Liikettä ja Luontoa

L i i k e t t ä Ja L u o n t o a !

torstai 21. kesäkuuta 2012

Melonta@Kiskonjoki 21-23.6

Saatiin Forsmanilta kajakki lainaan jussin ajaksi ja suksiboksi katolta lähti siskon legoland reissulle, joten kuljetus onnistui vaivoitta kattotelineillä. Startattiin Enäjärveltä torstaina illalla ja rantauduttiin kohti kotimatkaa lauantaina päivällä Heikkilä sillan jälkeen. Torstaina oltiin liikkeessä 4 tuntia, perjantaina 13 h ja lauantaina 3 h ja matkaa taittui reilu 60 km.





Matkan taittui meloen pitkulaisella järvellä, metsämaisemissa jokea pitkin ja peltojen välissä kiemurrellen. Myös yksi tiukasti heinitynyt järvi puskettiin läpi. Melomisen lisäksi kajakkia tuli kannettua aikamääräsesti kohtuu paljon. Ensimmäinen kanto osuus oli torstaina kun ohitettiin Torpin Juankoski. Matka oli lyhyt, mutta rantauduttiin ensin väärälle puolelle jokea. Pienen säädön jälkeen melottiin toiselle rannalle ja kikkailtiin kajakki kapeaa metsäpolkua kuohujen ohi. Ensimäinen yö vietettiin Sikajärvellä hieman ennen reissun tokaa kantopaikkaa, Kärkölän koskea.






Toinen kanto olikin sitten pidempi keikka ja aikaa ja hermoa kului ja tuhraantui. Edettiin kaikenlaisilla variaatioilla. Kannettiin kajakkia kamoineen yhdessä, Johanna kantoi kamat ja Juha kajakkia ja lopuksi kannettiin yhdessä tyhjää kajakkia. Huh! Reilu kilsan kikkailun jälkeen päästiin palaamaan melomisen pariin. Tässä vaiheessa reitti kulki peltojen välissä. Seuraava rantautuminen oli Slussin padon ylitys. Maitse edettiin jonkun maatilan lähettyviltä vaikkakin tässäkin vaiheessa toiseen rantaan ja sen asukkeihin (lehmiin) tehtiin ensin lähempää tuttavuutta. Vielä ennen yöpaikkaa ohitettiin kosken voimala. Kantoa ja vetoa ruohoista ojan pohjaa pitkin. Täytettiin myös vesivarastoja voimalan rannassa olevan matonpesupaikan hanoista. Yöpymispaikka löytyi heinittyneen Saarenjärven kallioniemestä.







Lauantaina melottin Latokartanon koskelle, joka ylitettiin helppoa siirtymää pitkin. Pämääräksi muotoutui Heikkilän silta, johon Merja ja Kari ajelivat meidän auton Enäjärveltä. Keli oli mahtava koko reissun ajan ja maisemat upeita. Kun kamat oli saatu auton alkoi sataa- ja kunnolla! :D

MAHTAVA REISSU!

Johanna&Juha

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti