Nuuksio Classic 2015

Tämän vuotiseen Nuuksioon lähdettäessä oli melko lailla sekavat tunnelmat. Toisaalta oli ihan hyvä fiilis ja usko omaan kuntoon, tavoitteena viimevuotisen 5:12 ajan parantaminen alle viiden tunnin loppuajalla. Toisaalta taas tuntui siltä kuin olisi täysin valmistautumatta ollut lähdössä matkaan. Kesäkuun TahkoMTB:n jälkeen iski jonkinlainen kisaväsymys, eikä loppuvuoden tapahtumista enää saanut lisää harjoitusmotivaatiota. Kesän juoksukilsatkin oli jääneet aika vähiin. Mitenkään erityisen odotettu tapahtuma NC ei siksi tänä vuonna minulle ollut.

Kisapäivän aamuna sääkin vaikutti vähän päättämättömältä, sataakko vaiko eikö, lämpötila jossain 15C paikkeilla. Shortseissa ja t-paidassa kuitenkin päätin lähteä, vaikka aika monella näytti pitkääkin hihaa/lahjetta olevan. Irtohihat kuitenkin laitoin. Salomonin juoksureppuun oli pakattuna juomaa 1,5L, geelejä 4kpl pullossa ja 4 irtopakkausta, lisäksi pari patukkaa ja joitain avattuja energiakarkkipusseja laatikon pohjalta. Varabuffi ja pakolliset varusteet tietysti myös, sekä kaiken varalta tuulitakki.

Starttasin ensimmäisessä lähtöryhmässä yhdessä Johannan kanssa. Totesimme, että yhtä matkaa emme yritä juosta. Minna oli lähdössä jälkimmäisessä ryhmässä. Viime kertaan verrattuna alun siirtymä polulle meni tällä erää paljon sujuvammin eikä kävellä juurikaan tarvinnut. Nopeasti löytyi hyvältä tuntuvaa vauhtia etenevät selät ja siinä porukassa matka sujuikin mukavasti. Swinghilliin tultaessa meno tuntui kevyeltä ja jalat virkeiltä. Mäki nousi suht vaivattomasti, vaikka mutainen olikin. Ja Jenninkin bongasin rinteestä kannustamasta. Tankkauspaikalla en pysähtynyt, koska olin laskeskellut mukana olevan juoman riittävän hyvin seuraavaan huoltoon.

Mäkeä ylös, tässä vaiheessa tulevaisuus näytti vielä valoisalta. (Kuva: Petri Louhelainen)

Swinghillin jälkeen matka jatkui edelleen mukavasti ja juoksu tuntui hyvältä. Geelejä söin yhden noin puolen tunnin välein ja puolentoista tunnin kohdilla järsin ekan patukan. Jossain noin 15 km kohdilla alkoi pohkeissa tuntua pientä kiristelyä ja tunne voimistui matkan edetessä. Vähän alkoi jo huolestuttaa näin aikaisessa vaiheessa ilmaantuvat “tuntemukset”. Huolestuminen ei osoittautunut turhaksi. Jatkuvasti voimistuva kipu johti lopulta siihen, että noin 23 km kohdalla olevalle pitkähkölle metsätien pätkälle tultaessa pohkeet jumitti lopullisesti juoksurytmin ja alustan tasaantuessa hetkeksi.

Tässä vaiheessa olin vielä ollut hyvin aikataulussa, mutta nyt haaveet ajan parantamisesta haihtuivat kuin se kuuluisa tuhka. Elättelin kuitenkin toiveita, että josko ne jalat sittenkin tokenisivat jos vähän kävelee. Seuraavat 10 km menikin käytännössä kokonaan kävellen. Ja porukkaa lappasi ohi. Keskeyttäminen kävi mielessä useamman kerran, kun juoksusta ei kerta kaikkiaan tullut mitään. Ei, vaikka söin repusta kaikki suolat, buranat ja mitä nyt mukana oli. Kävellessä kun oli aikaa tankata.

Jossain kolmenkympin jälkeen katselin kelloa ja laskeskelin jäljellä olevaa matkaa ja aikaa. Arvelin, että kaikesta huolimatta alle kuuteen tuntiin voisin metsästä sittenkin selvitä. Tästä hieman piristyneenä yritin tsempata itseäni ja vuoroin juosten, vuoroin kävellen jatkoin matkaa päättäen, että keskeytys ei ole vaihtoehto. Loppumatka olikin aikamoista raahustamista ja kaikkien aikojen tuskien taival. Liekö kummallisesta klenkkajuoksusta johtuen vanha polvivaivakin alkoi taas kiusata vasenta jalkaa. Yli 200 m yhtäjaksoista juoksua ei tuntunut onnistuvan millään. Piiitkältä tuntuneen jälkimmäisen puolikkaan ainoa piristysruiske oli aurinko, joka yllättäen alkoi paistamaan, kuivaten aiemmin sateen kastelemat vaatteet. Onneksi sentään lopussa mukavan reipas kuuro vielä pyyhkäisi yli, niin ei tarvinnut maaliin ihan kuivana ja sen näköisenä mennä kuin olisi koko matkan kävellyt. Loppuaika 5:46 ei ollut aivan sitä mitä lähdin tavoittelemaan, mutta lopulta näiden vastoinkäymisten jälkeen ihan tyydyttävä. Mysteeriksi jäi, mikä meni pieleen, mutta ainakin jäi “jotain” hampaan koloon.

Kisa itsessään oli jälleen tuttuun tapaan erittäin hyvin järjestetty. Lähtöryhmätkin ilmeisesti tasaisemmin jaettu, koska viime vuoteen verrattuna polulla oli huomattavasti väljempää. Erityiskiitoksen NC:n tiimi ansaitsee kyllä maaliin tulosta: viimeiseen kilpailijaan saakka on maalialueella kuulutukset ja upea kannustus. Eikä tietenkään sovi unohtaa koko sitä mahtavaa joukkoa jotka olivat reitillä tsemppaamassa, mukaan lukien kanssakilpailijat. Kummasti siitä kannustuksesta aina lisävoimaa saa.

Näissä maastoissa kelpaa juosta, sääkin oli ihan kohtuullinen. (Kuva: Juhani Keski-Rahkonen)

Tätä kirjoittaessa, kolme päivää myöhemmin, on koivet edelleen kuin puupökkelöt ja rullatuolilla tekisi mieli liikkua. Aikamoinen pikaflunssakin iski päälle jo heti kisapäivän iltana. Ehkä tää tästä ens vuoteen mennessä…  ;)

Jari