Nuuksio Classic 2015

Tämän vuotiseen Nuuksioon lähdettäessä oli melko lailla sekavat tunnelmat. Toisaalta oli ihan hyvä fiilis ja usko omaan kuntoon, tavoitteena viimevuotisen 5:12 ajan parantaminen alle viiden tunnin loppuajalla. Toisaalta taas tuntui siltä kuin olisi täysin valmistautumatta ollut lähdössä matkaan. Kesäkuun TahkoMTB:n jälkeen iski jonkinlainen kisaväsymys, eikä loppuvuoden tapahtumista enää saanut lisää harjoitusmotivaatiota. Kesän juoksukilsatkin oli jääneet aika vähiin. Mitenkään erityisen odotettu tapahtuma NC ei siksi tänä vuonna minulle ollut.

Kisapäivän aamuna sääkin vaikutti vähän päättämättömältä, sataakko vaiko eikö, lämpötila jossain 15C paikkeilla. Shortseissa ja t-paidassa kuitenkin päätin lähteä, vaikka aika monella näytti pitkääkin hihaa/lahjetta olevan. Irtohihat kuitenkin laitoin. Salomonin juoksureppuun oli pakattuna juomaa 1,5L, geelejä 4kpl pullossa ja 4 irtopakkausta, lisäksi pari patukkaa ja joitain avattuja energiakarkkipusseja laatikon pohjalta. Varabuffi ja pakolliset varusteet tietysti myös, sekä kaiken varalta tuulitakki.

Starttasin ensimmäisessä lähtöryhmässä yhdessä Johannan kanssa. Totesimme, että yhtä matkaa emme yritä juosta. Minna oli lähdössä jälkimmäisessä ryhmässä. Viime kertaan verrattuna alun siirtymä polulle meni tällä erää paljon sujuvammin eikä kävellä juurikaan tarvinnut. Nopeasti löytyi hyvältä tuntuvaa vauhtia etenevät selät ja siinä porukassa matka sujuikin mukavasti. Swinghilliin tultaessa meno tuntui kevyeltä ja jalat virkeiltä. Mäki nousi suht vaivattomasti, vaikka mutainen olikin. Ja Jenninkin bongasin rinteestä kannustamasta. Tankkauspaikalla en pysähtynyt, koska olin laskeskellut mukana olevan juoman riittävän hyvin seuraavaan huoltoon.

Mäkeä ylös, tässä vaiheessa tulevaisuus näytti vielä valoisalta. (Kuva: Petri Louhelainen)

Swinghillin jälkeen matka jatkui edelleen mukavasti ja juoksu tuntui hyvältä. Geelejä söin yhden noin puolen tunnin välein ja puolentoista tunnin kohdilla järsin ekan patukan. Jossain noin 15 km kohdilla alkoi pohkeissa tuntua pientä kiristelyä ja tunne voimistui matkan edetessä. Vähän alkoi jo huolestuttaa näin aikaisessa vaiheessa ilmaantuvat “tuntemukset”. Huolestuminen ei osoittautunut turhaksi. Jatkuvasti voimistuva kipu johti lopulta siihen, että noin 23 km kohdalla olevalle pitkähkölle metsätien pätkälle tultaessa pohkeet jumitti lopullisesti juoksurytmin ja alustan tasaantuessa hetkeksi.

Tässä vaiheessa olin vielä ollut hyvin aikataulussa, mutta nyt haaveet ajan parantamisesta haihtuivat kuin se kuuluisa tuhka. Elättelin kuitenkin toiveita, että josko ne jalat sittenkin tokenisivat jos vähän kävelee. Seuraavat 10 km menikin käytännössä kokonaan kävellen. Ja porukkaa lappasi ohi. Keskeyttäminen kävi mielessä useamman kerran, kun juoksusta ei kerta kaikkiaan tullut mitään. Ei, vaikka söin repusta kaikki suolat, buranat ja mitä nyt mukana oli. Kävellessä kun oli aikaa tankata.

Jossain kolmenkympin jälkeen katselin kelloa ja laskeskelin jäljellä olevaa matkaa ja aikaa. Arvelin, että kaikesta huolimatta alle kuuteen tuntiin voisin metsästä sittenkin selvitä. Tästä hieman piristyneenä yritin tsempata itseäni ja vuoroin juosten, vuoroin kävellen jatkoin matkaa päättäen, että keskeytys ei ole vaihtoehto. Loppumatka olikin aikamoista raahustamista ja kaikkien aikojen tuskien taival. Liekö kummallisesta klenkkajuoksusta johtuen vanha polvivaivakin alkoi taas kiusata vasenta jalkaa. Yli 200 m yhtäjaksoista juoksua ei tuntunut onnistuvan millään. Piiitkältä tuntuneen jälkimmäisen puolikkaan ainoa piristysruiske oli aurinko, joka yllättäen alkoi paistamaan, kuivaten aiemmin sateen kastelemat vaatteet. Onneksi sentään lopussa mukavan reipas kuuro vielä pyyhkäisi yli, niin ei tarvinnut maaliin ihan kuivana ja sen näköisenä mennä kuin olisi koko matkan kävellyt. Loppuaika 5:46 ei ollut aivan sitä mitä lähdin tavoittelemaan, mutta lopulta näiden vastoinkäymisten jälkeen ihan tyydyttävä. Mysteeriksi jäi, mikä meni pieleen, mutta ainakin jäi “jotain” hampaan koloon.

Kisa itsessään oli jälleen tuttuun tapaan erittäin hyvin järjestetty. Lähtöryhmätkin ilmeisesti tasaisemmin jaettu, koska viime vuoteen verrattuna polulla oli huomattavasti väljempää. Erityiskiitoksen NC:n tiimi ansaitsee kyllä maaliin tulosta: viimeiseen kilpailijaan saakka on maalialueella kuulutukset ja upea kannustus. Eikä tietenkään sovi unohtaa koko sitä mahtavaa joukkoa jotka olivat reitillä tsemppaamassa, mukaan lukien kanssakilpailijat. Kummasti siitä kannustuksesta aina lisävoimaa saa.

Näissä maastoissa kelpaa juosta, sääkin oli ihan kohtuullinen. (Kuva: Juhani Keski-Rahkonen)

Tätä kirjoittaessa, kolme päivää myöhemmin, on koivet edelleen kuin puupökkelöt ja rullatuolilla tekisi mieli liikkua. Aikamoinen pikaflunssakin iski päälle jo heti kisapäivän iltana. Ehkä tää tästä ens vuoteen mennessä…  ;)

Jari

Nuuksio Classic Trail Marathon

Nuuksio Classic Trail Marathon juostiin toista kertaa Nuuksion upeissa maisemissa. Meille lauantaiaamun startti tarkoitti toista maratonia tälle elämälle. Matka eteni mukavasti ilman suurempia vajareita energian taikka fiiliksen suhteen. Reitti oli taas erittäin hyvin merkitty ja sekin kerta, kun lähdin harhaan suhailemaan oli ihan oma aikaansaannos. Katse naulattuna maahan en vaan huomannut sitä ehkä kolmemetristä suuntanauhaa polun risteyksessä. Onneksi kuitenkin pian joku ystävällinen huuteli perään HEP! ja vinkkasi oikealle reitille. 

Alku meni reippaasti pääasiassa letkassa juosten. Alamäissä porukkaa lappasi ohi molemmin puolin, mutta taas tasasen koittaessa pingoin jonon kiinni. Sitten keskikolmanneksen juurakkoisten, pusikkoisten hitaiden pätkien alettua ei taidot enää riittänyt alkuseurueeseen. Sainkin sitten pitkän pätkän sovitella tossua juurien sekaan kapeilla poluilla ihan itsekseni. Ei ketään edessä, ei takana. Loppumatkasta pääsi taas alkumatkan vauhtiin ja viimeinen vitonen meni edellisvuoden tapaan mukavasti. Maaliin on vaan aina niin mahtava juosta, ja vielä 20 min nopeammin kuin ekakerralla!

Juhankin matka eteni tasaisesti alkuviikon flunssasta huolimatta. Tasasen taaperruksen katkaisi kuitenkin hetkeksi äkäset ampiaiset, joista kolme ehti ohijuostessa pistääkkin. Ja yksi vielä yritti jatkaa jäniksenä säärystimeen kiinni tarrautuneena, mutta sai kuitenkin pian huitaisusta lähtöpassit!

Kuvia

Tulokset

Kiitokset taas järjestäjille onnistuneesta tapahtumasta! Reitti on todella upea!

Johanna&Juha

Niin se aamu vihdoin koitti: kauden päätapahtuma ja ensimmäinen maratoni! Innolla ja viimeiset viikot vähän kauhulla tätä olikin jo kovasti odotettu. Kipinä lähteä polkumaratonille iski vuosi sitten kuunnellessani Johannan kokemuksia  viime vuoden kisasta.

Lähtöalueella oli melkoiset perhoset vatsassa. Jari lähti taittamaan matkaa minun vauhdissa. Varsinaista aikatavoitetta ei ollut, olin varustautunut 7 tuntiin ja kaikki sen alle olisi kotiin päin. Tietenkin tarkoituksena selvitä reitti kunnialla läpi. Ensimmäisen polun alussa oli jonoa, mutta tämän jälkeen sai kyllä loppumatkan edetä omaa vauhtia. Solvallan mäen (n.11 km) lähestyessä tuli jo muutaman selkä vastaan. Mäki meni ylpeästi, kun pääsin parista puuskuttajasta ohi. Tästä suuri kiitos Johannalle tehokkaiden mäkitreenien suunnittelusta!

Varusteina oli geeliä ja juomavyö, jossa puolen litran pullo. Solvallan mäellä tyhjensin loput juomat ja tein uuden malto-elektrolyyttijuoman. Solvallan jälkeistä pitkää ja teknistä osuutta odotin jännittyneenä. Juoksu kulki tosi kevyesti. Pohkeiden jumitkin alkoivat hellittää. Matkan pituus ja vähäinen kokemus pitkistä polkulenkeistä jarruttivat menoa.Kerkiäähän sitä sitten lopussa ottaa kiriä..

Noin kahdenkympin ja kolmen tunnin kohdalla alkoi jaloissa painamaan. Taisi myös sokerit olla nousussa. Toisella vesipisteellä kokkailin uudet maltot. Mittasin sokerit (25) ja otin pikaa 4 yksikköä. Tietoisuus korkeista sokereista ei ainakaan keventänyt menoa heti, mutta insuliinin alkaessa vaikuttamaan alkoi fiiliskin kohota.  Geelejä oli mennyt kolme ja maltojuomaa noin litra (yht. n. 90 gHH) eli ei ihme ettei aamun insuliinit enää riittäneet. Korkeiden sokereiden vuoksi jarruttelin geelien syöntejä, loppumatkalla niitä meni vielä kolme. Neljäs olisi ollut paikallaan lopussa.

Loppua kohden tuli käveltyä lähes kaikki mäet. Mäkien päällä olisi tehnyt mieli jatkaa kävelyä, mutta en antanut periksi vaan jatkoin hidasta juoksua. Päässä soi koko päivän sopivasti Happoradion biisistä kohta ”...juoksemista älä lopeta...” Juoksin kilometri kerrallaan. Jari välillä huuteli takaa, mitä tuttua lenkkiä jäljellä oleva matka vastasi. Mieletön tunne kun ohitimme viimeisen cutoff-pisteen ja uskalsin jo hetkittäin ajatella, että jee tämä taitaa onnistua! Viimeiset kilometrit tuntuivat pitkiltä, jalat raskailta. Neljänkympin kohdalla takaa tuli vauhdikkaita juoksijoita ohi ja yritin saada jaloista irti loppukiriä, mutta niihin oli jäänyt päälle tasainen hidas vauhti ja ei mitenkään saanut vauhtia nopeutettua!

Kyyneleet tulivat silmiin, kun maalialue ja Johannan hymy tulivat näkyviin. Ihan mieletön onnistumisen ilo. :D Aikakin oli reilusti alle 7 tuntia (6 h 21 min). Maalissa sokerit 6 eli reitillä pistämäni insuliinimäärä oli passeli ja olisi ollut varaa nauttia geeliä loppumatkasta enemmänkin.

Reitti oli upea; lähes kokonaan poluilla ja mukavan vaihtelevissa maastoissa. Tosi paljon mielekkäämpää kuin asvaltilla junnaaminen! Reitti oli merkattu loistavasti, harhailut jäivät minimiin ja menivät ihan omaan piikkiin. Järjestelyt toimivat moitteettomasti ja iso kiitos myös kannustuksesta pitkin reittiä.

Kiitos myös Johannalle loputtomasta kannustuksesta ja uskon vahvistamisesta koko vuoden aikana! Nyt on taas rutkasti intoa treenata lisää ja tehokkaammin.

Jarilla rahkeet olisivat riittäneet vauhdikkaampaankin menoon, tämänkertainen vauhti taisi olla kävelyvauhtia; “Kahteenkymppiin asti meillä meni ihan mukavasti, mutta hiukan ennen toista vesipistettä vauhti vähän hyytyi (se korkea verensokeri) eikä oikein siitä enää täysin palautunut. Vähän reippaammin olisin päässyt, mutta 35km:n jälkeen alkoi polvet kipeytyä siinä määrin, että maali ei lopulta tullut yhtään liian aikaisin. Kaiken kaikkiaan ihan ok suoritus: tavoite juoksemalla läpi ja ensimmäinen maratoni täyttyi. Samalla selvisi, että pystyy juoksemaan yli 6 tuntia putkeen. Jatkossa vaan enemmän pitkiä lenkkejä, että saa jalat paremmin kestämään kipeytymättä.”

Mukavaa laatuaikaa siis näin harrastusten myötä. Juostaan sitten ensi vuonna...

Minna&Jari

Nuuksio Classic Trail Marathon

Päätös lähteä juoksemaan lauantaina tehtiin alkuviikosta. Tapahtuma oli ensimmäinen laatuaan, Nuuksion poluilla juostava maraton: Nuuksio Classic Trail Marathon. Kyseisestä matkasta ei Johannalla ole kokemusta minkäänlaisella alustalla ja Juhankin kokemukset liittyvät muinaisten Endurance Questien osuuksiin, joista on jo pieni ikuisuus. Juhalla tosin tekninen juoksu on suunnistustaustan myötä vahvempi, mutta juoksukunto taitaa tätänykyä olla aika samaa luokkaa. Niimpä päädyimme taittamaan matkaa kahelleen, ainakin alkuun. 

Reppuihin pakkailtiin geelejä ja litran verran juomaa. Lisäksi kummallekin kyytiin tankkausta varten tyhjä litran pullo juomajauheineen. Tavoitteena oli edetä siten, että askel luokiteltaisiin juoksuksi vielä lopppumetreilläkin. Ja hyvällä fiiliksellä! Aikaa ei osattu arvioida lainkaan, mutta veikkailtiin, että alle 6 tuntia saattaisi olla realistinen. Ennakkotietojen mukaan aika olisi noin 1.5 kertainen asfalttimaratoniin verrattuna.

Lähdössä hakeuduttiin jonnekin puolivälin paikkeille ja matkaan lähdettiin maltillisella askeleella. Ensimmäinen kymppi meni pitkälti letkassa juosten. Kokemuksena laatuaan ensimmäinen sekin. Pian tulikin opittua, että pieni hajurako edellä juoksevaan on paikallaan, jottei vaikka kompastu juureen ja mäiskähdä mutaan. Eka kymppi ja rapiat saatiin täyteen kipuamalla Solvallan laskettelurinteen huipulle ja aina lähtökoppiin asti.

[Kuva: Karri Jalava]

Toka kymppi juostiinkin enemmän kahelleen. Poistettiin yksi tikku Johannan kengästä, kiipeiltiin kallioille ja lasketiin alas. Ja juostiin. Repusta loppui juoma vajaa kilsa ennen 26 km vesipistettä, jossa kokkailtiin sitten uudet keitot reppuihin. Matka jatkui ylämäkeen, edelleen enemmän kahelleen. Vähän ennen viimeistä vesipistettä Juha telo ukkovarpaansa, sen missä vielä lähtiessä oli kynsi jäljellä. Hetken aikaa matka jatkui irvistellen.

33 km vesipisteellä vielä vähän vettä matkaan ja kohti maalia. Juhan varvaskipu turtui melko pian ja viimeisellä kympillä oli ehdottomasti paras meno koko päivänä. Vauhtiakin kiristettiin mukavasti loppua kohti edeltävästä kympistä. Pari kilsaa ennen maalia alkoi kuulua kisa-keskuksen meininkiä. Maaliin juostiin yhdessä, aivan huippu fiiliksellä ja hyvällä energialla aikaan 5:20 (M +1:28 / N +1:03).

[Kuva: Karri Jalava]

Parasta. :) Aivan mahtava päivä! Suosittelemme! 

SUURI kiitos järjestäjille!

Tulokset
Kuvia 

Johanna&Juha