Kaatajaiset 2013

Kausi kaatui vanhaan malliin porukalla ulkoillen. Tällä kertaa matkaan lähdettiin plussakelissä juosten. Reitti seuraili Vantaanjokivartta ulkoilureittejä ja polkuja myöten. Matkan varrella päästiin maisemien lisäksi ihailemaan pörrösiä poneja ja ylämaankarjaa. 20 km jokivarsijuoksun jälkeen matka jatkui pyörillä petkikon ulkoilureittejä Velskolaan ja metsäautoteita takaisin Louhelaan. Molemmilla reiteillä ei pehmeyttä ja liejua puuttunut ja 40 km pyöräilyosuuden jälkeen sauna kelpasi ja ruoka maittoi. Kiitos mukavasta ulkoilupäivästä ja parhaasta seurasta koko porukalle!

Johanna

Pyörärogaining Kuru

Marraskuinen pyörärogaining järjestettiin toista kertaa Kurussa. Tarjolla oli syksyistä ajelua 3 h ja 6 h sarjoissa. Me osallistuttiin kokoonpanolla Johanna, Juha ja Jari 6 h sarjaan. Aikaisempaa rogaining kokemusat oli yksi kappale. Silloin onnistuttiin yliarvioimaan etenemisemme talousmetsässä ja pistesaalis jäi laihaksi. Kokemusta viisaampia päätimmekin olla varovaisempia ja pyrkiä hillitympään reittiin. Tarpeen vaatiessa löytyisi pikainen pakotie maaliin mikäli määräaika yllättäisi ja toisaalta muutama lisäpiste haettavaksi mikäli kello sen soisi.

Viimeksi ihmeteltiin kaikenmaailman nuppineula-naru-styroksi virityksiä reitinsuunnittelussa- me vedettiin tussilla ja fiiliksellä. Nyt päätettiin olla oikein pro ja löimmekin nokkelat päämme yhteen Juhan tyopisteeltä napattuun ilmoitustauluun kiinnitetyn kartan ympärillä. Yhteistuumin suunnittelemamme reitti oli pituudeltaan paksuhkolla veneilynarulla arvioituna noin 80 km.

Olihan se melko haastavaa arvioida nopeutta, kun ei oikein osannut sanoa tulevien reittien ajettavuudesta yhtikäs mitään. Tämän lajin tekee erittäin mielenkiintoiseksi se, että jo lähtöhetkelllä tiedetään kauan kisa kestää. Se paljonko kilsoja kertyy onkin sitten oma juttunsa. Toinen kiehtova tekijä lajissa on nokkeluuden vaikutus lopputuloksiin- miten saada eriarvoiset rastit reitille siten, että muhkea pistesaalis olisi mahdollisimman kätevästi saavutettavissa.


Meidän reittisuunnitelma meni siis näin: 74-73-83-43-94-75-84-92-42-82-62-45-35-93-72. Matkan alkuun liuksteltiin juurakoisella polulla, kuohut ylittävillä silloilla ja limasilla pitkospuilla. Sitten olikin edessä pitkät pätkät hiekkateitä, iso osa karkeasoraista ryskytystä toisinaan pehmeämpää savea. Loppumatkasta oli ihania kapeita pikkupolkuja ja kauniita metsäautoteitä. Reitti onnistuttiin etenemään selkeästi suunnitelmaa vauhdikkaammin ja ensimmäinen bonus rasti, 53, haettiin ennen 72. Sitten alkoikin ilta hämärtää ja maalialueen läheisyydessä mutaliejun osuus kasvaa. Ripeästi tummenevasta lopulta säkkipimeästä metsästä leimattiin vielä 31-71-34-52 otsalampun valossa. Maaliin leimattiin hyvissä ajoin aikaan 5:44 ja 97 km, pisteillä 123 p. Parhaat pisteet (137) keräsi Mikko ja Reijo. Tulokset

Tämä oli ehdottomasti hauskaa! Tapahtumassa oli mukava tunnelma ja vielä oikein maittavat tarjoilutkin. ISO kiitos kaikille järjestäjille- ihanaa kun järjestätte! Tätähän ois harrastanut mielellään vaikka vähän pidemmänkin siivun. Ja KIITOS Minni kannustuksesta ja kuvista!!

Johanna

Mammuttimarssi 2013

Oli kai se viime kerralla niin kivaa, kun täällä taas olen totesin Minnalle hetki ennen lähtöä. Mielessä vieläkin vahvana viimevuoden viimeset 20 km. Jalka nousi maksimissaan sentin, jokainen asvalttiin tärähtävä askel tuntui resissä raastavalta, jalkapöytä oli tulessa. Silti siinnikkäästi hölkäten raahauduttiin tahdon voimalla maaliin. Erona viime vuoteen olisi tosiaan siis se, että nyt tiedettiin mitä odottaa. Ja tietenki se, että naapurin Pia lähtisi seuraksemme Tammisaaren yöhön.

Kyseessä oli siis Peräkylän Ponnistuksen tarjoama taival Tammisaaren syksyisissä pääosin pilkkopimeissä maastoissa, Mammuttimarssi. Kello oli yhdeksän perjantai iltana, edessä 100 km jalan. Asetin mielestäni hyvinkin kunnianhimoisen tavoitteen juosta 15 tuntiin eli parantaa reilulla parilla tunnilla viimevuotista. Ensimmäinen rasti oli jo vajaa kolmen kilsan päässä. Alkuun pikkuhässäkkää ja paljon porukkaa, mutta Juha suunnisti hyvin rastille. (1) Albatrossi - mikä ihmeen koodi tää on ja miksi ihmeessä se koodi pitää olla näin pitkä? Matka jatkuu ja porukka hajaantuu. (2) Runoratsu - a-haa! Nähtävästi me kerätään PePon jäsenten nimiä tämä yö! Uusi puhelin tuottaa ongelmia ja tässä vaiheessa mukana juossut Ilkka jatkaa menojaan. Teknisten ongelmien ratkettua jatkamme seurassamme Tohtori Sykerö ja MJKettu.

[Kuva: Jari Birling]

Matka pimeässä etenee lepposasti. Keli on kylmempi kuin ennustettiin, mutta ainakin 15 astetta lämpimämpi kuin viime vuonna. Päädyimme siihen lopputulemaan, että kyseessä ei tällä kertaa ollut pakkanen vaan halla. Keli aaltoilee- koleaa seuraa lämpimiä kohtia. Ensimmäinen metsäoiko ja ojan ylitys, Asics todella ihmeissään. Rasti pellon laidalta - (3) Puhuri, ja sitten metsätietä eteenpäin, MJKettu ei enään matkassa. Suunnittelemamme metsäoiko näyttää huonolta ja päädymme lähestymään rastia linjalta käsin. Polun päässä tavoitettiin edellä edennyt Ilkka ja Jirka, jotka olivat päätyneet metsäoikoon. (4) Verkonpaino - tämähän enteilee hyvää tulevalle uintirastille...

[Kuva: Jari Birling]

Tähtitaivas ja upea kuu. Takkia päälle, jotta saisi kunnolla lämpöä pintaan ennen pulahdusta. (5) Uinti - maahan levitetyt pressut hoitivat pukukopin virkaa öisille uimareille. Pulahdus, muutama metri köyden päässä olevalle poijulle ja takasin. Jalassa olleet sukat piti hyvin kalliolla ja henki ei salpaantunut toisin kuin viime vuonna. Vaatetta, makkaraa ja matkaan. Ilkka jatkoi omalla reitillään, Tohtori Sykerö jäi vielä rastille ja me suunnattiin uinnin piristäminä kohti kutosta - (6) SirQ. Rastilta matka jatkui pienehkön suosuhailun kautta kohti Tammisaaren satamaa. (7) Ilves - ja matkaa takana noin maratonin verran.

Rastilla olleista vesihanoista ei sitten tullutkaan vettä. Päätettiin palata alkuperäiseen suunnitelmaamme ja piipahtaa Tammisaaren grillillä täyttämässä juomavarastot loppumatkan varalle ja siten matkamme erkanivat Jirkan jatkaessa seuraavalle rastille. Meno grillillä oli leppoisaa. Selviteltiin siinä harrastuksiamme muutamalle baari-illan päättäneelle hämmästelijälle, grillihenkilökunnan täyttäessä juomapussejamme. Suuri KIITOS Tammisaaren Asematien Grillille!!

Hyväntuulinen matkamme kaupungin valoista jatkui kolmisin kohti pimeyttä, joka katuvalojen jälkeen tuntui aina vaan pimeämmältä - (8) Kotka. 50 km ja nyt olis sitte kaikki kotiinpäin! Erehdyin hetken ajattelemaan, että tämähän tulee varsin mukavasti, kunnes 55 km kohdalla aika jotenki vain pysähtyi. Katsoin varmaan 10 kertaa mittaria ja aina vaan se näytti 55. Kokoajan hölkätään eteenpäin ja 55- mitä ihmettä! Epäilen jo, ettei kello olisi enää päällä, mutta kyllä se päällä on. Meillä vaan oli merkittävä erimielisyys matkan etenemisestä.

[Kuva: Jari Birling]

Puuduttavan pitkän rastivälin päätteeksi ajauduttiin siten vielä pääkartturin evästellessä pellon väärälle laidalle ja sen myötä hyppelemään liukkaiden savireunaisten ojien yli - (9) Tasuri. Vaihteluksi lyhyempi rastiväli - (10) Peura, ennen seuraavaa piiitkää pelkästään teitä pitkin edettyä rastiväliä. Kuu katosi, keli lämpeni huomattavasti ja sumu alkoi saeta himmentäen näkyvyyden pariin metriin. Alettiin odottaa aamun sarastusta, mutta valoa ei tullut. Pimeydessä kaivettiin postilaatikosta kartta ja etsittiin rasti raunioiden holviaukosta - (11) Tähti.

Edessä toinen pitkä rastiväli heti perään. Alkaisi jo sarastaa! Ainakin seuraavalla rastilla on jo oltava aamu. Nyt fiilis kuitenkin alkoi nousta huomattavasti edellisestä- pisimmällä ollut rasti haettu ja siten loppusuora alkoi! Päädyimme keräämään ehkä kilon mutaa per kenkä tarpoessamme peltojen poikki. Ja se ojan yli hyppely ei lisäpainoin varustetuila tossuilla ollut kovinkaan ketterää näin aamutuimaan. Ja mudasta eroon hankkiutuminenkin otti oman aikansa. (12) Patman - ja vihdoin alkoi kauan odotettu aamu sarastaa!! Fiilis nousi entisestään. Loppumatka päätettiin edetä vitosissa. Tässä vaiheessa oli aivan mahtavaa huomata kuinka matkaväsymyksestä huolimatta jalka liikkui ja reisi jaksoi kivutta edeliseen vuoteen verrattuna. (13) Kolmonen - hetki ennen tätä saatiin Jirka kiinni ja loppumatka taitettiinkin sitten taas porukassa. Ylämäet käveltiin, alamäet ja tasaset hölkättiin. Alkoi hiljalleen sataa. (14) Rehveli - ei kehveli vaan rehveli! Enää vitonen vikalle rastille. Sade yltyi hieman. IDOn tehtaan pusikoista ratamestarille omistettu viimeinen rasti - (15) Tiukunen.

[Kuva: Minni]

Sitä viimeistä rastiviestiä kirjoitettaessa Jirka totesi, että jos nyt pidetään sama vauhti niin ollaan alle 14 h maalissa. Katsoin häntä, ajattelin ja taisin todetakkin, että oot hullu, ei pysty- ja samalla otin haasteen vastaan! Katotaan mitä tulee. Juha ja Pia ei sanonut mitään, hiljaisuus on myöntymisen merkki! Jirka vastasi nyt aikataulusta ja me juostiin. Väliin käveltiin vähän ja taas juostiin. Maaliin yhdessä juosten hymy korvissa upeasti aikaan 13:45! Kiitos mahtavasta seurasta ja upeasta tsempistä Jirka, Pia ja tietenkin Juha!

Reitti oli monipuolinen ja tarjosi useita reitinvalintamahdollisuuksia. Me valittiin mahdollisimman paljon metsäoikoja ja muuta tetsausta ja nämä hitaat välillä teknisemmätkin setit jaksotti piristävästi pitkiä monotonisia tiepätkiä. Tammisaaressa näkyi olevan paljon enemmän pihavaloja päällä öiseen aikaan kuin viimevuoden Vihdissä, mikä osaltaan rikkoi synkkyyttä. Isot kiitokset jälleen ratamestarille, kaikille järjestäjille ja kanssakilpailijoille!

[kuva: Minna]

Maalileima [kuva: Minni]

Tulokset

Kuvia [Jari Birling]
GPS-jälki 

Johanna

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Flash back vuoden 2012 lokakuun loppuun, paikkana Enä-Sepän leirikeskus Vihdissä “...blaa blaa, blaa blablaa. Ensi vuonna sitten siis Maraton!”

Ja paluu tulevaisuuteen: 25.10.2013 Tammisaaren hiihtokeskuksen pihalla klo 21 tuikkii iloisesti kymmenet otsalamput, kun mammuttilauma on jälleen valmis töräyttämään.

Tapahtumana siis “jo vanha tuttu” mammuttimarssi. Ja kuten viime vuonna tuli hätäpäissään lupailtua, matkana tällä kertaa maraton eli n.50 km ja joukkue jälleen “normaali koostumuksessa”, yhtä beibiä kevyempänä.

[Kuva: Jari Birling]

Lähtöviivalla olo yllättävän levollinen, ei oikeastaan minkäänlaista kisajännitystä ja muutenkin rento ja levännyt fiilis, vaikka aamulla oli herätys jo ennen viittä. Tuntui, että olisin selvästi paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten.

Matkaan lähdimme siis hyvällä fiiliksellä, tavoitteena edetä kutakuinkin juosten koko matka. Ensimmäiselle rastille meno oli meidän osalta täysin letkan perässä juoksemista. Maastossa luikertelevien lukuisten polkujen ja kartan synkronointi ei pimeässä ja siinä vauhdissa meikäläisen taidoilla onnistunut alkuunkaan ja olin suurimman osan osuutta aika lailla pihalla. Onneksi letkaa vetämässä oli taitavampaa porukkaa ja rasti löytyi suht nopeasti pienen ihmettelyn jälkeen.

Jo ensimmäisen rastin jälkeen porukka oli hajonnut selvästi. Kakkosrastia kohti lähdimme juoksemaan Oxaliksen ja muutaman muun joukkueen kanssa. Matka sujui mukavasti ja saavuimme rastille kelpo vauhtia. Vähän jo arvelutti, että kuinkahan pitkään Minna kestää vauhdissa mukana, mutta ajattelin, että ainakin 3-rastille yritämme Oxaliksen vauhdissa pysyä. 2-3 -välillä kun ennakkoon näytti olevan ainoa metsässä suunnistusta vaativa osuus ja Juhan suunnistustaitojen hyödyntäminen houkutti kovasti, vaikka lyhyt pätkä olikin.

Pienen pelto-oikaisun jälkeen saavuimme kolmosellekin suoraan suunniteltua reittiä. Tässä kohtaa jouduimme suorittamaan pientä huoltotoimintaa ja Oxalis ynnä muut katosivat pimeään metsään. Lähdimme nelosrastia kohti hieman vauhtia hölläten, omaa reittisuunnitelmaamme noudattaen. Ei ongelmia tällä välillä ja sitten kohti viitosta eli uintirastia. Vähän alkoi jo mietityttää illan viiletessä, että kuinkahan kylmää se vesi on…

[Kuva: Jari Birling]

Uintirasti antoi kuitenkin odottaa itseään hieman kauemmin kuin olisi sittenkään ollut tarpeen, kun juoksimme harhaan metsäautotieltä ja hortoilimme pitkin ryteikköä yrittäen löytää kartalla näkyvän tien. Aikamme rämmittyämme tulimme lopulta lähes suoraan oikeaan kohtaan etsimällemme tielle (taitoa vai tuuria?). Ja heti kohta tuli vastaan Oxalis, joka oli jo käynyt pulikoimassa. “Ei oo paha” -kannustushuudot eivät kuitenkaan täysin poistaneet epäilyjäni veden kylmyydestä. Laavulle päästyämme yritimme siirtyä ripeästi uimapuuhiin, mutta märkien (ja KYLMIEN) pelastusliivien pukeminen vähän “mietitytti”. Lopulta uimaan. Ja kylmäähän se oli. Mutta eipä onneksi kestänyt kauaa. Sitten pikakuivaus ja vaatteet päälle. Alusvaatteet ja sukat vaihdettiin kuiviin. Tovi nuotion lämmössä ja kohmettuneet sormet punoittivat kuin rastivahtien makkarat grillissä. Päätimme kuitenkin jättää makkarat pitkänmatkalaisille ja lähdimme jatkamaan matkaa.

Lähtö uimarastilta oli melkoisen tuskallista, tuntui että akillesjänteet napsahtaa hetkenä minä hyvänsä. Onneksi kuitenkaan ei mennyt kauan kun paikat taas lämpeni ja juoksu alkoi tuntua ihan hyvältä. Sen verran jäässä pää kuitenkin vielä oli, että juoksimme tyylikkästi ohi risteyksestä, josta piti kääntyä kohti seuraavaa rastia. Onneksi huomasimme erheemme nopeasti ja aikaa ei tuhraantunut kuin ehkä minuutteja.

[Kuva: Jari Birling]

Kuutos rasti näytti kartalla selvältä ja löytyikin helposti metsäautotien kääntöpaikalta. Tästä reitin piti jatkua yhtä helppona eteenpäin. But wait! Joku halvatun metsäkone on vienyt meiltä tien! Ja eikun rämpimään metsään. Tässä kohtaa ehkä hieman hätäilimme, emmekä ihan osanneet arvioida sijaintiamme oikein. Ja hötkyilystähän näissä kekkereissä perinteisesti sakotetaan. Kuten nytkin. Suolla nilkkoja myöten rämeessä lamppuun paristoja vaihdellessa tuli muutamakin asia mieleen. Kuten että saihan niistä kuivista sukista sen puoli tuntia ainakin nauttia. Kun vihdoin älysimme todeta tilanteen ja rauhassa katsoa karttaa ja kompassia, päätimme unohtaa yritykset löytää se kadonnut tie ja lähteä suunnalla kohti hiekkakuopan reunalla olevaa isompaa tietä. Pitkältä tuntuneen metsäosuuden jälkeen päädyimme tielle ja edelleen heti kohta tavoittelemallemme hiekkakuopalle. Enää edessä olisi suunnistuksellisesti helppo Tammisaaren kierto.

Siirtymä seiskalle sujui mukavasti ja jopa ohitimme yhden joukkueen. Seuraavakin väli kasille  meni vielä kohtuullisen mukavasti ja saimme taas kaksi joukkuetta kiinni. Kasilta ysille lähtiessämme toinen saavuttamistamme joukkueista jäi jälkeen ja toinen kiristi tahtia karaten meiltä. Valitsimme ysille hieman edellämme menneitä eri reitin ja saimme heidät rastilla lähes kiinni.

Enää loppurutistus kohti maalia. Minna alkoi tässä vaiheessa sen verran hyytymään, että loppumatka meni käytännössä reippaasti (ja romanttisesti) käsi kädessä kävellen, kaupungin valoja katsellen. Tämä lienee sitä kuuluisaa laatuaikaa.

Vielä maaliin tullessa ajattelin, että eiköhän sentään juosta maaliin. Mutta nurmikentälle saapuessamme totesin, että eihän täällä ketään ole näkemässä kuitenkaan, joten “ihan sama, mitä välii!”. Fiilis oli joka tapauksessa hyvä; takana pisin juoksumatka ikinä ja silti yllättävän hyvävoimaisena maalissa. Viime vuoteen verrattuna matka tuntui jopa kevyemmältä, vaikka oli pituudeltaan tuplat. Suunta on siis oikea ja tästä on hyvä jatkaa.

Tällä kertaa taidan lupaukset ensi vuoden matkasta tehdä kuitenkin vain hiljaa omassa mielessä. Ettei joudu pulaan...

Kiitos järjestäjille, rata oli jälleen mieleenpainuva ja mammutinhäntäkeitto maistui maalissa!

Jari&Minna

XKAATO

Sukat kuivanu ja tämän vuoden multiseikkailut paketissa!

[Kuva: Lilli Rantahakala]

Viimeisenä tälle vuodelle menoa märissä kengissä tarjosi XKaato. Matkaan lähdettiin aamuviideltä melomalla. Tavoitteena ripeä melonta ja köysitehtävän jonoon jumittumisen välttäminen. Saatiin nopesti kajakki alle ja jopa ihan mukavaan vauhtiinkin. Edessä kolean syysaamun mustaan horisonttiin katoava järvi. Fiilis oli hyvä ja melonta mukavaa.

Tosin se fiilistely loppui lyhyeen. Ennen ekaa rastia karautimme kaislikkoon, mukana moni muu. Tämähän tarkoitti sitä, että olimme loukussa parimetristen kaislojen ja kajakkien seassa. #¤&%¤# Siellä sitä sitten aikamme räpiköitiin eteenpäin melalla pohjasta työntämällä todetaksemme, että on paras luovuttaa ja pakittaa.  Kajakki mutapusikkoon ja muiden joukkoon kahlaamaan läpi oksien kohti rastia. Sille matkalle jäi sitten yksi numerolappu ja kuusi hakaneulaa ja ajatus lämpimistä kuivista vaatteista ja pyöräkengistä. Eipä menny sitten ihan putkeen se melonnan kolmas rastikaan: kiipeiltiin pimeille rantakallioille etsimään järvellä poijussa olevaa rastia.

[Kuva: Lilli Rantahakala]

Melonnan jälkeen muisteltiin, että miten se automaattisesti sulkeutuva sulkurengas nyt taas toimikaan!  'ylös-käännä-työnnä' 'ylös-käännä-työnnä' 'ylös-käännä-työnnä' ja etiäpäin puihin viritettyä köysirataa pitkin. Sillä välin kun Johanna kiipeili puissa Juha kävi juoksemassa yhden rastin. Köysirataa olisi kylä mielellään voinut mennä pidempäänkin!

Matka jatkui pyörällä. Ekarastilla päädyttiin jälleen etsintähommiin ajeltuamme ensin väärälle polulle. Vihdoin rastin löydyttyä pimeästä metsästä matka jatkui katuja pitkin. Suuntana polku, jonka varrelta seuraava rasti reittikirjan mukaan löytyisi. Siinä vaiheessa, kun ajamamme polku muuttui jyrkähköksi kivikoksi muistelimme, että eikös tämän pitänyt olla ajettavissa? Ajettava polku on toki suhteellinen käsite, mutta nyt olimme liian alhaalla. Nousimme korkeammalla kulkevalle polulle ja vähän matkaa taaksepäin rasti löytyikin.

[Kuva: Lilli Rantahakala]

Sitten taisikin mennä ilman kommelluksia ensimmäiseen Kasavuoren reilu 6 km suunnistukseen, takaisin pyörälle ja Oittaan reilu 6 km suunnistukselle, jossa Juha pääsi vuorostaan kiipeilemään puuhun. Juoksukin kulki ihan mukavasti. Oittaan suunnistuksesta poljettiin vielä parin rastin kautta taas bongaamaan polun varteen sijoitettua rastia. Polku tosin osottaitui tällä kertaa paikoittain erittäin kuluneeksi ja juurakkoiseksi. Seurauksena turhautunutta taistelua itsensä kanssa, kun ei uskalla, mutta niin kovasti haluaisi uskaltaa ajaa KAIKKIEN eteen tulevien juurien yli ja reippaasti. No mutta, rasti löytyi.

[Kuva: Lilli Rantahakala]

Toisin, kun tokavikalla: karttaan piirretty polku ei nyt ihan vastannutkaan todellisuutta. Linjalla päädyttiin yhtä tolppaa tavoitetta kauemmaksi. Eestaas suhailua ja lopulta tiukkojen puskien halki oikealle tolpalle. Jossei tässä vaiheessa syksyistä kisaa ollut vielä saanut tarpeekseen kylmästä ja märästä oli se varmasti taattu lopputehtävänä tarjolla olevan Finfoam uiskentelun merkeissä. Hetki mietittiin kuinka levylle oikein asettuisi, ja lopulta limittäin päällekäin alettiin kauhoa. Rantautuminen laiturille ja maaliviivan ylitys neljäntenä. Huh mikä päivä! Olipahan seikkailua ja suhailua kerrakseen! 

Sekasarjan voittajien Mikon ja Johannan emitin hyytyminen nosti näppärästi meidän muiden sijoituksia pykälällä ja me siis sekasarjan lopputuloksissa kolmansia. Kilsoja garminin mukaan päivästä kertyi 53.3. Rata oli monipuolinen ja mielestämme ehdottomasti yksi tämän kesän parhaista- matkan varrelle oli hyvin kerätty lähialueen hienoja paikkoja!

Tulokset

Kuvia [Lilli Rantahakala]

Johanna&Juha

Nuuksio Classic Trail Marathon

Nuuksio Classic Trail Marathon juostiin toista kertaa Nuuksion upeissa maisemissa. Meille lauantaiaamun startti tarkoitti toista maratonia tälle elämälle. Matka eteni mukavasti ilman suurempia vajareita energian taikka fiiliksen suhteen. Reitti oli taas erittäin hyvin merkitty ja sekin kerta, kun lähdin harhaan suhailemaan oli ihan oma aikaansaannos. Katse naulattuna maahan en vaan huomannut sitä ehkä kolmemetristä suuntanauhaa polun risteyksessä. Onneksi kuitenkin pian joku ystävällinen huuteli perään HEP! ja vinkkasi oikealle reitille. 

Alku meni reippaasti pääasiassa letkassa juosten. Alamäissä porukkaa lappasi ohi molemmin puolin, mutta taas tasasen koittaessa pingoin jonon kiinni. Sitten keskikolmanneksen juurakkoisten, pusikkoisten hitaiden pätkien alettua ei taidot enää riittänyt alkuseurueeseen. Sainkin sitten pitkän pätkän sovitella tossua juurien sekaan kapeilla poluilla ihan itsekseni. Ei ketään edessä, ei takana. Loppumatkasta pääsi taas alkumatkan vauhtiin ja viimeinen vitonen meni edellisvuoden tapaan mukavasti. Maaliin on vaan aina niin mahtava juosta, ja vielä 20 min nopeammin kuin ekakerralla!

Juhankin matka eteni tasaisesti alkuviikon flunssasta huolimatta. Tasasen taaperruksen katkaisi kuitenkin hetkeksi äkäset ampiaiset, joista kolme ehti ohijuostessa pistääkkin. Ja yksi vielä yritti jatkaa jäniksenä säärystimeen kiinni tarrautuneena, mutta sai kuitenkin pian huitaisusta lähtöpassit!

Kuvia

Tulokset

Kiitokset taas järjestäjille onnistuneesta tapahtumasta! Reitti on todella upea!

Johanna&Juha

Niin se aamu vihdoin koitti: kauden päätapahtuma ja ensimmäinen maratoni! Innolla ja viimeiset viikot vähän kauhulla tätä olikin jo kovasti odotettu. Kipinä lähteä polkumaratonille iski vuosi sitten kuunnellessani Johannan kokemuksia  viime vuoden kisasta.

Lähtöalueella oli melkoiset perhoset vatsassa. Jari lähti taittamaan matkaa minun vauhdissa. Varsinaista aikatavoitetta ei ollut, olin varustautunut 7 tuntiin ja kaikki sen alle olisi kotiin päin. Tietenkin tarkoituksena selvitä reitti kunnialla läpi. Ensimmäisen polun alussa oli jonoa, mutta tämän jälkeen sai kyllä loppumatkan edetä omaa vauhtia. Solvallan mäen (n.11 km) lähestyessä tuli jo muutaman selkä vastaan. Mäki meni ylpeästi, kun pääsin parista puuskuttajasta ohi. Tästä suuri kiitos Johannalle tehokkaiden mäkitreenien suunnittelusta!

Varusteina oli geeliä ja juomavyö, jossa puolen litran pullo. Solvallan mäellä tyhjensin loput juomat ja tein uuden malto-elektrolyyttijuoman. Solvallan jälkeistä pitkää ja teknistä osuutta odotin jännittyneenä. Juoksu kulki tosi kevyesti. Pohkeiden jumitkin alkoivat hellittää. Matkan pituus ja vähäinen kokemus pitkistä polkulenkeistä jarruttivat menoa.Kerkiäähän sitä sitten lopussa ottaa kiriä..

Noin kahdenkympin ja kolmen tunnin kohdalla alkoi jaloissa painamaan. Taisi myös sokerit olla nousussa. Toisella vesipisteellä kokkailin uudet maltot. Mittasin sokerit (25) ja otin pikaa 4 yksikköä. Tietoisuus korkeista sokereista ei ainakaan keventänyt menoa heti, mutta insuliinin alkaessa vaikuttamaan alkoi fiiliskin kohota.  Geelejä oli mennyt kolme ja maltojuomaa noin litra (yht. n. 90 gHH) eli ei ihme ettei aamun insuliinit enää riittäneet. Korkeiden sokereiden vuoksi jarruttelin geelien syöntejä, loppumatkalla niitä meni vielä kolme. Neljäs olisi ollut paikallaan lopussa.

Loppua kohden tuli käveltyä lähes kaikki mäet. Mäkien päällä olisi tehnyt mieli jatkaa kävelyä, mutta en antanut periksi vaan jatkoin hidasta juoksua. Päässä soi koko päivän sopivasti Happoradion biisistä kohta ”...juoksemista älä lopeta...” Juoksin kilometri kerrallaan. Jari välillä huuteli takaa, mitä tuttua lenkkiä jäljellä oleva matka vastasi. Mieletön tunne kun ohitimme viimeisen cutoff-pisteen ja uskalsin jo hetkittäin ajatella, että jee tämä taitaa onnistua! Viimeiset kilometrit tuntuivat pitkiltä, jalat raskailta. Neljänkympin kohdalla takaa tuli vauhdikkaita juoksijoita ohi ja yritin saada jaloista irti loppukiriä, mutta niihin oli jäänyt päälle tasainen hidas vauhti ja ei mitenkään saanut vauhtia nopeutettua!

Kyyneleet tulivat silmiin, kun maalialue ja Johannan hymy tulivat näkyviin. Ihan mieletön onnistumisen ilo. :D Aikakin oli reilusti alle 7 tuntia (6 h 21 min). Maalissa sokerit 6 eli reitillä pistämäni insuliinimäärä oli passeli ja olisi ollut varaa nauttia geeliä loppumatkasta enemmänkin.

Reitti oli upea; lähes kokonaan poluilla ja mukavan vaihtelevissa maastoissa. Tosi paljon mielekkäämpää kuin asvaltilla junnaaminen! Reitti oli merkattu loistavasti, harhailut jäivät minimiin ja menivät ihan omaan piikkiin. Järjestelyt toimivat moitteettomasti ja iso kiitos myös kannustuksesta pitkin reittiä.

Kiitos myös Johannalle loputtomasta kannustuksesta ja uskon vahvistamisesta koko vuoden aikana! Nyt on taas rutkasti intoa treenata lisää ja tehokkaammin.

Jarilla rahkeet olisivat riittäneet vauhdikkaampaankin menoon, tämänkertainen vauhti taisi olla kävelyvauhtia; “Kahteenkymppiin asti meillä meni ihan mukavasti, mutta hiukan ennen toista vesipistettä vauhti vähän hyytyi (se korkea verensokeri) eikä oikein siitä enää täysin palautunut. Vähän reippaammin olisin päässyt, mutta 35km:n jälkeen alkoi polvet kipeytyä siinä määrin, että maali ei lopulta tullut yhtään liian aikaisin. Kaiken kaikkiaan ihan ok suoritus: tavoite juoksemalla läpi ja ensimmäinen maratoni täyttyi. Samalla selvisi, että pystyy juoksemaan yli 6 tuntia putkeen. Jatkossa vaan enemmän pitkiä lenkkejä, että saa jalat paremmin kestämään kipeytymättä.”

Mukavaa laatuaikaa siis näin harrastusten myötä. Juostaan sitten ensi vuonna...

Minna&Jari

Snow Flakes Seikkailu 2013

11.9.2011 Oittaalla. Utuinen aikainen aamu, Juha piirsi korostustussilla viivaa karttaan, se tulisi sitten olemaan meidän reittimme. Minä vain päällystelin karttoja kontaktimuovilla. Tuli sitten päällystettyä kilpailukortti ja numerotkin. Moista en suosittele! Jännitti aivan suunnattomasti. Miten jaksaisin, osaanko edes meloa, onkohan maastopyöräily kauhean teknistä, mitä ne yllätystehtävät oikeen tarkottaa!? Mitä mä oikeen tällä reittikirjallakin teen? Mutta yksi asia on varma- minua ei sitten muuten hinata! Ja PYH! Olin kuullut, että moinen on toisinaan tapana tässä lajissa, mutta minä menen sitten ihan omin koivin eteenpäin ja piste. Pian jo olimme mukana alkujumpassa ja kohta olisi se lähdön hetki...

18.8.2013 alkuosuuden kartta käännettiin lähtölaukauksesta ja säntäilimme lyhyelle suuunnistusosuudelle. Juoksu oli tahmeaa- niinkuin se tuntuu aina alussa olevan. Suunnistuksesta pyörällä melontaan ja keräilemään rasteja järveltä. Melonta oli selkeä ja sujui mukavasti. Snoukkari perinteitä kunnioittaen saavutimme melonnassa b00t:n jätkät, jotka sitten taas kerran vuorostaan jossain valissä pyörää valitsivat polun edestämme.

Pyöräosuus osoittautui todella mukavaksi- paljon hyvää ajettavaa polkua! Jottei menisi liian helpoksi valittiin sitten kuitenkin se suunnittelussa arvottu polku, jota ei kartassa näkynyt, mutta jonka olemassaolon kisakeskuksen kartat vinkkasivat- ei sitten todellakaan mikään patentti ratkaisu. Pieni polku päättyi aukean reunaan. Siinä sitä sitten tunkattiin pyörää yli syvien ojien ja välillä ajettiin pellossa. Vielä yksi oja ja sitten päästiin taas metsään ajelemaan. Pyörän välissä käytiin myös hiekkakuopalla juoksemassa ja virkistävällä pulahduksella, sekä siivoiltiin lähikallioita questin merkeissä. Viimeisenä osuutena oli suunnistus, jonka alussa taiteiltiin esterata läpi. Loppusuunnistus oli selkeä ja eteni lähinnä polkuja pitkin, yhtä suota lukuunottamatta. 

11.9.2011 loppumatkasta jyrkänteellä suostuin hylkäämään minä-itse asenteen ja tarttumaan Juhaa kädestä. Runnoimme vielä viimeisen leiman väkivalloin kontaktimuovilla päällystetyn kilpailukortin läpi ja hölkkäsimme maaliin pro pinkojien sarjan kolmantena. Meidän ensimmäinen seikkailutapahtuma ikinä! Ja maalissa odotti pikku-sisko ja pojat! Oli kyllä niin mukavaa, että tätähän vois vaikka alkaa harrastaa! 

Siitä se ajatus sitten lähti ja nyt, kolme vuotta myöhemmin, Snow Flakes Seikkailun maaliiviiva ylitettiin kolmannen kerran, tällä kertaa viiden tunnin kuluttua startista. Ja siellä ne taas odottivat maalissa iki-ihanat pikku-pojat! :) Kiitos Snow Flakes- jälleen kerran todella hyvin järjestetty hyväntuulinen tapahtuma ja monipuolinen rata! Ehdottomasti sarjassaan parhaita tapahtumia, siis ensivuoteen!

Johanna&Juha

Jee, kerrankin oli tapahtuma lähellä meitä! Starttasimme Jarin kanssa MediumMenijöiden joukossa.

Prologissa juoksimme rasteja pitkin varuskunnan pihaa. Ekat rastit taisi mennä muiden perässä juosten, ennen kuin kunnolla pääsimme kartalle. Pihasuunnistuksen jälkeen pyöräilimme Tuusulan kirkolle, josta lähdimme melomaan. Kanootilla tällä kertaa, mikä aiheutti pienen hämmästyksen kun olin odottanut kaksikkokajakkia. Alussa seilasimme sinne sun tänne, siinä toisen rastin jälkeen alkoi kanootti kulkea suht suoraan. Rasteilla oli normihärdellit, kun viisi kanoottia pyrkii samaan kohtaan samaan aikaan ;D

Pystyssä pysyttiin ja melonnan jälkeen pyöräiltiin vaihtoon, josta jatkettiin juoksu-osuudelle. Ensimmäisellä rastilla oli edessä hauska esterata. Juoksuosuuden saimme kunnialla läpi. Varsinainen suunnistus oli hidasta ja varmistelevaa, mutta selvillä juoksupätkillä meno eteni mukavasti. Oli taas tosi kiva, kun molemmilla oli omat kartat!!

Juoksun jälkeen hypättiin pyörien päälle. Ei taas omalta osalta pyörä tänään kulkenut... Pyöräilyn puolivälissä oli lyhyt juoksuosuus, jossa pummattiin yhtä rastia vähän pidempään. Sokerit taisivat tässä vaiheessa lähteä nousuun, kun meno oli entistä tahmeampaa. Lammelta lähtiessämme yritimme löytää tiettyä kartan polkua seuraavalle rastille, mutta emme osanneet valita maaston lukuisista poluista sitä oikeaa. Aikamme pyörittyämme luovutimme ja menimme tietä pitkin. Viimeinen rasti hurautettiin huolella ohi, koska Jari oli unohtanut sen eikä minulla ollut tarkkaa muistikuvaa missä kohtaa rasti oli ja vasta maalialueen lähestyessä tajusin että ohi ollaan menty. 

Mukava päivä tutuissa maisemissa. Päivä sujui loppujen lopuksi mukavasti huolimatta Jarin jetlaagista. (Ja ”suunnistajan” amatöörimäisistä virheistä. (Jarin huom.)) 

Kiitos järjestäjille hyväntuulisesta  ja hyvin järjestetystä tapahtumasta :)

  Minna&Jari