Liikettä ja Luontoa

L i i k e t t ä Ja L u o n t o a !

lauantai 25. elokuuta 2012

Kilta-cup

Juha osallistui laskuvarjojääkärikillan kiltapäivän kisoihin JP:n kanssa, kuten edellisinäkin vuosina. Tapahtumasarjan ensimmäisenä kisana oli Vartti action run, johon startattiin perjantai-iltana kahdeksalta. Vajaa kymmenen kilsan matkalle on rakennettu erilaisia esteitä, ryömimistä, hiekkakuoppia, vedessä kahlaamista ja verkon kiipeämistä. Aikaa radan läpäisyyn meni 48:11 (9.5 km) ja maaliin Juha&JP juoksivat ensimmäisenä.

Kymmeneltä startattiin maastokisaan. Tänä vuonna tätä monaasti hyvinkin fyysistä kisaa ei ratkastu juoksukunnolla vaan ainoastaan tehtävärasteilla onnistuminen ratkaisi sijoituksen. Lähdössä joukkueille jaettiin kolme google.maps ilmakuvaa joihin rastit piirrettiin itse. Tämän vuoden ratamestarin spesiaali: kaksi karttaa osottautui peilikuviksi. Tosin suunnistusta helpotti huomattavasti se, että rastipisteiden paikat oli tutussa maastossa helposti keksitty. Rastitehtävät olivat: kunto, ase, heitto, tuli, kuula ja tieto. Yhteensä rastien välille tuli juoksua vain vajaa 10 km.

Kuntorastilla riiputtiin orressa mahdollisimman kauan, ja tehtiin vatsoja ja punnerruksia aikaa vastaan.  Aserastilla koottiin rynnäkkökivääri ja pistooli aikaa vastaan. Heittorastilla repusta kaivettiin kirves ja puukko, jotka tuli heittää kannosta tehtyyn maalitauluun. Pisteitä rapisi mikäli kirves ja puukko jäivät kantoon kiinni.  Puukon heitto onnistui, mutta kirves ei tahtonut tarttua kantoon. Tulirasti oli helppo: joukkue sai kaksi halkoa, joista piti tehdä nuotio. Paperia ei saanut käyttää ja mahdollisimman vähän tulitikkuja. Nuotio roihahti ensimmäisellä stidillä, kiitos rutikuivien halkojen. 

Kuularastilla tinasta valettiin 10 mm:n kuula ja lähimmäksi tavoitatta saanut keräsi parhaat pisteet. Joukkue sai käyttöönsä tinakauhan ja laudanpätkän. Aluksi yritettiin kovertaa puolipallot molempiin lautoihin ja niiden väliin valukanava, tosin huonolla mensetyksellä. Pallonmuodon kovertaminen puukonkärjellä ei oikein onnistunut. Aikaraja oli 20 min ja vasta viimeminuuteilla päätimme vain valaa tinaa toiseen koverrettuun lankkuun ja jähmettyvää tinaa puutikulla pyörittämällä muovailtiin tinasta kuulaa. Tinakoura-JP osoittaukuikin melko sepäksi; kuula oli pallonmuotoinen ja halkaisijaltaan 12 mm! Loppuun hölkättiin pieitä kangasmetsiä kohti rantasaunaa ja matkan varrella vielä ratkottiin pieni killan historiaan perustuva tietovisailu. Maastokisassa sijoituttiin toiseksi. Ilta jatkui rattosasti saunan merkeissä.

Lauantaiaamuna oli vielä kilta-cupin viimeinen kisa: ammunta rynnäkkökiväärillä ja pistoolilla (practical). Sijoituimme kolmansiksi. Kokonaiskisa voitettiin ja palkinnoksi satiin pyyhkeet keskuslukon logolla ja kaasukeittimet. Lauantai jatkui perinteisesti sikajuhlien kautta Kouvolan yöhön!

Jäleen iso kiitos järjestäjille! Fyysisesti haastavampikin maastokisa olisi kelvanut.

Juha



keskiviikko 22. elokuuta 2012

Aquapac Multi Adventure

Heräilyä ja reittisuunittelua- kiitos kuvasta Krisse
 
Multisport cupin kolmas kilpailu Aquapac Multi Adventure starttasi lauantaiaamuna ysiltä sumuisessa Mustiossa neljän rastin suunnistus prologilla. Juha nappasi lähtöviivalle nurinpäin asetetun kartan. Pieni kartanlukuhetki ja juosten A-rastille. Rastilla jonotettiin leimausvuoroa ja joku taisi varottaa kalliolla oleilevasta kyystä. Rastit sai hakea valitsemassaan järjestyksessä, meillä matka kuitenkin jatkui aakkosjärjestyksessä. Vajaa 10 min kuluttua vaihtoleiman kautta pyöräkengät jalkaan, kypärä päähän ja pyöräosuudelle.

Pari rastia nopeaa hiekkatietä ennen kivikko-mutalieju osuutta, jjei! Sitä vauhtia ois taas voinu olla hiukka enemmän ni ei ois taas menny niin kiikkeräksi se eteneminen... Teknisempi pätkä ei kuitenkaan ollut pitkä ja pian taas paineltiin hiekka/asvalttipohjalla. Kuitenkin riittävästi säätöä kivikossa ja päädyttiin kiertämään B5:lle etelän kautta, mikä osoittautuikin hyväksi ratkasuksi. Matka jatkui joku miesjoukkue peesissä kohti siltaquestiä. 

Sillalla jonotus, valjaat päälle ja kiivettiin ylös. Slingien päistä sulkurenkaat kiinni teräsrakenteisiin viritettyihin köysiin ja menoksi, Juha edellä. Jos Johanna oli kivikossa jarruna ni nyt oli sit Juhan vuoro. Etenkin poikkirakenteiden yli ahtautumisesta oli ketteryys kaukana! :D Siinä jäi perässä tulevalle aikaa ihmetellä lukuisia kaloja alla virtaavassa joessa. Kuitenkin ihan lepposasti satiin rakenteet kierrettyä ja päästiin polkemaan kohti mustion linnan tornia, josta rasti haettiin juosten.

Pyöräilystä vaihtokarsinaaan, lenkkarit jalkaan ja jalan kohti rantaa. Rannasta otettiin kelluntaliivit nätistä rivistä, melat viereisestä kasasta ja järvelle. Järvi oli tyyni ja keli mahtava. Melonta menikin oikein kesäisissä merkeissä ilman kummepia kommeluksia. Melonnan jälkeen vielä vaihtokarsinan kautta viimeiselle osuudelle juoksemaan. Juoksu kulki yllättävän hyvin vaikka maasto oli paikoin erittäin teknistä. Juhakaan ei enää joutunut pahoissa paikoisa venailemaan! :D Jopa ohitettiin yksi sekajoukkue viimeisellä osuudella. Maaliin leimattiin 4:29 lähdön jälkeen sekasarjan neljäntenä takana 50.6 km. Voittajille jäätiin 33 min.

Maalissa! [kuva: Tommi Laitervo]

Kivaa oli alusta loppuun! Ei edes tällä kertaa onnistuttu ottaan mukaan vääriä kamoja taikka jättämään oikeita vaihtopaikalle. Reitti oli selkeä ja parissa kohtaa oli reitinvalintamahdollisuuskin. Tulevan varalle Johannalle kivikkokilsoja ja Juha vois notkistua! :)


Oxalis

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Rokua Geopark Challenge 2012 - Adventure sarja

Rokua Geopark Challenge järjestettiin toista kertaa. 24 h päämatkan (Extreme) lisäksi järjestettiin lyhyempi Adventure sarja, johon me Juhan kanssa osallistuttiin. Rokualle ajeltiin jo torstaina ja päästiin siten ihmettelemään Extreme sarjan lähtöä ja prologia perjantaina. Päivällä testailtiin vielä luistelua ja vähän pyörää: Johannan vaihteet saatiin pelittämään kohtalaisesti, mutta vääntynyt etuvaihtaja lähtee kyllä heti kisan jälkeen vaihtoon.

Aamulla kuudelta oli varmaan tehokkain materiaalinjako ikinä, reittisuunnittelu hotellihuoneessa, oput kamat autoon ja Rokualta kohti Vaalaa ja lähtöpaikkaa. Joukkueiden puhuttelussa ihmeteltiin CP8:a, joka oli kartassa, muttei reittikirjassa. Ratamestari Seppo Mäkinen mietti hetken ja päätti, että rasti on haettava. Selvisi myös, että reilu 30 joukkuelle oli vain 20 kanoottia varusteineen käytössä. Prologi oli jaettu kolmeen osaan Melonta-Juoksu-Rullaluistelu. Osuudet sai käydä valitsemassaan järjestyksessä ja osuuden rastit haettiin rogaining tyyliin.

Lähtörasti tuli hakea kahlaten/uiden lähisaarelta, jonka jälkeen aloitettiin prologi. Meidän suunnitelma oli aloittaa melonnalla, ettei muussa vaiheessa jäädä ilman kanoottia. Selvittiin uimasta ensimmäisten joukossa ja satiin kanootti alle ja hetken päästä oltiin paatissa vielä oikein päinkin. Pientä kamasäätöä alussa, mutta itse melominen sujui. Melonta oli joen alkupäässä, paikoittaan virta luisutti kanoottia, mutta pääasiassa edettiin haluamaamme suntaan. CP2.4:sta etittiin hetki rantapusikossa, muut rastiti löyty helposti. Yksi rasti piti hakea puusta verkkoa pitkin kiipeämällä. Me melottiin koko rata, mutta miesten kärki haki pari rastia juosten ja olivatkin vaihdossa ilmeisesti noin 20 min nopeammin.

Toiseksi osuudeksi valittiin rullaluistelu. Johanna on luistellut viimeksi reilu 15  vuotta sitten, joten tämän kesän neljän treenin turvin tuumattiin, että lähdetään lajiin mahdollisimman tuoreilla jaloilla. Mutta luistelu sujuikin vastoin ennakko-oletuksia varsin mallikkaasti, jopa hiekkatiellä edettiin ongelmitta. Luistelun välissä oli yksi juoksurasti ja yksi rasti haettiin polkua pitkin mäen päältä luistimet jalassa.Selvittiin osuudesta ilman kaatumisia!

Prologin 3. osuudella luistimet vaihtui lenkkareihin. Rastit oli helppoja. Entiten osuudella työtä tuotti Questin palapeliarvoituksen yhden palan löytyminen. Questillä ei olltu leimaa, vaan seuraava leimauspaikka löytyi palapelin vihjeen avulla. Palat oli piilotettu vanhan junavarikon pihamaalle ja veturitalliin. Pihalta palat löytyi helposti, mutta talli tuotti ongelmia. Lopulta tallin päässä olevassa säkkipimeän huoneen seinältä ummikona kokeilemalla löytyi jotain, joka tuntui portailta. Portaat vei 'Norman Bates' tyyliselle ullakolle, josta rasti löytyi.

Juoksuosuuden jälkeen hypättiin pyörän selkään. Ensimmäinen pyörärasti piti löytää seuraamalla Rokuan harjulla kulkevaa retkipolkua. Rastimäärite oli harjanne. Varmuuden välttämiseksi kurvattiin retkipolulle jo Oulujärven rantaa pitkin ja tsekkailtiin kaikki vähänkin nousevat maastonkohdat. Loppupeleissä polkua sai taittaa hyvän tovin ennen rastin löytymistä. Suota, pitkospuita, hiekkaa, hiekkaa, portaita, alamäkeä ja ylämäkeä. Polku oli pääosin mukaavaa pyöräillä, tosin pelko rastin missaamisesta raastoi takaraivossa. Rasti oli kuitenkin selkeästi polun varrella harjanteen päällä. Osuuden haastavin kohta olikin saada kiinni kartasta ja päästä poluilta isommille teille. Suunnalla valittiin ura jota lähdettiin polkemaan etelään, kunnes kompassin neula osoitti vahvasti pohjoiseen. Eikun ympäri ja uusi ura.

CP2 haettiin pyöräilemällä pikkupolkua joelle ja uimalla kaikissa vermeissä joen vastarannalle leimaamaan. Loppumatka olikin sittten hiekkaa, hiekkaa ja vähän lisää hienoa hiekkaa. Pyörää sai polkea tosissaan alamäkiinkin, ettei vauhti tyssää. :D Renkaat sladitteli ja uppos hienoon hiekkaan. Jonkun mäen erehdyttiin työntämään, mutta se osoittautui vielä raskaammaksi vaihtoehdoksi. Maa vaan valui pois jalkojen alta. Ylämäki, alamäki, ylämäki... Juha kellahti vaakaan parin mäen päällä, ku lukot oli niin hiekassa ettei vauhdin tyssätessä kengät irronneetkaan polkimista!

Pyörän välissä oli Quest jossa laskeuduttiin köyttä pitkin Pookinvaaran tornista. Rastivastaava sanoi, että toinen suorittaa. Sovittiin, että Juha menee. Myöhemmin selvisi, että molemmat olisi saanut halutessaan mennä. HÖH! Ennen maalileimaa oli vielä löydettävä yksi kolmesta vääräväri-rinnevarjostuskarttaan merkityistä rasteista valitsemallaan etenemistavalla. Me haettiin rasti pyörällä.

Maalin leimattiin ensimmäisenä sekaparina aikaan 7:38 mitarissa 89.7 km. Miesten sarjan voittajat menivät radan aikaan 6:14. Kokonaistuloksissa sijoituttiin neljänneksi.



Reitti oli meidän mieleen. Parasta oli, että lähtö ja maali oli eripaikoissa ja reitti siten etenevä. Pyöräsuunnistus oli haastavaa, muttei liian vaikeaa. Maastopyöräily oli pääosin mukavaa polkua. Tosin paikoittain pehmeät hiekkamäet loivat pieniä 'eihän täs oo taas mitään järkee' hetkiä. :D Geopark alueen maaasto oli upeaa! Täysin erilaista kuin mein kotimetsät. Tullaan ehdottomasti uudestaan!

Tulokset

Johanna&Juha


lauantai 14. heinäkuuta 2012

Tuulonen Adventure 2012

Tuulonen Adventure järjestettiin toista kertaa Tuuloksella Hämeenlinnan kupeessa. Me osallistuimme kisaan ekaa kertaa, Johanna ja Juha kilpasarjassa Minna ja Jari kuntosarjassa. Materiaalinjako alkoi 8.30 ja kisa starttasi 10.00. Puolitoista tuntia oli siis aikaa punoa pettämätöntä reittisuunitelmaa. Ja niinhän Oxalis onnistui taas kaiken oveluutensa mukaan sujauttamaan juoksulenkkarit melonnan starttiin vietävään varustelaatikkoon. Kuinka kätevää olikaan lähteä liikenteeseen vähillä kantaumuksilla!

Kisa starttasi 'Numerot' tehtävällä. Nurmikentän laidalla olevaan ruudukkoon oli sijoiteltu kirjaimia, joita vastaavilla koordinaateilla olevat numerot piti nurmikentästä löytää. Saatiin tehtävä läpi toka yrittämällä ja hypättiin pyörien selkään taittamaan kilpasarjan ekaa osuutta. Pyörällä edettiin Tuuloksen kauppakeskuksen parkkihalliin ja matkan varrelta kerättiin rasteja. Matkalla alkoi sataa. 

Parkkihallissa odotti kisan toka tehtävä 'Rekisterit'. Tehtävänä oli löytää parkkialueilta kolme autoa, joissa on Tuulonen Adventuren mainos ja ilmoittaa rekisterinumerot rastivahdeille. Me singottiin suoraan takaisin sateeseen kiertämään parkkipaikkoja. Kun oltiin juostu kauppakeskus ympäri oli saaliina kaksi rekkaria. Juha arveli, että oli jättänyt omalta vastuualueltaan yhden rivin katsomatta, joten juoksimme uusintakierrokselle- tuloksetta. Vihdoin Juha suostui tarttua ajatukseen, että hallista voisi löytyä puuttuva rekkari. Ja niin pääsimme jatkamaan matkaa. Sade lakkasi.

Pyöräosuus jatkui jyrkännerastin haulla ja sitä seuraavalla runttauksella jyrkkään ylämäkeen vievän metsäautotien huipulle, jonne oli järjestetty kolmas tehtävä 'Tiilet'. Neljän tiilen päällä edeten koskematta maahan piti edetä merkitty matka. Tehtävä onnistui mukavasti ja vauhdikas matka alas alkoi. Siinä pyöräillessä korkeuskäyrä juoksu-suunnistus tehtävää kohti me se sitten tajuttiin: siellä ne oli lenkkarit hyvässä säilössä varustelaatikossa. No eipä auttanu muu ku märät pyöräkengät jalassa klossit kolisten kohti umpi mettää! Jjei! Suunnistus onnistui onneksi mallikkaasti, eikä ainakaan ylimääräisiä kilometreja tullu keräiltyä.

Järjestäjän kuva: UrheiluseuraKunnonUrhot/TuulonenAdventure2012
Korkeuskäyrä juoksu-suunnistuksen vaihto. Järjestäjän kuva: UrheiluseuraKunnonUrhot/TuulonenAdventure2012


Matka jatkui pyörällä parin rastin kautta kohti melonnan starttia. Matkalla satoi kaatamalla, ei olisi pienet pyyhkijät pyörälaseissa ollut pahitteeksi. Rannassa vaihdettiin jo kaivatut lenkkarit jalkaan ja työnnettiin kisajärjestäjän menopeli vesille. Sade lakkasi. Kanootti ei tuntunut aluksi kulkevan mihinkään, mutta kai se vaan tuntui siltä ja eikai sen retkikanootin mikään vauhtipaatti kuulu ollakaan. Eteenpäin kuitenkin päästiin. Ensimmäisen rastin perään vedettiin saarikierros juosten kevyet lenkarit jalassa ja kerättiin yksi uinti rasti. Loppu melonta oli ristiin rastiin rannikkoa ja lopulta takaisin pyörään ja auringon paisteessa kohti koulunkenttää.

Koulun kentälle vielä pyörät parkkiin ja kohti viimeistä juoksuosuutta. Yhtä rastia pummattiin parikyt metriä, muuten suunnistus sujui. Maaliin leimattiin reilu viiden tunnin aikaan neljäntenä, mutta noustiin kolmanneksi kun toisena maaliin tulleilta puuttui yksi leima. Kaikenkaikkiaan leppoisa hyvin järjestetty pyöräpainotteinen kisa ja mukavia tehtäviä matkan varrella! Päivän kruunasi lauttasaunan löylyt ja kirpsakka pulahtaminen kylmään järveen. :)

3. Oxalis 5.05 (+00.35)

Johanna ja Juha

30. MJKettu 5.16 (+02:13)

 
Kuntosarjankin ensimmäinen tehtävä oli ”Numerot”. Alkujännityksen huumassa tehtävä meni säätämiseksi ja saatiin tehtävä ratkottua vasta kolmannella yrityksellä. Kentältä lähdettiin pyörillä kohti melonnan lähtöä, matkalla haettiin yksi rasti ja unohdettiin tohinassa leimata melontapaikan rasti!

Melonta kanootilla tuntui kiikkerältä Spring Adventurin kisassa olleeseen kajakkiin verrattuna, mutta pääsimme etenemään suht suoraan. Saarella Minna kärsi matalasta sokereista, joten rastit haettiin käytännössä kävellen. Uintirasti oli mukavan virkistävä! Kuivien sukkien vaihto oli melko turhaa, kun seuraavassa hetkessä vettä tuli taivaan täydeltä. Loput melontarastit meni ihan mukavasti. Sadekin taukosi. Melonnan jälkeen täytettiin juomapullot varustelaatikkoon jätetystä pullosta ja jatkettiin matkaa pyörillä.

Pyörärastilla 11 Minnan sokerit huiteli korkealla ja oli tarve lisäinsuliinille. Rastille 12 päästyämme vettä tuli taas kaatamalla. Aamulla kun suunnittelimme reittiä, päätimme katsoa paikan päällä miten etenisimme rastille 13: metsän poikki hakkuun vierestä vai tietä pitkin kiertäen. Rastilta lähti polun tapainen uoma, jota rohkeasti päätettiin lähteä seuraamaan. Maasto muuttui pian hyvin tiheäksi, kiviseksi ja melkoisen hidaskulkuiseksi. Mutta kun matkaa oli jo takana, ei voinut enää kääntyä takaisinkaan. Ryteikössä meni valmis polku, joten suunnistukseen ei tarvinnut käyttää energiaa ja kaiken sai pistää pyörän kantamiseen ja pystyssä pysymiseen. Joo, ei enää tällaista toiste! ;)

Pyöräparkissa vaihdoimme lukkikset lenkkareihin ja muutama joukkue sai meidät kiinni. Juoksu kulki mukavasti ja eka rasti löytyi helposti. Seuraavaa (15) pummattiinkin sitten enemmän; juostiin vahingossa liian pitkälle. Juoksu kulki hyvin rastille 16 ja sieltä takaisin päin. Vaihtotohinassa Minnalla jäi aivan turhaan reppu selkään. Päätimme oikaista tieltä metsän poikki rastille 14. Metsä oli jälleen hidaskulkuista, tiheikköä, risukkoa, hakkuuta ja sammaloitunutta kivikkoa. Minnan ottama insuliini teki tehtävänsä ja oltiin taas matalilla... Matkanteko oli sen verran hidasta, että alkoi usko loppumaan tielle pääsemisen suhteen, mutta viimein se sieltä pilkotti!

Taas säätöä kenkien vaihdossa ja viimeistä pyörärastia etsimään. Tietä pitkin! Sieltä mukavasti rullaillen koululle, kenkien vaihto ja tiilitehtävän kimppuun. Tiilitehtävä suoritettiin sooloina omilla tiilillä, kerran aloitettiin alusta Minnan käden osuessa maahan. Sitten vielä viimeiset rastit juosten. Sähkölinjaa seuratessamme Jari onnistui saamaan tikun lenkkareiden pohjan läpi! Hetki meni ennen kuin se saatiin kammettua pois, kun ei tullut mitään työkalua otettua reppuun mukaan. Ostoslistalle siis maastojuoksukengät! Hyvin energioin jaksettiin juosta kaikki loppurastit maaliin asti!


Minna ja Jari juoksee viimeiseltä rastilta maaliia kohti!



MJKetun maalileima

Kiitos järjestäjille mukavasta ja hyvin järjestetystä tapahtumasta!


 Minna&Jari