Mammuttimarssi 2012

Suunnitelmanahan meillä oli lähteä maratonille (50 km), mutta ajatus marssin taittamisesta sai alkukipinän, kun sattumalta törmättiin lähikaupalla kyseiselle matkalle aikovaan Pocahontasiin. Hetki muka puntaroimaan matkoja, mutta todellisuudessa kun ajatus oli pähän saatu ei paluuta ollut. Taisi olla viitisen astetta pakkasta, kun Mammuttimarssi 2012:n juoksusarjat lähtivät matkaan Vihdistä, Enä-Sepän kurssikeskuksen pihasta. Edessä meillä olisi siis tarvottavana 100 km. Etenemään päätettiin lähteä mahdollisimman rauhallisesti ja tavoitteena oli pystyä hölkkäillä maaliin saaka. Mäet päätettiin kävellä alusta alkaen. Lisäksi päätettiin taittaa alkumatkaa yhdessä Pöräykselle starttaavan MJKetun kanssa.

Siinähän se alku menikin rattosasti kuulumisia vaihdellessa, mutta ennen kuin osasimmekaan arvata löysimme itsemme hukassa keskeltä risukkoa ja pusikkoa tetsaamassa jo ennen ensimäistä rastia. Kuinka tehokasta olikaan yhdistää koko tiimin voimat! Onneksi reitillemme osuneen leveän ojan yli oli kaatunut puu, joka sai palvella siltana yli jäätävän veden. Jotain puolisen tuntia jäätiin tällä reittivalinnalla muista. Toiselle rastille keskityttiinkin sitten enemmän karttaan, kun rupatteluun ja homma alkoikin sujua. Tiemme erkanivat noin 15 km yhteisen matkan jälkeen ja meidän matka jatkui kohti pelkäämäämme uimarastia ja sen jälkeistä kylmyyttä ja kohmeutta.

Vähän ennen uimarastia satiin kiinni Pocahontas kavereineen, käveltiin yhdessä jyrkempi mäki ylös, vaihdettiin kuulumisia ja jatkettiin matkaa taas kahelleen. Ajateltiin, että kunhan tästä pulikoinnista hengissä selvitään niin ollaan voiton puolella. Rastilla olikin yllätykseksemme lämmitetty teltta. Siellä sitten vaihdettiin juoksuvaatteet kelluntaliiveihiin, kirmattiin rantaan, uiskenneltiin laiturin mitta ja kirmailtiin takasin lämpimään telttaan. Kylmyys ei päässyt meihin käsiksi. Mukana oli jaettavaksi tiskirättinä palveleva mikrokuituliina, jolla taputeltiin suurimmat pisarat pois, vaatteet päälle ja matka jatkui lepposalla fiiliksellä. Lähdettyämme uimarastin telttaan jäänyttä Pocahontasta ei sen koommin enään nähty.

Matka taittui kahelleen edelleen kylmenevässä yössä. Kaikki mukana olleet vaatteet oli nyt päällä, pysähtymistä ei tarvinnut edes ajatella, jos meinasi pitää lämmön päällä. Alusta alkaen yritettiin hörppiä mahdollisimman tiuhaan juomaa jäätymistä estääksemme, mutta matkamme ensimmäinen haaste yllätti, kun Johannan juomaletku jäätyi tukkoon. Jatkettiin sitten matkaa Juhan juomaa jakaen. Pakkasta oli ilmeisesti parhaimmillaan -13 astetta! Pitkälle pötkittiin hyvällä fiiliksellä ja kevyellä askeleella. Haastavimpia paikkoja oli mutaiseen pohjaan jäätyneen traktorinrenkaan kuvion pinnalla eteneminen nilkkoja nyrjäyttämättä ja samalla pitämällä sen verta vauhtia yllä, ettei kylmyys pääse yllättämään. 

Tähtitaivas oli upea, ja aamuyöstä näin kauniin tähdenlennon- toivoin että selviämme ehjänä maaliin. Neljän maissa otettiin purosta vettä juomapulloon. Viiden jälkeen alettiin toivomaan, että aurinko nousisi. Parilla rastilla nähtiin pyöräsarjalaisia- oli ihana vaihtaa muutama sana muiden kanssa, ja matka kylmässä, pimeässä kahelleen jatkui. Kuu laski maalaten horisontin upeasti punertavaksi. Ja vihdoin taivas alkoi kirkastua, ensin mustasta sinertäväksi ja lopulta aurinko nousi! Ihana hetki! Ikävä kyllä odottamaamme lämpöä aurinko ei tuonut. Pakkanen piti pintansa. Pimeyden jälkeen nähtiin muita ihmisiä lintutornilla! Runtulaisia ja metsästäjiä. Loppumatkassa alkoikin muuta porukkaa näkyä enenevissä määrin.

Jossain kilometreillä 75 alkoi matka painaa ja x-factorilta eteenpäin runtattiinkin sitten tahdon voimalla. Pikkuhiljaa mäen määritelmän kaltevuuskriteeri alkoi laskea, mutta tasaset ja alamäet hölkättiin. Askelkorkeus laski maalin lähetessä ja periksiantamattomuutta kysyttiin askel askeleelta enemmän. Kuitenkin hölkkäiltiin sinnikkäästi eteenpäin. Lopussa kuljeskeltiin vielä Vihti Ski Centerin lumetettujen latujen pientareilla ja kiipeiltiin laskettelurinteeseen. Rinteen paikkeilla nähtiin taas porukka pyöräilijöitä. Joku kysyi millä matkalla ollaan ja totesi että ootte te kovia johon ylöspäin laahustaessani vastasin et just nyt en kovuudesta tiedä, mut hulluja me ollaan ja sen varma!

Viimeisen 500 m aikana kyllä alkoi silmäkulma kostua, ku tajusi että me ihan oikeasti selvittiin ehjänä  koko matka! Maaliin hölkkäiltiin lauantai iltapäivässä aplodien saattelemana 17 h 21 min tallustelun jälkeen, kilsoja näytti garminin mukaaan kertyneen 100.45. Aivan mahtava fiilis! Kaikessa raadollisuudessaan ehdotomasti mahtava kokemus! Mieletöntä! Meidän eka ultramatka oli sitten siinä. Koko setin kruunasi lämmin ja rento meininki kisakeskuksessa kanakeittotarjoilun kera. Saunaa ja paljuakin olisi ollut tarjolla, mutta meidän matka jatkui MJKetun kyydillä kotiin peiton ja patjan väliin.

Suunnattoman suuret kiitokset kaikille kisatoimitsijoille ja kanssa kilpailijoille ihanan hyväntuulisesta meiningistä ja ratamestarille vaihtelevasta radasta reitinvalinta vaihtoehtoineen!

Tuloksia ja muuta

Johanna&Juha

-Hei, osallistutaanko Mammuttimarssiin?

-Sehän on keskellä yötä! Ja vielä perjantai-iltana työviikon päätteeksi. En kyllä tiiä...

-Ei se mitään haittaa, se on jännäää!

Noin viikkoa myöhemmin. Vihti, klo 21, ulkona 5 astetta pakkasta. Seisoskelemme Enä-Sepän leirikeskuksen pihassa odottamassa lähtömerkkiä. Taas kerran olen “joutunut” mukaan johonkin uuteen seikkailuun.

GO! Matkaan lähdimme yhdessä Marssille startanneen Oxaliksen kanssa. Illan pimeys ja viileys ei matkantekoa haitannut ja etenimme mukavaa vauhtia rupatellen kohti ensimmäistä rastia.

Alkumatka meni lopulta ilmeisesti vähän liiankin mukavasti ja sen seurauksena onnistuimme suistumaan reitiltä missaamalla risteyksen. Hyvän suunnistajamme ansiosta paikallistimme itsemme kuitenkin nopeasti. Lopulta lukuisten risukkojen ja mielenkiintoisen puron ylityksen jälkeen pääsimme takaisin reitille ja rastikin löytyi laskettelurinteestä helposti. Aikaa tähän alun hortoiluun tuhraantui arviolta puolisen tuntia. Se ei Oxaliksen tulevaa urakkaa ajatellen tuntunut kovin merkitykselliseltä ja koska mekin olimme lähteneet tällä kertaa enemmänkin retkeilyasenteella, emme antaneet mokoman häiritä, vaan jatkoimme hyvällä fiiliksellä eteenpäin.

Alun tetsausosuuden jälkeen matka eteni teitä pitkin mukavasti kevyttä hölkkää ja rastit löytyivät helposti. Kolmosrastin jälkeen, noin 15 km:n kohdalla  tiemme Oxaliksen kanssa erosivat ja he lähtivät kohti omaa kolmatta rastiaan.

Jatkoimme siis Minnan kanssa matkaa kahdestaan. Juoksu kulki hyvin, mutta pienimuotoiseksi ongelmaksi meinasi matkan aikana muodostua jäätyvät juomat. Raivokkaasti imien saimme varsin nopeasti hileeseen jäätyneet juomaletkut auki ja samalla tuli nestetankkaustakin suoritettua “riittävästi”. Seurauksella että pakollisia taukoja oli pidettävä aika-ajoin... Positiivisena puolena voisi mainita, että muuta energiatankkausta ei sitten tarvittukaan.

Yön viilentyessä edelleen, alkoi kylmyys tunkeutua pikkuhiljaa muuallekin kuin juomareppuihin. Oma varustukseni oli vauhtiin ja keliin nähden turhan heppoinen, joten vilu meinasi loppumatkasta 13 asteen pakkasessa yllättää ja varsinkin nakit olivat kyllä enemmän kohmeessa kuin olisi ollut suotavaa. Onneksi Minna sentään pärjäsi paremmin ja saatuaan mukana olleet lisäsormikkaat käsiinsä, sai sormetkin pysymään paremmin lämpimänä.

Lopulta tulimme maalialueelle ja pienen häröilyn jälkeen saimme ohjeet sakkorastille. Uimarastin jouduimme “ikävä” kyllä tällä kertaa jättämään väliin terveydellisistä syistä. Harmin paikka...

Sakkorastit löytyivät helposti, vaikka pimeys, väsymys ja kiire takaisin maaliin meinasivatkin aiheuttaa pientä hämmennystä, kun löysimme itsemme yllättäen hevoshaan laidalta; mitä ihm... mistä noi tähän ilmestyi!

Lopulta kuitenkin ehjänä ja yllättävän hyvävoimaisena maalissa. Aika kelvollinen 4:47, ottaen huomioon mukana olleen “salamatkustajan”. ;)

Rastiväliaikojen perusteella vauhtimme oli itse asiassa ollut ihan mukava ja ilman alun harhailua sekä lopun sakkorastia aikakin todennäköisesti olisi ollut eri tuntiluvulla.

Sauna ja keitto kruunasivat lopulta yön ja fiilis oli se kuuluisa, väsynyt mutta onnellinen. Ja taas kerran (kuten jo niin monesti aiemminkin) voi sanoa, että kyllä kannatti lähteä. Kipinä syttyi tähänkin ja nälkä kasvaa. Ensi vuonna sitten siis Maraton!

Seuraavan päivän bonusrasti oli paluu kisakeskukseen.

Taputtelimme upeasti juosten Marssilta maaliin saapuneen Oxaliksen!

Mahtava suoritus, onneksi olkoon!

Jälleen kerran kiitokset Minnalle, kun raahasit mukaan, jännää tosiaan oli!

Samoin Oxalikselle hyvästä seurasta alkumatkalla.

Ja erityisesti järjestäjille onnistuneesta ja erilaisesta tapahtumasta!

Jari ja Minna

Verensokeri oli puolta tuntia ennen lähtöä 9,3. Vielä banaani ja mustikkakeittoa noin 1,5 dl. Pidin mittarin ja insuliinin paidan sisällä lähellä ihoa jäätymisen estämiseksi. 15 km kohdalla (n. 2,5 h startista) verensokeri näytti 11,2. Loppumatkasta fiilis oli sokereiden puolesta hyvä ja kun pakkanen paukkui niin ei tullut mittailtua enää sen enempää. Maalissa näytti 7,3, joten hyvin meni. Pitkää pistin kahta tuntia ennen starttia 9 yksikköä (normaalisti 13). Valvominen ja rasitus vissiin sekoitti arvot kahden seuraavan päivän ajaksi, vuoristorataa ylös ja alas...  

Minna (1-tyypin diabeetikko)

 

XGLOW KAATO

Perjantai-iltana kympin aikaan kurvattiin Huhmarnummen koulun pihaan multisport cupin viimeisen kisan, XGLOW KAATO, materiaalinjaon jonon jatkeeksi. Karttojen kanssa takasin kotia ja reitinsuunnittelupuuhiin. Kisakamat valmiiksi, rapiat 2.5 h unta, ja sitten vaan reippaana takas koululle. Viivalla hierottiin viimeset unihiekat silmistä ja matkaan lähdettiin pyörällä aamuyön pimeydessä klo.05.

Sotkettiin Palojärvelle, hiekkatieltä kajakki kantoon ja rannalle. Pimeydessä tunkeuduttiin järjestäjän tarjoamiin kelluntaliiveihin. Ja sehän otti taas oman aikansa. Eikai sitä ilmeisesti voi muistaa, että se pyöräilykypärä nyt vaan ei mahdu siitä pääaukosta. Ja ainiin, oliko se numeroliivi päälimmäisenä? Viimein, kun päästiin kajakkiin tuntui itse melonta sujuvan. Hyvä tekemisen meininki, yksi rasti matkalta järven toiseen päähän ja rantautuminen. Joen ylitys. Kivikkoiseen virtapaikkaan oli viritetty köysi, josta kiinni pitäen kahlattiin joen yli. Juha meni edeltä, jotta voi sitten pelastaa Johannan mikäli ote lipsahtaa. Pelastuspuuhiin ei onneksi tarvinnut ryhtyä ja matka jatkui kiipeilemällä rasti jyrkänteen päältä. Matkalla oli pölkkyihin kaiverretut askelmat kaiteineen, märkänä pyöräilykengän alla tosin varsinaiset limanuljaskat. Takaisin samaa reitiiä, joen ylitys ja kajakki alle.

Paluumatkaa taitettiin pitkulaisen järven toista rantaa. Viimeinen rasti olisi järven toisessa päässä joella. Pimeydessä jokea lähestyessämme edessämme oli vain tiheä kaislikko. Kunnolla vauhtia alle ja läpi! Vauhti kaislikossa kuitenkin hyytyi ja melonta alkoi muistuttaa lähinnä työntämistä. Kaislikon vielä tihetessä hetken jo käväsi mielessä, että tähän kun jäädään kiinni ni jjei! Mutta onneksemme edestä aukesikin kapea väylä joka vei joelle. Jokimelontaa, rasti pienen virtapaikan alajuoksulta ja paluu kaislikkoväylää pitkin järvelle.

Ensimmäisinä lyhyen suunnistuksen vaihtoon

Melonnasta matka jatkui pyörällä rantajyrkänteen pimeissä pusikoissa. Pyörät muurin yli ja roskaisen sillan ali polkuja pitkin Veikkolan ohi menevälle tielle. Pyöräilyn välissä oli lyhyt suunnistus. Tossut vaihtoon ja menoksi. Pimeys alkoi pikkuhiljaa hälvetä. Suunnistuksesta matka jatkui taas pyörillä kohti Nuuksiota ja pidempää suunnistusta.  Alkumatkan aina toisinaan näköpiirissä ollut Ulkoilunmaailma.fi meni tästä vaihdosta menojaan eikä heitä sen koommin enää nähty.

Suunnistus osuuden ekalle rastille juostiin ensin tietä, sitten pikkuhiljaa katoavaa polkua ja lopulta kahlattiin reisiä myöten suossa. Ei tainnu mennä ihan putkeen. Avokalliolla suon jälkeen Juha totesi, että ei nyt taideta olla ihan kartalla. Kun päädyimme viimein avokalliopolulle lähdimme juoksemaan sitä länteen, kiintopistettä etsimään. Jossain vaiheessa polulla vastaan tuli jonossa sekapari ja naispari. Juha päätteli polun olevan oikea ja murisi jotain pummista...

Käännyimme, ja juoksimme lähes samaa matkaa vastaan tulleiden kanssa osuuden ensimmäiselle rastille. Sitten naispari lähti eri suuntaan, mutta sekapari pysyi näkyvissä vielä seuraavalle rastille. Jossain vaiheessa matkalla suunnistuksen vikalle rastille meidän tiet erkani, ja sen jälkeen ei enää muita nähty. Hyvä tsemppi teknisillä poluilla sai suolle uponneen fiiliksen nousemaan.

Yritettiin siis parhaamme mukaan kovemmalla juoksulla paikata suorastia ja pyörille pääsy väsyneillä koivilla tuntuikin ihanalta. Parissa mäessä jopa haaveilin pyörähinauksesta. Mutta kun ei moiseen ole valmiuksia, niin ihan omin voimin saa kukin runtata etiäpäin. Vähän pehmeää hiekkaa, mutaa ja sitten asvalttia koululle. Maalileima ja Pasonen ilmoitti meidän olevan toka seka! Jee! Kilsoja tällä kertaa kertyi 50.9 ja aikaa touhuun meni noin 4:40. Sekasarjan voittajille, Ulkoilunmaailma.fi, jäätiin ilmeisesti jotain 10 min. Ulkoilunmaailma.fi voitti myös koko multisport cupin sekasarjan, toisena Lupus Extreme Mix ja kolmantena Oxalis! Hämmentyneinä vastaanotimme pikkupokaalin. :D 

Reitti oli monipuolinen hienoine yksityiskohtineen ja pimeässä puuhaaminen toi oman säväyksensä etenemiseen. Meille parasta kuitenkin reissussa oli suorastin jälkeinen tsemppi! Tällaiset yhden lenkin radat ovat kyllä kaikinpuolin mein mieleen!

Johanna&Juha 

Herätys kello 2.30, puurot ja sämpylät suihin, fillarit katolle ja materiaalin hakuun!

Kuntosarjan startti oli klo 6.15 ja matkaan lähdimme pyörillä. Ensimmäisellä pyörärastilla jäimme taas hetkeksi jahkailemaan suunniteltua reitinvalintaamme; olimme meinanneet jatkaa rastilta eteenpäin polkua pitkin, mutta valtaosan kanssakilpailijoistamme kääntyessä takaisin tietä pitkin, jäimme arpomaan mitä tekisisimme. Päätimme kuitenkin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja etenimme kohti pimeää metsäpolkua. Seikkailumieli oli huipussaan kun etenimme mutaista polkua pitkin otsalamppujen valossa! Suunnistus sujui ja pääsimme pian hiekkatielle ja sieltä asvalttitielle.

Suuntasimme kohti melontarantaa ja sahasimme edestakaisin ennen kuin oikea rantapaikka löytyi. Melonnassa ei ollut ruuhkaa ja pääsimme sujuvasti kaksikkokajakin kyytiin. Melonta sujui mukavasti, jokiosuus oli ehdottomasti hauskin pätkä!

Melonnasta taas pyörien kyytiin. Siltarastille mentiin rantapolkua. Rastia etsittiin alimmaltakin sillalta ennen kuin se löytyi ylempää. Matkaa jatkettiin sillan alta ja näimme kuinka edellä menevän polkijan kumi meni puhki roskaisessa vedessä. Ei siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin pyöräillä perässä ja toivoa parasta. Selvisimme onneksi ehjin renkain.

Energisinä poljimme lahjakkaasti ohi urheilukentän ja käännyimme takaisin vasta toisella liikenneympyrällä, kun alkoi näkyä viittoja motarille! Ei muuta kuin kääntö takaisin ja nyt kenttäkin löytyi. Yritimme suunnistaa mahdollisimman rauhallisesti ja tarkasti, mutta eihän me nyt voida olla pummaamatta näinkään tarkalla (1:500) kartalla... Kun tulimme juoksusta vaihtoon, huvittuneina kuuntelimme muiden joukkueiden kommentteja, että tällaisella kartalla nyt on ihan mahdotonta pummata! Joillekin kaikki on mahdollista ;D

Juoksuosuudelta jatkettiin pyörillä ja suhailtiin taas yksi risteys ohi. Viimeiselle rastille menimme samaa reittiä kuin aamullakin eli lähdimme 12-rastilta pohjoiseen.

Reissu meni siis ihan rattoisasti, Minnan pieni flunssanpoikanen hieman hidasti tahtiamme, mutta aamun pimeällä ajosta ja jokimelonnasta jäi mukavat muistot!

Matkaa kertyi noin 40 km ja aikaa kului noin 4 tuntia.

Minna&Jari

Vähän pidemmälle

Loppukesästä ruvettiin Juhan kanssa suunnittelemaan jotain vähän pidempää, vähän kauemmas. Muistot mein viimekesän 'Tour de Mikkelistä' oli raadolliset: tylsäähän se oli tienviertä sotkea sinne ja takas. Kuitenkin laji- ja reittivaihtoehtoja puntaroidessa päädyttiin pyörä + melonta parilla juoksulla höystettynä. Lopulta alueen karhuhavainnot saivat meidät hylkäämään yöjuoksut ja edettäisiin siis ensin pyörällä 208 km, jonka jälkeen napattaisiin alle Juhan mökkipihassa eläkepäiviään viettävä hiljalleen sammaloituva inkkari. Optimistisina melontareitiksi kaavailtiin 42 km lenkki parilla kannolla. Perjantai-aamuna jos lähdetään ni viimestään lauantai-aamuna oltaisiin perillä. Tämä oli suunitelmamme, teoriassa aukoton. Matkaan saatiin rekryttyä vielä Minna&Jari huolto-apu-pelastus joukoiksi- mikä muka voisi mennä pieleen?

Aamulla intoa ja energiaa uhkuen lapottiin pastaa masuun. Taustalla Radio Rock ja Heikelä höpötti jotain Suomen halkovasta trooppisen myrskyn riippeistä ''...tänään on nyt tämmönen, sanotaan positiivista asennetta vaativa sää.''  Ulkona kuitenkin paistoi aurinko täydeltä terältä, kun kurvattiin Minnan&Jarin pihaan. Meidän auton matka siis jatkuu tästä Minnan&Jarin kanssa. Jossain pyöräilyn lomassa treffataan, mutta missä, sen aika näyttää. Aamukymmeneltä pihasta poistuttaessa Jari vielä huikkasi jotain upeasta kelistä ja me poljettiin pois auringossa.

Jossain 15/208 km alkaa lännestä valua pahaenteisen tumma pilvirintama. 30/208 saakka poljetaan oikean olkapään puolella kirkkaan sininen aurinkokeli ja vasemman olan puolella pimeä musta taivas. Musta alkoi olla voiton puolella, mutta optimistisina sotkettiin vielä yltyvässä sateessa useamman kilometrin ajan. Lopulta luovutettiin ja vedettiin sadekamat päälle. Juha järkkäili seuraavan vikon duunimatkaa. Matka jatkui kaatosateessa. Sade lakkasi. Kuitenkin vasta kun Salpausselkä alkoi auringonpaisteessa näyttää parhaita puoliaan päätimme pysähtyä ja luopua kuravaatteista. 

100/208 huoltojoukot saavuttivat meidät. Pysähdyttiin bussikatoksen alle moikkaamaan. Alkoi sataa. Paikallinen kaveri hölkkäsi ohi. Kuravaatteet kehiin ja pyörän selkään, ja hölkkäjän ohi. Pysähdys. Johannan vuoro hoidella työkuvioita. Paikallinen kaveri hölkkäsi ohi. Puhelu ohi ja matka jatkui, ja ohitettiin hölkkääjä. 110/208 treffattiin vielä kahvitteleva M&J uudestaan. Paikallinen kaveri hölkkäsi ohi. Reissun ehdottomasti hitain kymppi, todistetusti. :D 

  

140/208 kävästiin kaupassa hankkimasa salami pötkylöitä. Johanna odotteli ulkona seurana kaveri kertomassa pyöräilyretkestään 80-luvulta: 700 km kaakkoon, 700 km länteen ja 700 km takasin. Ja tämä oli vasta testi reissu miltä pyöräily euroopassa tuntuisi. Meidän matka kuitenkin jatkui pohjoseen. 150/208 ateriapatukasta lounas. 190/208 alkoi hämärtää. Juha oli ystävällisesti viritelly pyöriin valot. Meikäläisen lamppu vaan osottautui varsinaiseksi tuikuksi. Juhan mukaan sen virka ei ollutkaan valaista, vaan olla huomiovalona muille. Tjaa... Suunitelma kai meni niin, et me ei pyöräillä pimeessä. Tihrustin siis menemään. Viimenen kilsa tunkattiin säkkipimeessä metässä kohti mökkiä. Oiskai voinu soutaakki...

 

208/208 km mökillä vastassa oli saunan raikkaat M&J. Kokonaisuudessaan pyöräilyyn meni rapiat 10 h ja huomattavasti rattosammissa merkeissä kuin viime vuonna. Paremmat maisemat, tylsistyminen ei päässyt iskemän. 

Vaihdettiin kamoja, murkinoitiin ja otettiin kunnon valot vara-akkuineen käyttöön. Pientä askaretta enne melomaan lähtöä. Kanootin penkki vaihtoon. M&J oli valmiiksi irrottanut vanhan penkin. Juhan tekemä penkki kuitenkin osottautui aivan liian korkeaksi- eikun sahaus puuhiin. Siinä sitten hääräiltiin menopelia kuntoon säkkipimeessä sateessa. Ja lopulta päästin jopa melomaan! Wow!

Otsalamput valasi lähinnä sadepisaroita, joten muutenkin olematon näkyvyys oli tosiaan nolla. Tuuli nousi mökkirannasta irtauduttamme ja ensimmäinen isomman selän ylittäminen oli hurjaa. Lamppu valaisi vaahtopäät ja sadepisarat, muuta sitten ei näkynytkään. Ajatuskin kippaamisesta sai lisää tehoa melontaan. Viimein mustaan horisonttiin piityi metsän ääriviivat! Selvittiin! Matka jatkui rantoja seuraillen. Johanna yritti edestä bongailla kivet parhaan näkökykynsä mukaan. Aallokko oli maltillisempi.

Zuumailtiin seuraavaan järveen johtavan pikkujoen alkua. Koluttiin rantakaislikkoa vain jäädäksemme pohjasta kiinni ja todetaksemme, että ei se tainnutkaan vielä tässä olla. Eikun kohti seuraava pusikkoa. 'Joessa' oli vettä paikoittain ruhtinaalliset 20 cm ja pohjamudassa työnnettiin kanoottia eteenpäin. Tehtiin myös lähempää tuttavuutta muutamaan kiveen. Tämä oli kuitenkin erittäin mallikkas suoritus edessä olevaan.

Joesta järvelle. Tuuli yltyi yltymistää, mutta rantoja pitkin meloessa paatti oli yhteistyökykyinen. Järveltä toiselle joelle. Juha muisteli vanhoina hyvinä aikoina soutaneensa edessä olevan joen- hyvät lähtöasetelmat siis. Tai ei. Aika kultaa muistot ja näköjään kivittää joet, ainiin ja vie vedet. Pohja kolisten taiteiltiin joen alkuun kunnes lopulta oltiin pohjasta kiinni ja kivien saartamana. Siinä sitten kökötettiin pimeässä, sateessa kanootissa valmina ottamaan patentti-ideoita vastaan. Juhan päivän positiivisuus kiintiö alkoi lähennellä loppua. Johanna hyppäsi rantapusikkoon ja Juha raahasi-repi-kantoi kanoottia pitkin kivikkoa. Johannan matka jatkui rantapusikossa rymistellen. Johonkin hetkeen Juha oli jo aivan varma, että joku oli tuonut jokeen kiviä- ihan vaan **ttuillakseen. En kommentoinut.

Jossain meidän ja seuraavan järven välissä olisi M&J odottelemmassa. Jossain vaiheessa tehdessäni lähempää tuttavuutta rantapusikkoon päätin soittaa Minnalle. Aikataulu kun ei 'ihan' pitänyt paikkaansa. Lopulta kuitenkin pusikon vierestä aukesi heinäpelto! Roudattiin kanootti joesta pellolle. Pellon vieressä meni ura jossa voitaisiin ottaa mukana oleva surffikärry käyttöön. Juha taittoi kärryn auki, ja kanootti kyytiin ja kohti järveä. Samalla hetkellä kun kanootti ja kärry kokivat ensikosketuksen kärry sanoi sopimuksensa irti ja kanootti rötkötti maassa lauenneen kärryn päällä. Juha ähisi ja puhisi ja pyrki parhaansa mukaan roudata risalla kärryllä kanoottia, kuitenkin kärry pysyi aloillaan ja vain kanootti sen päältä liikkui.

'**tuttaako?' kysyin Juhalta, joka totesi olevansa vain 'mietteliäs'. (!) No pienen mietinnän jälkeen kasasimme voimamme ja kellon lähennellessä puoltayötä kannoimme nelisin kanoottia kohti rantaa. Siinä mennessä, kanootti kainalossa, Minna totesi pilke silmäkulmassa 'teidän kanssa ei kyl koskaan tiedä mihi sitä joutuu!'. Hmm mm, pitänee paikkansa. Otsalamput vilkkuen touhuttin sateisessa rantapusikossa, että matka voisi taas jatkua. Tehtiin uusinta suunitelma, koska edessä oleva vielä pidempi kanto-osuus ei tulisi enää kysymykseen. Ensimmäisen tunnin melontakin oli höystetty kahdella tunnilla pusikkoa. 

Yht'äkkiä kapeikon vastarannalla sateessa seisoi mies 'tulin katsomaan että mitä täällä oikeen tapahtuu?', katsoi kanoottia ja jatkoi 'ai, te olettekin melontaretkellä.' Juu, niin ollaaan. 'On vähänlaisesti vettä joessa.' Vähän on joo niukasti. 'Taitaa olla teidän autokin tuossa?' Jolloin Minna nosti päätään puskasta ja huudahti, ei vaan se on meidän. Kaveri silmät suurena 'a..-..haa, teidän huoltojoukot... (?)'. Toivoteltiin hyvät viikonloput ja 'melontaretki' jatkui.

Suunnistaminen pimeässä oli haastavaa. Aallokko oli kova toisinaan, mutta pääasiassa oltin pahimmalta tuulelta suojassa. Melonta sujui ja energiat oli hyvät. Myös takameloja löysi hukatun positiivisuuden kellon kääntyessä uuden päivän puolelle. Minua paleli. Helpoimmaksi vaihtoehdoksi totesin testata avaruushuopaa, joka tosin kovassa tuulessa ei ollut halukas pysymään aloillaan. Melotaan siis reippaammin. Rantoja myötäillen, saarien suojassa ja kiviä parhaamme mukaan vältellen matka jatkui. 

Joskus ennen aamukahta ei enään ollut saaria suojana ja aallokko koveni. Ranta alkoi käydä kivisemmäksi ja jokaisen vaahtopään alta paljastui uusi kivi. Vielä yritettiin. Kiviä, vaahtopäitä. Mietintätauko. Katseltiin karttaa ja punnittiin vaihtoehtoja, joita ei ollut. Totesimme, että mikäli haluamme ilman uintirastia reissusta selvitä on homma pistettävä pakettiin. Rantauduttiin, roudattiin kanootti tielle ja soitettiin pelastuspalvelu M&J paikalle. Se oli sitten sellanen reissu se.

Aamulla mökiltä herätessä ei enää harmittanut. Ehdittiinhän me kuitenkin 16 h reippailla ja nyt edessä oli kaunis aurinkoinen tyyni päivä järvellä ja luolilla Minnan ja Jarin kanssa. Oli M&J:n vuoro meloa ja seikkailla. Melottiin/soudettiin lähelle Rapalan luolia ja trekailtiin porukalla luolia ihmettelemään. Ihana kaunis päivä parhaassa seurassa! KIITOS Minna&Jari, eipä ois tullu senkään vertaa jos ette ois matkasa ollu!

Johanna&Juha

Snow Flakes Seikkailu 2012

Lauantai aamuna kuuden jälkeen pakkailtiin kamoja autoon. Juha kävi läpi energiaboksia ''eiks tää oo sellane 4 tunnin kisa?'' ''juu on.'' Pyörät vielä kiinni ja kohti Solvallaa. Snow Flakes Seikkailun pro pinkojat sarjan materiaalinjako alkaisi seiskalta. Perillä pihaan kurvasi myös MJKettu, tällä kertaa hyvissä ajoin. Medium sarjan startti kun olisi tunti meidän jälkeen. Materiaalinjaosta saatiin kaksi karttaa ja reittikirja. Viimeisen osuuden suunnistuskartan saisi vasta kyseisestä vaihdosta.

MJKettu ja Oxalis reitinsuunnittelupuuhissa          [kuva: SnowFlakes Adventure team]

Hieman ennen ysiä pro sarjan tiimit kerättiin urheilukentälle, jossa selvisi ensimmäisen lajin olevan pussihyppelyviesti jätesäkillä. Juha aloitti kengurumaisin elkein ja olikin eturintamassa tulossa vaihtoon. Johannalta hyppely ei sitten niin rytmikkäästi luonnistunutkaan, mutta päästiin kuitenkin jatkamaan massan mukana kohti melonta rantaa. Tarjolla tällä kertaa oli inkkari kanootit. Se vaan ei tuntunut kulkevan minnekään, ja etenkin myötätuulen melonta tuntui taas kuin juoksumatolla ahertais: kaikkensa antaa, mut maisemat ei vaihdu! Horisontissa tuntu olevan läjäpäin joukkueita. Reitti oli kuitenkin erittäin selkeä eikä vaatinut rantautumisia. Läpsyteltiin vielä viimeinen rasti (3/3) soutuveneestä ja suunnattiin kohti rantaa.

Rannastaa kivuttiin ylös urheilukentälle ja homma jatku pyöräillen. Aluksi kuntorataa, ylämäkialamäkiylämäkialamäki, sitten asfalttitietä ylämäkialamäki ja välillä vähän metsään. Vitoselle runtattiin Nuuksio Classicissa etelään juostua, nyt mudalla kuorrutettua, kivikkoa pohjoiseen. Jossain kohtaa kivikkoa takaa kirinyt b00t sujahti (SFS perinteitä kunnioittaen) ohi. Kutosella vielä oltiin näköyhteydellä, mutta loppupäivä menikin sitten kahelleen. Pyörän lopuksi kivuttiin taas urheilukentälle.

[kuva: SnowFlakes Adventure team]

Suunnistuskartta vaihdosta ja mettään. Juoksun alussa oli hauska kalliokiipeily quest, ylösalas merkattua rataa. Köysien avulla ja ilman. Suunnistus oli tällä kertaa tosiaan suunnistusta ja haastavin rastipiste taisi olla S2. Selviydyttiin 10 rastin radasta kuitenkin pummeitta ja osuuden kruunasi suolle viritetty esterataquest. Questiltä hankittua turvekuorrutusta lähdettiin huuhtomaan pois uimapatjailun merkeissä. Kolme rastia oli haettavana vapaavalintaisessa järjestyksessä aallokkoiselta järveltä. Järjestyksessä pyrimme parhaan oveluutemme mukaan hyödyntämään vallitsevia tuuliolosuhteita eduksemme. Patjailu onnistuikin hyvin yhdistetyillä voimavaroilla: Juhan jalat Johannan patjan tyynylle ja jonossa eteenpäin! Rasteilta haettiin vihje seuraavan rastin sijainnista.

Sitten vielä se vihjerasti, jotain pientä vihjesuunnistusta ja pian ollaankin jo maalissa! Tai sitten ei. Urheilukentän vihjeestä selvisi, että reissu ei tosiaankaan ollut ohi ja matkaa jatkettiin siis iloisesti juosten kohti Orajärven etelärantaa ja seuraavaa vihjettä. Vihjeeltä vihjeelle koluttiin karttaa siis toiseen kertaan läpi. Ehdottomasti parasta koko päivässä, seikkailua rastilta toiselle! Ilman käsikirjoitusta, ilman tietoa paljonko on vielä matkaa taitettavana! Maaliin juostiin lopulta aikaan 6:14 mittarissa 67.7 km. Karkeasti melontaa about 6 km, pyöräilyä jotain reilu 40 km ja loput vajaa 20 km olikin sitten tällä kertaa juoksua! Kokonaissarjassa sijoitus oli 6. ja sekajoukkueista oltiin 2.  

Onneksi vastasuuden varalle pussihyppelyyn siskon pikku-Matias lupasi lajin saloja tädille avata.  Lisäksi pikkukannustajien viimevuoden ''miks teil meni niin kauan?'' kommentit oli vaihtuneet ''oliks kivaa?'' kyselyihin, kun tultiin vaihtoon turvekuorrutuksessa tai kun parhaamme mukaan sihdattiin uimapatjoilla aallokossa kohti rastipoijua. Rattosasti oli mennyt siskon poikienkin päivä rasteja etsiessä. Kiitokset ilmeisen mukavasta oheistoiminnasta järjestäjille! Pro sarjan reitti oli meidän mieleen ja parasta lopun oletuksiamme huomattavasti pidempi vihjesuunnistus. Palaamme siis ehdottomasti kannustusjoukkoinemme asiaan taas ensi vuonna! :)

Pro-Sarjan tulokset

Johanna&Juha

Oxalis vauhdissa!

Mietimme vielä edellisiltana olisiko medium menijöiden sarja meille liian lyhyt. Varsinkin 5 km juoksu kuulosti lyhyeltä. No, toisin kävi ;)

Pussihyppelyn jälkeen juoksimme rantaan melontaosuudelle. Ekaa kertaa meillä oli päällä oikein kilpailufiilis; rantaan juostiin ihan täysii ja suhailtiin hitaammista ohi pusikoita pitkin. Kanootteilu tuntui jälleen tosi tahmealta ja hitaalta. Varsinkin kun edessä näkyi niin paljon muita menijöitä. Etenkin myötätuuleen melonta tuntui tuskastuttavalta.

Pyöräilyyn lähdettiin energisin fiiliksin. Minnakin uskalsi pyöräillä ihan täysillä heti alusta. Mielessä kun oli että kun tällainen lyhyt kisa on niin voi heti alusta alkaen pistää kaiken peliin. ;) Valittiin P2-rastille asvalttitie ja rasti löytyi vaivatta. Seuraavan rastin lähellä oleva lampikin löytyi helposti, mutta siitä eteenpäin olikin melkoista hakemista. Lammen vieressä ilmeisesti oli polkuja hieman enemmän kuin mitä kartassa ja todennäköisesti olimme hieman eri polulla kuin mitä luulimme. Pyöräilimme niin pitkälle kun pääsimme ja kun kuvittelimme rastin olevan kallion alla, jätimme pyörät (ja kartan!) siihen ja jatkoimme jalkaisin. No, hetken pyörittyämme tajusimme, että rasti ei ihan siinä tainnut ollakaan ja haimme kartan pyöriltä. Kartan kanssa homma ei kuitenkaan sujunut sen paremmin ja iäisyydeltä tuntuvan ajan päästä saimme itsemme kartalle. Voi sitä onnistumisen iloa kun rasti viimein löytyi!!

Siinä rastia etsiessä oli jo pikku aavistus käynyt mielessä, että minnehän ne pyörät mahtoivat jäädä...  ja kyllä: tee-se-itse-rasti-kadonneiden-pyörien-etsintä saattoi alkaa! Pari kukkulaa kiivettiin ylös toiveikkaana, että tämä näyttää tutulta. Joutuessamme pettymään kerta toisensa jälkeen,  suuntasimme lopulta takaisin lammelle (jälkikäteen ajateltuna lampi löytyi helposti ;) ) ja sieltä samalle polulle kuin mistä rastia alunperin lähdimme etsimään. Huh, pyörät löytyivät ja melko tomerina ne saivat kyytiä kohti loppuja pyörärasteja!

Loput pyörärastit löysimme ilman kommelluksia ja saimme jopa historiallisesti teknisimmillä pätkillä muita joukkueita kiinni.

Vaihdossa saatiin suunnistuskartta, joka pikavilkaisulla näytti melko pitkältä. Kallio-quest selvitettiin reippaasti, hieman jouduttiin jonottelemaan hitaampien takana. Siitä sitten täpinöissämme juoksimme seuraavalle rastille  ensin liian pitkälle ja seuraavaksi hieman liikaa sivulle, joten taas oltiin hukassa ja hetki meni ennen kuin saatiin kiinni missä oltiin. Hieman taisi ruveta jo kiukuttamaankin siinä vaiheessa joukkueemme jäseniä... ;) Eli hyvä aika ottaa lisäenergiaa ;D Päätimme jatkaa huippusuunnistusta pääosin isompia ulkoilureittejä ja ottaa maastopätkät hitaammin. Kolmosrastia etsittiin taas kissojen ja koirien kanssa, mutta löytyihän se sekin viimein. Viimeiset rasit löytyivät ilman kommelluksia ja eksymisiä.

Suojuoksu päästiin reippaasti läpi. Päivästä tuli siis lopulta kuitenkin ihan riittävän pitkä, aikaa meillä meni 6h 9 min ja matkaa kertyi 45 km. Kommelluksista huolimatta jäi tosi hyvä fiilis ja tulipahan rutkasti motivaatiota kiertää iltarasteja :) Kiitos järjestäjille, ensi vuonna nähdään!

Minnan sokerit pysyi koko päivän ajan kuosissa. Lähdössä vs oli kympissä, melonnan jälkeen kasissa (tässä vaiheessa 40 g geeliä ja urheilujuomaa), pyöräilyn keskellä mittari näytti 15, mutta en ottanut lisä-insuliinia ja tästä puolen tunnin päästä oli 14. Ennen suunnistusta noin 15 g geeiä ja suunnistuksen aikana tuli mittari näytti kuutta, joten loput urheilujuomat ja puoli pötköä siripiriä, jolla jaksoi maaliin. Aamulla pitkää noin 30% vähemmän. Illalla normiannos pitkää, yöllä ja aamulla hypoiluja.

 

Minna&Jari

Mutaiset mutta onnelliset :)