja tästä on hyvä jatkaa.

Tällä kertaa taidan lupaukset ensi vuoden matkasta tehdä kuitenkin vain hiljaa omassa mielessä. Ettei joudu pulaan...

Kiitos järjestäjille, rata oli jälleen mieleenpainuva ja mammutinhäntäkeitto maistui maalissa!

Jari&Minna