Liikettä ja Luontoa

L i i k e t t ä Ja L u o n t o a !

lauantai 10. toukokuuta 2014

Spring Adventure

Meillä meni ihan mukavasti. Hyvä fiilis, ei pummattu, ei mokailtu, ei kuppailtu turhia vaihdoissa, mutta ei meillä jotenkin missään vaiheessa ollut oikein vauhtiakaan. Mistä tämä tsempin puute sitten johtui, en tiedä, mutta vähän lötköilyksi meni koko homma. Alkuun olisi varmaan ollut hyvä mennä porukan mukana niin ois päässyt paremmin kisafiilikseen. Ehkä.

Mutta me siis päätettiin heti alkuun tehdä valtavirrasta poikkeava ratkasu ja lähdöstä mentiin suoraan tekemään joen ylitys köysitehtävää. Meitä oli siinä muutama tyyppi köydellä samaan aikaan, ja aina kun loppuun päässyt hyppäsi maille värähteli köysi mukavasti. Uimaan ei vielä kenenkään tarvinnut ruveta, kaikki pysyi köydellä. Valjaitakin olisi ollut tarjolla, mutta niille ei tänään tainnut olla kysyntää. Tämän jälkeen, kun sitten vihdoin suunnattiin pyöräosuudelle, matkaa taitettiin kahelleen suoraan osuudelle lähteneiden häntäpäätä saavuttaen. Kuitenkin tasaisen lötkön menon ansiosta jäätiin kokonaiskisassa voittajille ilmeisesti puolisen tuntia. Kisa oli tällä kertaa ylltättävän lyhyt, voittajat, Hiiltomiehet2, tulivat siis maaliin noin reilu kolmen tunnin aikaan (3:04) ja me hitaamminkin edenneet siis jo 3:31 startista. Sijoitus 6. ja kokonaismatka Garminin mukaan 41.6 km.

Eka juoksuosuus [Kuva:Liisa Paakkanen]

Jokimelontaa [Kuva:Liisa Paakkanen]
Alkuun oli siis selkeää pyörää muutaman rastin verran, jonka jälkeen oli lyhyt suunnistus ilmakuvakartalla. Pehmeää hiekkaa, hiekkakuoppaa, hiekkaharjua, todella tiheää tiheikköä ja ehkä yksi huonohko reitinvalinta. Juoksun jälkeen pyörää jatkettiin parin rastin kautta jokimelonnan vaihtoon. Ennakko-odotuksia vastoin melonta oli selkeää: osuuden ainut rasti haettiin melomalla ensin tovi vastavirtaan ja leiman jälkeen takaisin. Ei kivikkoja, ei kaatuneita puita tmv tyypillisiä haasteita. Melonnasta suunnattiin ensin lyhyelle kolmen rastin polkujuoksuosuudelle, jonka jälkeen takaisin pyörään. Viimeinen pyöräosuus tarjosi sitten mutaliejuksi ajettua polkua höystettynä juurakoilla ja kivillä, sekä pienen pätkän lepposaa pitkospuuajelua suolla. Viimeisenä päästiin vielä ottamaan lähempää tuntumaa hyytävään Vantaanjokeen Finnfoam eristelevyllä puljaten.

Se oli sitten semmoinen seikkailukauden avaus meiltä tällä kertaa! Kiitoksia kaikille kisapuuhiin osallistuneille tapahtuman järjestämisestä!

Lisää Liisan ottamia kuvia
Tulokset
Johanna


Kuntosarja starttasi melonnalla. Kajakkien luokse juostiin vajaan kilsan mittainen matka ja meillä oli ajatuksena juosta se kovaa, jotta päästäisiin kärjessä melomaan. Juoksin niin kovaa kuin vaan jaksoin ja hyvin pysyttiin suunnitelmissa. Sykemittarin maksimi 187 tulikin sitten tähän lähtöspurttiin ;) Melonta jokea pitkin oli kivaa ja hyvin pysyttiin samoissa asemissa lähdöstä vaihtoon.
 
Melonnan jälkeen tehtiin köysiylitys, joka meni kommelluksitta. Vaihdosta pyörän selkään. Ekaa pyörärastia hieman pummattiin ja jouduttiin jalkautumaan. Juostessa jo ehdin miettiä, että sinne ne pyörät taas jäi! Rasti onneksi löytyi nopeasti (kuten pyörätkin tällä kertaa). Kolmannella pyörärastilla oli juoksu-osuus ilmakuvakartan avulla. Hetki meni ennen kuin sen avulla osasi paikallistaa mitään. Otimme pyöräkartan avuksi ja koitimme olla välittämättä eri suuntiin sinkoilevista kanssakilpaijoista. Ekaa rastia etsittiin huolella ja pummaten. Loput 5 löytyi suunnistamisen kannalta hyvin, fyysisesti alkoi olemaan hapeton olo. Vaihdossa mittailin sokerit ja korkeallahan ne huiteli (26), otin Humalogia 3 yksikköä ja muutaman siripirin. Pyöräilyä jatkui vielä 2 rastia + vaihto. Nihkeästi kulki, vaikka kuinka polki niin kuin olisi juoksuhiekassa sotkenut... Reisissä alkoi tuntua krampin alkuja ja yritin tehostaa juomista ja taisin geelinkin nauttia. 

Vaihdossa lenkkarit jalkaan ja juoksuosuudelle. ”Juoksu” oli taas reipasta kävelyvauhtia. Ensimmäisen rastin näkyessä alkoi sanavaihto: -Onks sulla emit? -Ei, eikse oo sulla? -No ei. Voi hitto se jäi vaihtoalueelle! No ei muuta kuin takaisin sitä noutamaan.. Rastit löydettiin, juoksu oli nihkeätä. Jalkakramppien takia Finnfoamille pääsy oli vähän vaikeaa, lopulta jämähdin istumaan etuosaan ja taisi oma osuuteni etemiseen olla plusmiinusnolla jalkojen jaruttaessa sen mitä käsillä kauhoin. Vesi oli raikkaan viileää! 

Maaliin leimattiin ajassa 4h 12min. Matkaa kertyi Garminin mukaan 39 km. Hauska päivä ja mukava reitti! 

Kiva tapahtuma ja hyvin järjestetty! Kiitos järjestäjille. 
Minna (&Jari) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti